Pohjoisen kuvia
Tänä iltana suuntaan Ouluun konferenssiin nimeltä Imagology and Cross-cultural Encounters in History. Konferenssin yhteinen nimittäjä on kuvatutkimus eli siellä pohditaan, millaisia kuvia ja käsityksiä ihmisryhmistä, valtioista, instituutioista yms on eri aikoina esitetty (ja esitetään).
Itse sukellan aiheessani myöhäisantiikin kristittyjen kirjoittajien kuviin hyvistä pakanoista. No, kyllä niitä hyviäkin pakanoita kirkkoisien vuodatuksista löytyi. Vaikka suuri osa kirkkoisien energiasta kyllä suuntautuu pakanoiden mollaamiseen. (Ja jos ollaan oikein tarkkoja, niin valtaosa negatiivisesta energiasta kohdistuu eri tavalla ajatteleviin kristittyihin - joita kutsutaan kerettiläisiksi).
Kun olin saanut esitelmän valmiiksi, huomasin, että suurin osa esimerkeistäni tuli (taas) Augustinukselta. Jaaha, vieläkään en ole päässyt hänestä eroon.
13. lokakuuta 2007 kello 11.01
ensimmäistä kertaa kuulen hyvistä pakanoista
13. lokakuuta 2007 kello 12.41
Siinä tapauksessa antiikin ja myös nykyajan kristittyjen harjoittama mustamaalaus ns. pakanoista on selvästikin tehnyt tehtävänsä.