Uteliaisuus ja yleishäsääminen

Kuvitusta Apuleiuksen Muodonmuutoksista vuodelta 1537 (Lähde: wikicommons)

Konferenssiesitelmää kirjoittaessa harhauduin selvittelemään latinan sanaa curiositas, uteliaisuus, tiedonhalu. Kreikan vastaavat termit ovat polypragmosyne ja periergia. Antiikin kirjallisuudessa substantiivi curiositas esiintyy ensimmäisen kerran kenelläpä muulla kuin Cicerolla. Adjektiivi curiosus, utelias, on klassisen ajan kirjallisuudessa yleisempi. Ciceron jälkeen substantiivi curiositas yleistyy Apuleiuksen myötä.

Apuleiuksen romaanissa Muodonmuutoksia eli Kultainen aasi uteliaisuus on kantava teema. Päähenkilö Lucius on aivan liian utelias (tai väärällä tavalla utelias), ja vääränlaisen tiedonhalun takia hän muuttuu taikakeinoin aasiksi. Apuleiuksella curiositas liittyy magian harjoittamiseen. Yhteys taikuuteen on myös kreikan termillä periergia, uteliaisuus. Tiedonhalu voi olla vaarallista, jos ihminen ylittää inhimillisen tiedon (oletetut) rajat.

Plutarkhos kirjoitti esseen Uteliaisuudesta, Peri polypragmosynes. Kreikan sanan polypragmosyne voi kääntää myös urkkimiseksi tai sotkeutumiseksi toisten asioihin. Se kuvaa myös yleistä puuhakkuutta vähän kaikkiin suuntiin, multitaskingia (eräs antiikin kirjoittaja tarjoaa latinankieliseksi vastineeksi sanaa negotiositas, toimeliaisuus). Plutarkhos pitää polypragmosynetä vahingollisena mielentilana. Sen sijaan että ihminen kiinnittää huomiotaan kaikenlaisiin katuelämän ilmiöihin, temppuilijoihin ja seinäkirjoituksiin ja nuuskii toisten asioita, hänen pitäisi keskittyä tärkeisiin asioihin, kuten luonnonilmiöiden tarkkailuun.

Sosiaalisessa mediassa roikkuminen olisi Plutarkhokselle varmasti pahimman luokan polypragmosyne.

Samoilla linjoilla on Seneca esseessään De brevitate vitae, joka on ilmestynyt vastikään suomennettuna (Elämän lyhyydestä, suom. Juhana Torkki, Otava 2018). Ihmisen ei pitäisi tuhlata elämäänsä joutavaan kuten pallopeleihin tai paistattelemaan itseään auringossa. Myös nykyajan senecat usein halveksivat näitä huveja, mutta yllättävää kyllä antiikin Seneca pilkkaa myös kirjallisuuden tutkimiseen liittyvää uteliaisuutta silkkana turhuutena. Ketä kiinnostaa se, kuinka monta soutajaa Odysseuksella oli laivassaan tai kirjoitettiinko Ilias ennen Odysseiaa vai päinvastoin tai kirjoittiko eepokset yksi ja sama runoilija? Tylyä tekstiä. P.G. Walsh toteaa vuoden 1988 artikkelissaan, että Seneca noin vain kuittaa koko 1800-luvun Homeros-tutkimuksen roskiin.

Senecan, Plutarkhoksen ja Apuleiuksenkin viesti on, ettei ihmisen kannata tietää enempää kuin on välttämätöntä. Mikä sitten on tarpeeksi? Useimmiten, varsinkin stoalaisessa filosofiassa oikeanlainen tiedonhalu oli sitä, mikä edisti pyrkimystä hyveelliseen ja hyvään elämään.

Miten johduin näihin selvittelyihin? Tarkoitukseni on kirjoittaa esitelmää Rooman kristityistä keisareista, jotka yrittivät valvoa alamaistensa ennustustoimintaa. Polypragmosynen vallassa olen puuhaillut ja lukenut kaikenlaista teeman liepeiltä.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Uteliaisuus ja yleishäsääminen

Sofokles tänään

Aias (500-luku eaa). Lähde: wikicommons

Esittelen tämän päivän Helsingin Sanomissa uutta Sofokles-suomennosta. (Otsikoinnit ovat lehden toimituksen).

Tua Korhonen, Tommi Nuopponen ja Vesa Vahtikari ovat tehneet hienot käännökset Sofokleen näytelmistä Traakhiin neidot, Aias, Filoktetes ja Elektra.

Tässä näyte Elektrasta (suom. Vesa Vahtikari), jossa äidin ja tyttären sovittamaton perheriita kuullaan molempien näkökulmasta tiukkana dialogina:

Klytaimnestra: Sinä julkea olento! Minä ja minun sanani / ja tekoni saavat sinut selvästikin puhumaan liikaa.

Elektra: Sinä ne sanat sanot, en minä. Sillä sinä itse teet tekosi / ja sinun teoistasi löytyvät minulle sanat.

Klytaimnestra: Kautta valtiatar Artemiin! Et kyllä pääse rangaistuksetta / tästä julkeudesta, kunhan Aigisthos palaa kotiin.

Elektra: Näetkö? Olet aivan raivon vallassa. Ensin annat minun puhua / mitä haluan, mutta sitten et kuitenkaan kykene kuuntelemaan.

Sofokles: Traakhiin neidot, Aias, Filoktetes ja Elektra. Suom. Tua Korhonen, Tommi Nuopponen, Vesa Vahtikari. Toim. Tua Korhonen. Teos 2018.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Sofokles tänään

Mainos tulevasta opetuksesta syksyllä 2018

Benozzo Gozzolin maalaus 1400-luvulta. Lähde: wikicommons

Augustinus, Confessiones (Tunnustuksia) 8. kirja

Maijastina Ritva Kahlos

4.9-18.10.2018 (laajuus 5 op)

  • Kurssin sisältö:

Kurssilla käydään Augustinuksen Confessiones (Tunnustuksia) 8. kirjaa. Kurssi jakaantuu tekstiosuuteen ja kulttuurihistoriaosuuteen. Kulttuurihistoria-osuudessa käsitellään mm. myöhäisantiikin aikakautta, antiikin kääntymyskertomuksia, (oma)elämäkerrallista kirjallisuutta ja asketismia antiikissa.

  • Suoritustavat:

Käymme läpi 8. kirjaa latinaksi ohjattuna tekstinlukuna. Opiskelijat valmistavat kotitehtäväksi annettuja tekstikohtia ja laativat näistä käännöksen kieliopillisine ja kulttuurihistoriallisine selityksineen. Opettaja selittää ongelmakohtia ja avaa Augustinuksen Tunnustusten kulttuurihistoriaa.

  • Osaamistavoitteet:

Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa kääntää sanakirjan, kieliopin ja selitysteosten avulla latinankielistä tekstiä. Hän tuntee kääntymyskertomusten, (oma)elämäkerrallisen kirjallisuuden ja asketismin kulttuurihistoriaa antiikissa.

  • Edellytykset osallistumiselle:

Opiskelijoilta edellytetään ainakin latinan alkeis- ja jatkokurssit suoritetuiksi ennen osallistumista.

  • Kurssityöskentelyn osa-alueet

1. oman tekstin esittelyn ja käännöksen laatiminen:
1.1: tutkimuskirjallisuuden lukeminen ja n. kolmen sivun (n. 1000 sanan) esittelytekstin kirjoittaminen
1.2: käännös omasta tekstipätkästä (200–250 sanaa)
27 t = 1 op

2. valmistautuminen luennoille (= toisten tekstipätkiin perehtyminen ja niiden kääntäminen)
7 x 4,5-6 t ≈ 30–40 t = 1,5 op

3. aktiivinen työskentely ja kommentointi luennoilla (läsnäolovelvoite)
11 x 2 t = 22 t = 1,5 op

4. kaikille yhteisen tutkimuskirjallisuuden lukeminen
50–60 s. = 0,5 op

5. oppimispäiväkirja
2,5-4 s. = 0,5 op

YHT. 5 op

Tarkemmat tiedot opetusajoista ja -paikoista Helsingin yliopiston Hae opetusta -sivuilta.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Mainos tulevasta opetuksesta syksyllä 2018

Conference on Recognition in Helsinki, June 11-13

Aigeus tunnistaa / tunnustaa Theseuksen pojakseen. Punakuvioinen krater 400-luvulta eaa Apuliasta. Lähde: wikicommons

Next week form Monday to Wednesday, I will attend the conference ”Recognition: its Theory, and Practice”, organised by Heikki J. Koskinen and Ritva Palmén. The conference is one of the conferences organised by our centre of excellence ”Reason and Religious Recognition”. at the University of Helsinki, and is held at Helsinki Collegium for Advanced Studies.

The conference will be full of philosophers specialised in the recognition theory (that is, the theory developed especially by the German philosopher Axel Honneth, although the theory of recognition, Anerkennung, has its roots in the German philosophy of Hegel and co.). See the programme here.

My paper is not about theory, but practice – in the past. I will discuss Roman citizenship, what  were the criteria for the recognition as a Roman citizen and how the privileges connected to the citizenship were maintained during the later Roman Empire (200–400 CE).

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Conference on Recognition in Helsinki, June 11-13

Väitös suden uskonnollisesta asemasta antiikin Roomassa

Kaikki varmaan muistavat Rooman syntymyytin ja sen susiemon, joka imetti kaksospoikia Romulusta ja Remusta! Sudella olikin erityisasema roomalaisessa maailmassa. Näin esittää tutkimuksessaan Mika Rissanen, joka väittelee huomenna Jyväskylän yliopistossa roomalaisten ja Latiumin lähikansojen suhtautumisesta susiin. Rissanen mm. osoittaa, että roomalaiset välttelivät väkivaltaa susia kohtaan (he eivät esimerkiksi metsästäneet susia eivätkä käyttäneet niitä eläintaisteluesityksissä, kuten monia muita petoeläimiä). Väitöskirjaan voi tutustua täällä. Rissanen on myös julkaissut Rooman susista yleistajuisen tietokirjan Rooma, suden kaupunki (Atena 2018).

Onnea väitökseen!

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Väitös suden uskonnollisesta asemasta antiikin Roomassa

Kärsimyksen kirkkain kruunu

Maaliskuussa pidin esitelmän Vihan pitkät jäljet -hankkeen kaksipäiväisessä työpajassa Uhrin identiteetti. Esitelmien ja ryhmäkeskustelujen merkeissä pohdittiin vainoja, uhrin identiteettiä ja uhriutumisen strategista käyttöä. Vihan pitkät jäljet -tapahtumat ovat Turun yliopiston Argumenta-rahoituksella järjestettävä hanke.

Lyhennelmä esitelmästäni ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa” on nyt luettavissa projektin sivuilla.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Kärsimyksen kirkkain kruunu

Rooman tuho tällä viikolla (osa n.)

Alarik hävittää Roomaa vuonna 410. Taiteilijan näkemys 1400-luvulta. (Lähde: wikipedia)

Pohdin Rooman tuhoa Tiede-lehden artikkelissa ”Rooma kaatui rahapulaan”. Siellä selviää syy Rooman tuhoon. Vai selviääkö?

Ainakin artikkelistani voi lukea luettelon niistä 210 syystä, jotka Alexander Demandt oli ehtinyt kerätä vuoteen 1984 mennessä (Der Fall Roms. Die Auflösung des römischen Reiches im Urteil der Nachwelt).

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Rooman tuho tällä viikolla (osa n.)

Vihervaaran Anna ja Troijan tuho – pyhien tekstien tulkinnasta

Mikä tekee joistakin teksteistä pyhiä? kohudosentti ihmettelee. Ja mikä niissä nostattaa niin voimakkaita tunteita, että muutokset ja uudet tulkinnat melkein loukkaavat meitä? Nykyisten maailmanuskontojen pyhät tekstit ovat tietysti oma lukunsa, mutta nyt ei kohudosentti murehdi niitä.

Kun vuonna 2004 Troijan sodasta tehty Troy ilmaantui elokuvateattereihin, monet puhisivat ärsyyntyneinä. Kyllä, monet kreikkalaisen mytologian sankareista ja sankarittarista, kuten ylväs Andromakhe, oli aika lailla vesitetty. Lopputapahtumat oli muutettu siten, että juuri Andromakhe ja Helena johdattavat joukon troijalaisia salakäytävää pitkin pakoon. Pedattiinko näin jatko-osaa Troy 2, jossa troijalaiset jatkavat seikkailujaan? Lisäksi Briseis surmaa Agamemnonin. Aivan, ajatteli kohudosentti, myyttejä tulkitaan aina uudestaan ja uudestaan. Näin tehtiin antiikissakin, Troijan sodan sankareista ja heidän vaiheistaan liikkui monia erilaisia versioita. Pedattiin antiikissakin jatko-osia Troijasta selvinneille, voittajille ja voitetuille. Yksi näistä tunnetaan Vergiliuksen Aeneis-eepoksena.

Missä menee pyhien tekstien uudelleen tulkinnan raja? Kohudosentti uskaltautuu vihdoin katsomaan jo viime vuonna esitykseen tullutta sarjaa Anne with an E. Sarja perustuu L.M. Montgomeryn romaaniin Annan nuoruusvuodet, josta tässäkin blogissa tasaisin väliajoin hehkutetaan. Kyse on siis tärkeästä, ellei peräti pyhästä tekstistä.

Kohudosentti katsoo pari ensimmäistä jaksoa tyytyväisenä ja pitää monia tulkinnallisia uutuuksia tervetulleina. Näyttelijävalinnat ovat oivallisia. Annan näyttelijä on lahjakas ja uskottava, samoin kasvatusäiti Marilla (toisin sanoen, he vastaavat hyvin kohudosentin omia mielikuvia). Ajankuva ja orvon ihmisen avuttomuus julmassa maailmassa tuodaan vaikuttavasti esiin. Kyläyhteisön ennakkoluulot ja koulun ilmapiiri kuvataan myös erinomaisesti.

Mutta sitten, miksi näitä muutoksia juonessa? kohudosentti jyrähtää. Miksi ylimääräistä dramatisointia – tässä seuraa juonipaljastuksia – kuten Annan palauttaminen orpokotiin, Matthew’n itsemurhayritys ja kaupungin konnat, jotka lisäksi majoittuvat Vihervaaraan? Aivan turhaa, kirjan tarina kantaa riittävästi. Eikö ole tarpeeksi dramatiikkaa orpoudessa, koulukiusaamisessa, oppimisessa yhteisön tavoille, naiseksi kasvamisessa ja kuolemantaudeissa?

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihervaaran Anna ja Troijan tuho – pyhien tekstien tulkinnasta

Hämärien puotien kuja

On kirjoja, joita lukee velvollisuudentuntoisesti, koska ajattelee, että aina ei pidä päästä helpolla ja ponnistelun myötä lukukokemus lopulta palkitsee.  Ryhdyin lukemaan Patrick Modianon Hämärien puotien kujaa (suom. Jorma Kapari, Wsoy 1979) tällainen urakka mielessä. Yllättäen kirja nappasi minut mukaansa täysin.

Seuraa juonipaljastuksia, joilla ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Miespuolinen päähenkilö etsii itseään. Mutta tärkeintä tässä on tunnelma, jonka unenomaisuuteen on helppo upottautua. Päähenkilö on menettänyt sodan aikana muistinsa ja ryhtyy etsimään pienten johtolankojen varassa omaa henkilöllisyyttään. Hän haastattelee, tutkii vanhoja valokuvia, pääseekin etsinnöissään eteenpäin, mutta kaiken aikaa lukijaa kalvaa epäilys, että miesparka on väärillä jäljillä.

Kun Modiano voitti vuonna 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, yleisö oli hämmentynyt. Harva oli kuullut Modianosta ennen palkintoa. Viipyilevää tyyliä ei pidetty mitenkään lukemaan houkuttelevana. Minä ihastuin Hämärien puotien kujaan täysin. Anja Salomiehen luonnehdinta Helsingin Sanomissa vuonna 1978  on todella osuva: ”Tunnelma muistuttaa voimakkaasti vanhoja ranskalaisia filmejä, joissa päähenkilöt vaelsivat äänettöminä sumussa, ja juurettomat, vähän rappeutuneet sivuhenkilöt lausuivat kahvilatiskin ääressä surumielisiä ajatuksia, joita kukaan ei kuunnellut”. Ehkä juuri tämän takia pidin Modianon kirjasta.

Aivan loppusivuilla tajusin ranskankielisen nimen Rue des boutiques obscures idean. Sehän on (myös) Via delle Botteghe Oscure Roomassa!

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Hämärien puotien kuja

Miksi humanistinen tiedekunta ampuu omaan jalkaansa?

Olen lähettänyt Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan dekaanille Hanna Snellmanille seuraavan sähköpostin:

Kuulin uutisen, jonka mukaan antiikin kulttuurin ja klassillisen arkeologian yliopistonlehtorin tehtävä lakkautetaan. Onko kyseessä jokin huono pila?

Järjellä ajatellen tämä ei voi olla mahdollista. Miksi humanistinen tiedekunta ryhtyisi tuhoamaan kokonaisen tärkeän oppiaineen? Klassillinen arkeologia on ollut kautta aikojen yksi Helsingin yliopiston parhaimmista investoinneista, käyttääkseni talouspuhetta. Saako missään muussa oppiaineessa niin pienellä panostuksella niin paljon tulosta, opetusta, tutkimusta ja näkyvyyttä maailmalla? Klassillisella arkeologialla on ollut iso vaikutus siihen, että Helsingin yliopistoon on syntynut ainutlaatuinen opiskelijoiden ja tutkijoiden kriittinen massa. Tästä asiantuntemuksesta ja osaamisesta ovat kehkeytyneet sellaiset menestystarinat kuin Jaakko Frösenin johtamat huippuyksiköt Aaronin vuoren kaivauksineen ja mainetta saanut Pompeji-projekti ja juuri syntynyt huippuyksikkö Ancient Near Eastern Empires, monista muista suomalaisista projekteista puhumattakaan.

Eivät kai edes taloushallintoihmiset kuvittele, että tällaiset projektit syntyvät tyhjästä? Projektien ja tutkijasukupolvien kasvamiseen tarvitaan vuosien ja vuosikymmenien kärsivällinen opetustyö. Myöhemmin tulee olemaan työlästä ja kallista korvata opetuksessa ja tutkimuksessa tapahtuva katkos.

Siinäkin mielessä päätös on outo, että Helsingin yliopisto on tällä hetkellä ainoa yliopisto Suomessa, jossa on järjestetty säännöllistä opetusta antiikin esineellisestä kulttuurista. Kursseille on osallistunut eri aineiden opiskelijoita, joten opetus ei ole palvellut vain latinan ja kreikan opiskelijoiden tarpeita, vaan historian, taidehistorian, yleisen arkeologian, kulttuurintutkimuksen, museologian, uskontotieteen ja monien muiden aineiden opiskelijoita. Ja laajemmasti ottaen kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita antiikin kulttuurihistoriasta ja sen jälkivaikutuksesta!

Miksi humanistinen tiedekunta haluaa surmata kultamunia munivan hanhen – jonkin pienen säästön takia? Säästöjä on varmasti tarpeen tehdä, mutta Helsingin yliopistossa on muita säästökohteita, joilla ei ole näin kohtalokkaita seurauksia kuin ainutlaatuisen ja menestyksekkään oppiaineen alasajo.

Jos nyt klassillisen arkeologian opetus rampautetaan yliopistonlehtoraatin lakkauttamisen myötä, vuosien työ valuu hukkaan. Humanistisen tiedekunta ampuu omaan jalkaansa.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Miksi humanistinen tiedekunta ampuu omaan jalkaansa?