Maailmalla on ollut synkkää. Mutta positiivisesti ajattelemalla sitä löytää kaikenlaista, mistä tulee hyvälle mielelle. Näistä olen iloinnut:
Eilen piti mennä Nuorten luontotalon Aurinkojuhlaan, mutta perillä selvisi, että tapahtuma olikin jo viikko sitten. No, mukavassa seurassa illasta tuli hauska, vaikka mitään juhlaa ei ollutkaan.
Toissapäivänä Likka siivosi ruokapöydän käskemättä.
Tiistaina (muistaakseni) luin Erkkoverkosta, että Iranin presidentti oli käynyt puhumassa Columbian yliopistossa New Yorkissa ja vakuuttanut, että Iranissa ei ole olleenkaan sellaista ilmiötä kuin homoseksuaalisuus. Selkäpiitä karmi. Mutta sitten luin eteenpäin: yleisö oli täysin häpeilemättä ratkennut nauramaan. Ajattelin helpottuneena naurun vapauttavaa voimaa. Nauru tuo toivoa.
Ja viime viikonloppuna Rakkautta & anarkiaa. Norjalainen elokuva Kunsten å tenke negativt muistuttaa, miten tärkeää ja vapauttavaa on myös osata ajatella negatiivisesti!
Nauru on juuri se asia, jota diktaattorit ovat aina pelänneet eniten.
Näin on, nauru on osoittautunut vaaralliseksi, sitä pelkäsivät Rooman keisaritkin.
Voisi ajatella hyvän ironian olevan negatiivista ajattelua, joka on mukana nauru…
Ja itseironia se vasta vapauttavaa on!
Josta tulikin mieleeni – kuinkahan monen Rooman keisarin tiedetään harrastaneen itseironiaa? Kovin moni – edes sivistyneistä ja ”hyvistä” keisareista kuten Hadrianus – ei reagoinut itseensä kohdistuneeseen arvosteluun kovin lämpimästi.
Keisari Julianuksella oli jonkinlaista kykyä itseironia, vaikka muuten vähän tosikko olikin.