Värikäs Rooma

posterart_man01.jpg 

Eilen työpäivästä tuli pitkä, mutta olihan se Rooma-sarjan ensimmäinen osa katsottava. Neloskanava on markkinoinut sarjaa aivan naurettavuuksiin saakka näyttävästi. Esimerkiksi taiteiden yönä kaduilla ratsasti roomalaisia sotilaita selässään neloskanavan logo.

Sarjaan on koottu monista aikaisemmista antiikkiaiheisista kirjoista, elokuvista ja sarjoista kyllästymiseen asti tuttuja kliseitä: julmat roomalaiset, korruptoituneet senaattorit, turmiolliset yläluokkaiset naiset, juonittelu jne. Seksi, juonittelut ja väkivalta ovat ne elementit, joiden varaan sarja rakentuu. Näistä katsojien oletetaan olevan kiinnostuneita (ja niin kai se onkin?).

Samat kliseiset rappiokuvat ovat tietysti tuttuja roomalaisten omasta historiankirjoituksesta, ennen kaikkea Sallustiukselta, Tacitukselta ja Suetoniukselta, joiden kuvauksia yläluokan ja keisarien turmeltuneisuudesta kannattaa tarkastella kirjoittajien oman poliittisen agendan huomioonottaen.

Jokaisella meistä on tietysti mielikuvansa siitä, millaisia Rooman tasavallan lopun merkkihenkilöt olivat. Minua ärsytti se, että Brutus oli kuvattu melkoiseksi typerykseksi.  

Ainakin sarjan ensimmäinen jakso on tehty huolellisesti ja taitavasti. Antiikintutkijaa tietysti viehättävät monet huolella tehdyt yksityiskohdat. Erityisen viehättävä on sarjan intro, jossa sai bongata kaikenlaista kivaa ja tuttua: seinäraapustuksia, maalauksia, mosaiikkeja ja jopa kalentereita. Kaupunkikuvaukset (kadut ja torit) olivat uskottavan eläväisiä, sopivan rähjäisiä ja likaisia. Niissä oli tavoitettu jotakin aavistusta antiikin elämän moninaisuudesta, väreistä, mauista ja hajuista.  Ilolla huomasin, että hääasun kuvauksessa oltiin oikeilla jäljillä: oranssi morsiamen hunnun ja kenkien värinä tunnetaan roomalaisesta kirjallisuudesta. Mutta miksi sarjassa vilahtaneet veistokset olivat valkoisia

Samoin ihmetytti taurobolium, johon Octavius-Octavianus-Augustuksen äiti Atia osallistui. Taurobolium tiettävästi yleistyi vasta myöhemmin, keisarikaudella. Emme oikeastaan tiedä paljon tauroboliumin rituaalista, ja itse asiassa merkittävin kirjallinen kuvaus tauroboliumista on vasta 300-luvulta j.a.a kristityltä runoilijalta Prudentiukselta (Peristephanon 10.1006-1050). Onpa jopa jokin aika sitten esitetty, että Prudentius tuskin tiesi paljon mitään koko rituaalista (N.B. McLynn, ‘The Fourth-century Taurobolium’, Phoenix 50 (1996), 312-30).

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta kohteessa Värikäs Rooma

  1. Sampsa Rydman sanoo:

    Hih, olimme käytännössä samanaikaisia arvosteluissamme.

    Sarjan historiallisia henkilöhahmoja on muokattu välillä rankastikin ja myöhäistasavallan poliittista tilannetta yksinkertaistettu, mutta ne on niitä taiteellisia vapauksia. Jotkut muutokset ovat tosin minusta käsittämättömiä.

    Ainakin kulttikuvat ovat sarjassa pylväiden tavoin maalattuja, kenties panit merkille ne valkoiset patsaanaihiot torilla lähellä Pompeius Magnuksen taloa. Torin oli kuulemma tarkoitus kuvata kuvanveistäjien työpajaa, sanottiin tekijöiden sivuilla.

    Ja niinhän se on, että seksi, väkivalta ja juonittelu on ne elementit joita haluttiin nähdä jo antiikin teatterissa.

  2. Sampsa Rydman sanoo:

    Ai niin, minäkin olen muuten tehnyt väritetyn version Prima Portan Augustuksesta (Exercitus Germanicus Inferiorin sivuille):

    http://www.taivaansusi.net/roolipelit/exger/coloraugust.jpg

  3. Maijastina Kahlos sanoo:

    Aihe on selvästikin tärkeä 🙂 ja onneksi olemme ottaneet esiin eri asioita.

    Myyttien (siis Rooman historia mukaanlukien) yksi olennainen piirre on se, että ne kerrotaan ja tulkitaan uudestaan ja uudestaan ja uudella tavalla …

  4. Sami Jansson sanoo:

    Minä jäin kaipaamaan hieman perusteellisempaa otetta siltä kolmiosaiselta dokumentilta, joka toimi johdantona elokuvalle. Tai ainakin vähemmän dramatisoitua, vaikka se nyt saikin olla popularisoitu. Samojen videonpätkien näyttäminen monta kertaa eri yhteyksissä alkoi jossain vaiheessa ärsyttää. Puhuvat päät ja halvat dramatisoinnit ovat pahinta (ja tavallisinta) tieteen popularisointia. Meni se silti mulla videolle mutta tuleeko tuota enää uudestaan kelattua läpi. Toinen asia mitä kaipasin, olisi ollut latinan ja kreikan käyttö, vaikka se moninkertaistaisi työmäärän. Mutta onhan siihen leffaan pantu muutenkin paljon rahaa. Sitä paitsi se on jo tehty aikaisemminkin eikä se ketään haitannut ainakaan Mel Gibsonin kohuleffassa. Mutta jos autenttisuuteen pyritään niin kyllä kieli on eräs olennainen asia, vaikka joutuisikin heti keskelle kiistaa siitä, miten pitäisi ääntää ettei sorruttaisi anakronismiin tai epäluontevuuteen.

    Mel Gibsonin leffassa oli unohdettu kreikka, latina oli liian keskiaikaista ja aramea kai jonkin irakilaisen murteen pohjalta rekonstruoitua, mutta kyllä se silti oli minusta mukavimpia puolia elokuvassa, joka muuten oli turhan väkivaltainen ja perustui liiaksi kliseisiin.

  5. Maijastina Kahlos sanoo:

    En katsonut kolmiosaista dokumenttia (jolla oli naurettava nimi ”Rooman paheet” tms) joten en voi siitä kommentoida.

    Mel Gibsonin elokuvan kielivalintoja on latinistin näkökulmasta analysoinut Seppo Heikkinen Teologisen Aikakauskirjassa 4 /2004. Latinan ääntämyksen valinta on myös poliittis-teologinen kannanotto. Alles ist politisch.

  6. Karin A. Koskinen sanoo:

    Itse en pystynyt katsomaan tuota sarjaa kuin ensimmäisen vartin verran, myönnän. Kaikesta sen autenttisuuteen pyrkimisestään huolimatta suurin pettymys minulle taisi olla sen saippuaoopperamaisuus, josta en vain päässyt yli. Mutta ehkä sitten joskus jaksan katsoa sen kokonaisuudessaan ja ihmetellä kaikkia lavastuksen yksityiskohtia, vaikka olenkin jo väsynyt siihen iänikuiseeen paheellisen Rooman ihmettelyyn, joka tuntuu nykyajan ihmisiä riivaavan. Kertoisivat nyt jo jotain uuttakin. Etenkin kun oma aikamme ihmisineen ei tunnu niin kauhean kovasti eroavan noista rappiollisista (hui-kauhistus-ja-huokaus) roomalaisista. Kaikki sarjat sekä elokuvat vain toistavat sitä samaa seksin ja väkivallan kaavaa, puitteet vain vaihtuvat antiikin Roomasta villiin länteen ja moderniin yhteiskuntaan. Nihil sub sole novum.

    Pelolla odotankin, että kuinka monta pientä antiikin Rooma -eksperttiä tuo sarja jättääkään jälkeensä. Fiktion voima kun vain on niin valtava.

  7. Maijastina Kahlos sanoo:

    Näin on, olen samaa mieltä tuosta saippuaoopperamaisuudesta. Ja tuo sarjojen ja elokuvien ja romaanien vaikutus antiikkikuvaan on (ja on ollut) massiivinen, että on Sisyfoksen hommaa yrittää tuoda esiin muunlaista kuvaa antiikista.

    Itse henkilökohtaisesti pidänkin enemmän nykyajan projisoimisesta tulevaisuuteen 🙂

  8. Anu Lahtinen sanoo:

    Heip,

    Omaan tutkimusalaan liittyen pohdin erityisesti sarjan naishahmoja. Olisi ollut miellyttävä joskin ehkä odottamaton yllätys, jos Atia ei olisi ollut niin yksipuolinen ts. seksipuolinen. Ja tytär taas oli puhtoinen reppana, jonka kylmäkiskoinen äiti syöksi turmioon. Turha ehkä sarjan saippuaoopperakontekstissa edes valittaa aiheesta, mutta ”oikeasti” Atian on täytynyt hallita joitakin muitakin elämänaloja kuin ne, joihin sarja keskittyi.