Runous ja historia

Kleio.gif

Palaan vielä edelliseen blogaukseeni. Kun intoilin Kristiina Wallinin Jalankantamasta (2009) ja erityisesti säkeistä

”eikä aika suostu lineaariseksi jatkumoksi, ei maisema
karttalehden sivuksi” (Jalankantama, s. 22),

mielessäni oli erinäinen määrä historiantutkimuksen ongelmia setviviä teoksia. Mielessä oli myös uskontotieteilijä Jonathan Z. Smithin jo klassikoksi muodostunut artikkeli ’Map is not Territory’ (1974). Niin mestarillisia kuin nämä pohdinnat ovatkin omassa lajissaan, tulee niiden ilmaisuvoimassa rajat vastaan.

Jaaha, Aristoteles kuvasi historian ja runouden eroa Runousopissa (1451b):

”historia kertoo tapahtuneista asioista, runous sellaisista asioista, jotka voivat tapahtua. Siksi runous on historiaa filosofisempaa ja vakavampaa. Runous nimittäin käsittelee asioita enemmän yleisten totuuksien tasolla, historia taas yksittäistapauksina” (suom. Paavo Hohti, Aristoteles IX, 1997, s. 169).

Joskus ”filosofinen” (filosofoteron) on käännetty jopa ”tieteelliseksi”.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Runous ja historia

  1. SS sanoo:

    Kiitos paljon näistä Kristiina Wallinin runojen innoittamista merkinnöistä.

    Luin aikoinaan hänen Murtuneista luista-kokoelmansa. Sanat ja sisältö sattuivat osumaan silloiseen elämäntunnelmaani kuin kuuma naula. Kierin lattialla itkusta ja nautinnosta.

    Jalankantaman aikaan elämäntunnelma oli toinen ja lattia jäi kokematta.

    Hänen kielensä on vahva, omaääninen.

  2. Kiitos! Samoin Kristiina Wallinin runot kolahtivat oikein kunnolla minuun. Nyt täytyy vielä etsiä käsiin Wallinin ensimmäinen, Kengitetyn eläimen jäljet.

  3. SS sanoo:

    Pahus. Ja anteeksi. Se olikin Kengitetyn eläimen jäljet, joka teki vaikutuksen. Murtuneista luista oli järjestyksessä toinen. Kolmanteen en ole vielä tutustunut.