Villi Suomen historia

Monet ovat varmasti lukeneet uutisia italialaisesta insinööristä Felice Vincistä, jonka mukaan Iliaan ja Odysseian tapahtumat sijoittuvatkin pohjoiseen: siten Troijan sota olisi käyty Toijassa, Suomessa, ja Odysseus harhaili Norjan rannikolla. Tästä ja vastaavista levottomista teorioista kertoo Inkeri Koskinen kirjassaan Villi Suomen historia. Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin.

Tunnetuimpia villejä teorioita Suomen menneisyydestä ovat Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870-1946) ja Ior Bockin viritykset. Wettenhovi-Aspa väitti, että suomen kieli on vanhin maailman kielistä ja itse asiassa alkukieli, jota ihmiskunta puhui ennen Baabelin kielten sekoitusta. Aspa ja häneltä vaikutteita saaneet ite-historioitsijat ja ite-kielitieteilijät etsivät Suomelle ja suomen kielelle suurta menneisyyttä. Ior Bock (1942-2010) tunnetaan tarinoista, joissa kalevalaiset myytit Lemminkäisestä ja Väinämöisestä punoutuvat yhteen Atlantiksen, Ragnarökin ja Novgorodin kanssa. Bock ihailijoineen ryhtyi kaivamaan Sipoossa Lemminkäisen temppeliä.

Nykyisen Suomen alueella eläneiden ihmisten varhaisvaiheista on hyvin vähän kirjallista aineistoa ennen 1100-lukua. Tätä on monista, usein poliittisista, syistä haluttu paikkailla sepittämällä suurta suomalaista menneisyyttä. Inkeri Koskinen taustoittaa 1800- ja 1900-lukujen näennäistieteellisiä kirjoituksia kertomalla ns. gööttiläisestä (eli goottilaisesta) historiankirjoituksesta. Ruotsalaiset oppineet kehittelivät Ruotsin suurvallalle loistokasta menneisyyttä. Vastaavasti Johannes Messenius (1579-1636) sepitti suomalaisille omat kuninkaat, joihin aika ajoin edelleen vedotaan nettipalstoilla. Näennäistieteellisissä teorioissa kalevalaiset suomalaiset ovat seikkailleet paitsi entisinä troijalaisina ja atlantislaisina, myös Israelin kadonneena heimona. Tyypillistä on yhdistää aineksia eri tarustoista kuin konsanaan Marvel-sarjakuvien universumissa, jossa aasgardilainen Thor taistelee Captain American ja muiden supersankareiden rinnalla.

Näennäistieteelliselle hömpälle on hauska naureskella, mutta Inkeri Koskisen Villissä Suomen historiassa on myös vakava vire mukana. Koskinen on tieteenfilosofi, joka näennäistieteellisten teorioiden kautta pohtii kriteereitä, jotka tekevät tutkimuksesta vakavasti otettavaa tiedettä. Samalla voi pohtia tieteen historiaa, jossa monet aikaisemmat teoriat haastetaan ja lopulta hylätään. Koskinen mainitsee historiantutkimuksesta tuttuja nimiä, kuten Jalmari Jaakkolan (1885-1964), joka yhdessä kansanrunoudentutkija Kaarle Krohnin (1863-1933) kanssa rakensi vasta itsenäistyneelle Suomelle loistokasta menneisyyttä ja pitkää kuningashistoriaa. Monet muistavat Matti Klingen Muinaisuutemme merivallat (1983), jossa Klinge esitti, että kansanrunot Pohjolasta, Kalevalasta, Sammosta ja Väinämöisestä kertoivat muinaisesta valtataistelusta Itämerellä ja suomalais-virolaisesta merivallasta. Kansanrunoudentutkija Väinö Kaukonen ampui teorian alas: Klinge ei ollut huomioinut sitä, että Kalevalan ja Pohjolan kansat olivat Lönnrotin tarinallinen kehitelmä.

Koskisen Villi Suomen historia on viisas, hauska ja erittäin hyvin jäsennelty ja kirjoitettu. Ainoa harmi on kirjan kansi, joka on sekava ja hassu. Älkää antako sen häiritä, sisältö on fantastinen.

Klinge, Muinaisuutemme merivallat, 1983.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.