Kristittyjen vainot ennen Diocletianusta

KRISTITTYJEN VAINOT ENNEN DECIUSTA

Myytti ”jatkuvasta vainosta” eli kristittyjä vainottiin ”aina” alkuajoista lähtien. Ajatus: ikuinen ristiriita roomalaisen yhteiskunnan ja kristittyjen välillä.
Vastaa kristittyjen itseymmärrystä 300-luvulla, jolloin rakennettiin kristillistä historiaa.
Valtava marttyyrien määrä? Lukumääriä vaikea määrittää.
Ideaalikuva: ”Kaikki” kristityt olivat valmiita kuolemaan uskonsa puolesta jne.
Ideaalikuva: Kristityt yhtenä yksimielisenä rintamana vainojen aikana.

1. Yhteenottoja ja vainoja todella oli, mutta miten usein ja miten laajalti, miten systemaattisia?
2. Miten ”ainutlaatuisia” kristityt ja heidän vainonsa olivat? Vainottiinko muita?
3. Miksi? Huomio! Esitetyt syyt ja historialliset syyt erillään!
4. Ketkä kertovat ja milloin? Lähdekritiikki.

Varmasti ainakin voi sanoa, että
–    yhteenottoja ja vainoja todella oli (ja jo ennen Deciusta).
–    ne olivat hyvin tärkeitä 300-luvulta lähtien kristilliselle itseymmärrykselle ja identiteetille. 300-luvulla syntyvän kristillisen historiankirjoituksen (kirkkohistoria) tärkeä aihe.

1. Ennen keisari Deciusta vainot olivat sporadisia, paikallisia ilmiöitä, eivätkä niin totaalisia kuin usein ajatellaan.
Neron vaino
Domitianuksen vainotoimenpiteet on tutkimuksessa asetettu kyseenalaisiksi.
Maximinus Thrax 235-238: puhdistus palatsissa valtaannousun jälkeen vai vaino?
Paikalliset pogromit, esim. Lugdunumin-Lyonin mellakka (v. 178), jossa tapettiin kristittyjä (kertoo Eusebioksen Kirkkohistoria). Paikallinen väestö mellakoi kristittyjä ryhmiä vastaan.

Roomalaiset virkamiehet eivät aina tienneet miten menetellä kristittyjen kanssa. Ei ollut selkeitä ohjeita (suuret alueelliset erot hallinnossa).
Suhtauduttiin kuten magian harjoittajiin (näin myös druidien tapauksessa).
Kristittyjä ei yleensä erityisesti etsitty. Ei yleensä erityisiä ajojahteja. Esim. Pliniuksen kirje.
Paikallisissa mellakoissa roomalaiset käskynhaltijat pyrkivät miellyttämään paikallista väestöä, kun tämä mekkaloi kristittyjä vastaan.

2. Miten ”ainutlaatuisia” kristityt ja heidän vainonsa olivat? Vainottiinko muita?
Eri etnisten ryhmien ja uskonnollisten ryhmien väliset konfliktit (paikallisella tasolla).
Paikallisia mellakoita Aleksandrian kreikkalaisten ja juutalaisten välillä. Keisarillinen hallinto perinteisesti suojeli juutalaisia ryhmiä (erioikeudet).
Eri kristittyjen ryhmien väliset kiistat ja mellakat
Druidiuskontojen harjoittajia roomalainen valtiovalta kohteli erityisen julmasti (poiskitkemisen ihanne).
200-luvun puolivälin jälkeen ilmestynyt manikealainen uskonto. Manikealaisistakaan ei pidetty!
Hyvin ilmaistu ”mielikuvakommentissa”: aikakausi on julma. (Esim. rangaistukset julmia).

Kolikon toinen puoli:
Toisaalta keisariaika tunnetaan suhteellisen uskonnonvapauden ja erilaisten uskontojen ja kulttien kukoistuksen aikana. Kristittyjen ryhmät nauttivat suhteellisesta vapaudesta kuten muutkin uskonnolliset ryhmät.
Tutkimuksessa on huomautettu myös siitä, että yleensä konfliktit ja ristiriidat nousevat esiin, koska ne ovat huomiota herättäviä tapauksia. Arkielämän sujumisesta ei tehdä historiankirjoituksessa ja muissa lähteissä numeroa. Huomiota kiinnitetään silloin kun nousee jokin ongelma ryhmien välisissä suhteissa.
(Vrt. nykyinen uutisointi).

3. Miksi? Huomio! Esitetyt syyt ja historialliset syyt erillään!
Valtapoliittiset syyt
Sosiaaliset syyt (ryhmien välinenkilpailu?)
Ideologiset syyt

Epäluulo: Kristittyjen eristäytyminen, erot ja erottautuminen. Miten eristäytyneitä kristityt todella olivat? Toisissa lähteissä korostetaan (normatiivisesti) erottautumista idolatriasta. Mutta toisissa lähteissä korostetaan kanssakäymistä muuten kuin idolatriassa.
Erottautuminen yhteisön kultillisesta toiminnasta.
Epävarmoina aikoina yhteisön perinteisten riittien hylkääminen herätti epäluuloa ja vihaa.
Ajatus Pax Romana = pax deorum, jumalien suoma rauha, joka syntyy kun jumalat pidetään suopeina ja hyväntahtoisina.
Kristittyjä esim. katsottiin epäsuopeasti nimenomaan maanjäristysten, nälänhätien ja vihollisten menestyksen jälkeen. Heidän katsottiin suututtaneen jumalat (jotka muuten suojelivat yhteisöä) ja aiheuttaneen onnettomuudet.
Kysymys uhraamisesta liittyi kysymykseen yhteisöön kuulumisesta ja lojaalisuudesta.

Erottautuminen ruokkii epäluuloa:
Ajatus: jos ei osallistu yhteisön kultteihin, kuuluuko yhteisöön, onko kunnon roomalainen.
Uskonnolliset, moraaliset ja poliittiset syytökset.
Rituaalimurha, kannibalismi, insesti ym.
Aasinpalvonta, magia, ateismi, ihmiskunnan viha.
Uusi uskonto ja esi-isien tavoista, mos maiorumista poiskääntyminen: vanhimpia ja yleisimpiä syytöksiä.
Valtion perustan vaarantaminen: salaliittoteoria. (Vrt. Bacchanalia-skandaalissa vastaavat syytökset Bacchuksen kultin harjoittajia vastaan).

4. Ketkä kertovat ja milloin? Lähdekritiikki.
Suurin osa vainojen kerronnasta on kristittyjen kirjoittamaa.
Mielikuva: Valtava marttyyrien määrä.
Määrää on hyvin vaikea arvioida, niin ennen Deciusta kuin Deciuksen jälkeen.
Marttyyrien määrä ”kasvoi” sitä suuremmaksi mitä pitempi aika vainoista oli kulunut.

Ideaalikuva: ”Kaikki” kristityt olivat valmiita kuolemaan uskonsa puolesta jne.
Eri ihmiset reagoivat eri tavoin: toiset olivat marttyyreja ja confessores, toiset piiloutuivat ja toiset pakenivat. PALAAN TÄHÄN MYÖHEMMIN
Ideaalikuva: Kristityt yhtenä yksimielisenä rintamana vainojen aikana.
Vainot aiheuttivat erimielisyyksiä. Jakaantumista radikaalimpiin ja maltillisempiin ryhmiin. PALAAN TÄHÄN MYÖHEMMIN
DECIUKSEN VAINO
Decius (249-251)
Ensimmäinen valtiovallan toimesta, systemaattinen.
Kansalaisuuden yhdistäminen oikeaan uskontoon.
Uhraaminen (ei mitenkään erityisesti jollekin jumaluudelle, vaan jumalille yleensä) lojaalisuuden osoituksena.
Libelli – papyrukselle kirjoitettuja todistuksia uhraamisen suorittamisesta.
Mitä Decius oikeastaan määräsi?
Decius esiintyi uskonnollisten traditioiden palauttajana
AE 1973, 235: restitutor sacrorum et libertatis
Tutkimus: Decius ei välttämättä määräyksessään maininnut kristittyjä erikseen, ei välttämättä ollut suunnattu erikseen kristittyjä vastaan. Vaan ehkä yleinen määräys, joka kosketti kristittyjä myös.
(Deciuksella saattoi olla määräyksen yleisestä luonteesta huolimatta olla mielessä kristityt ryhmänä?)

Deciuksen vaino ei ilmeisesti ollut erityisen tehokas (valtakunnan suuruus): millä alueilla Deciuksen hallinnon käskyjä toteutettiin ja missä määrin?

VALERIANUKSEN VAINO

Valerianus (253-260)
Valerianuksen toimenpiteet oli luultavasti suunnattu nimenomaan kristittyjä vastaan.
Valerianus esiintyy (Eus. eccl. 7.10) ensin kristittyjä symppaavana keisarina, joka kääntyy heitä vastaan. Yllyttäjänä ja pahana henkenä on Makrianos-niminen egyptiläinen maagi, joka viettelee Valerianuksen ”kammottaviin taikamenoihin” (mm. rituaalimurhiin).
Toimenpiteet kristittyjen johtajia vastaan. (Valtiovalta noteeraa kristityt – kirkon organisaationa – toimenpiteet organisaatiota vastaan).
Ensimmäinen edikti 257 (tieto välillisesti kristillisistä lähteistä). Acta Cypriani (Cyprianuksen marttyyriakta): Valerianus määräsi noudattamaan roomalaisia rituaaleja: eos qui non Romanam religionem colunt, debere Romanas cerimonias recognoscere.
Toinen edikti 258: senaattorisäätyiset, ritarisäätyiset ja virkamiehet menettivät asemansa ja statuksensa, jos pysyivät kristittyinä.
Muutos ediktien välillä: ensimmäisessä tarkoitus saada kristityt uhraamaan; toisessa määritellään kristittynä pysyminen rikokseksi, josta rangaistuksena statuksen menettäminen.
VAINO LOPPUU GALLIENUKSEN AIKAAN 

Gallienus (253-268)
V. 260 Gallienus palasi Valerianusta edeltäneeseen tilanteeseen
Tunnusti kristityille yhteisöille näiden omistusoikeuden. Tällä tavalla roomalainen valtiovalta tunnusti kirkon organisaationa.
Palautti kristityille piispoille toimintavapauden

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.