Shamaanin uudet vaatteet

Lukupiirissä luimme Juha Hurmeen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen kirjan Niemi. Minulle jäi lukukokemuksesta hieman ristiriitainen olo. Kirjahan on sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, ja Hurme tuo hauskasti ja voimakkaasti esiin omia henkilökohtaisia tuntemuksia Suomenniemen historiasta. Yksi kirjan monista ansioista on jo sen nimi Niemi: Hurme ei kutsu nykyisin Suomeksi kutsutun alueen asukkaitta suomalaisiksi, koska ’Suomi’ ja ’suomalaiset’ nykyisin ymmärrettyinä käsitteinä ilmaantuvat vasta kirjan kuvaamien aikojen jälkeen. Parhaimmillaan Hurme on kirjoittaessaan kansanrunoudesta ja musiikista.

Sitten niihin ristiriitaisiin tunnelmiin. Taidan olla aika ilonpilaaja, kun Finlandia-palkinnosta ja ylistävistä kritiikeistä huolimatta ihmettelen, mitä Niemen iloittelevan ja irrottelevan kerronnan jälkeen jää käteen. Kun riisuu rehevän puhekielen ja voimasanat, on ainakin Suomenniemen menneisyyteen jonkin verran perehtyneen näkökulmasta jäljellä sieltä täältä kaavittua yleistietoa, jota on maustettu mehevillä lohkaisuilla. Monet kohdat ovat aika kliseisiä. Esimerkiksi Augustinusta koskevat huomiot on kopsattu Bertrand Russellin filosofian historiasta. (Vaikka minulla onkin Augustinuksen kanssa vuosia kestänyt viha-rakkaus -suhde, ansaitsee hän mielestäni silti reilumman kohtelun kuin jonkin vanhentuneesta yleisesityksestä poimitun heiton – jos häntä nyt Suomenniemen historiassa yleensä pitää käsitellä).

Haluan nähdä Niemen viehätyksen kulttuurin porttiteorian valossa. Porttiteoriasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja arvellut, että kevyempi kama, esimerkiksi viihde, voi houkutella rankempien tuotteiden pariin, esimerkiksi historiaan ja kirjallisuuteen. Mutta mietin myös, miksi en saman tien lukisi mieluummin historiantutkijoiden kirjoittamia teoksia Suomenniemen menneisyydestä. Esimerkiksi Anu Lahtinen ja Mirkka Lappalainen ovat kirjoittaneet sujuvasti, elävästi ja asiantuntevasti – Pohjolan prinsessoista, Flemingien valtataisteluista, noitavainoista, kuninkaista ja kansasta 1500-1600-luvuilla.

Liittyykö narinani nyt jonkinlaiseen historiantutkijoiden oman reviirin puolustamiseen? Saattaa ehkä alitajuisesti näin ollakin. Koska Juha Hurme on kulttuuripiirien ihailema nykyajan shamaani, kaikki hänen kirjoittamansa aiheuttaa kummaa hypetystä. Herättäisikö kenenkään muun omakohtaisilla lohkaisuilla siivitetty pitkitetty historia-essee näin suurta huomiota? Ja miksi kirjan piti saada juuri kaunokirjallisuuden palkinto?

 

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.