Luento 9.12: Augustinuksen jälkivaikutus

Maijastina Kahlos

Augustinuksen seuraajat
Augustinus suhtautui varauksellisesti Rooman valtakuntaan jopa kristillistävässä muodossa.
Hän kyllä näki Rooman maailmavallan osana jumalan suunnitelmaa valloittaa maailma Rooman kautta, yhdistää koko maailma yhdeksi yhteisöksi Rooman valtion ja lakien avulla ja tuoda rauha koko sen laajuuteen (civ. 18.22).

Augustinuksen visiota myöhemmät kirjoittajat kehittivät Roomaa ihailevampaan suuntaan:
Orosius kaikkein selvimmin juhli Rooman ja kristinuskon yhteyttä.
Orosius (5.2.1-3): Rooman valtakunnassa samat lait ja Kristuksessa sama uskonto.

Ks. käsiteltävä teksti: Orosius, Historia adversus paganos 5.2

Augustinuksen jälkivaikutus
Augustinuksen teologia (usein väärinymmärrettynä) vaikutti voimakkaasti kristilliseen poliittiseen ajatteluun ainakin 1200-luvun loppuun saakka.
Erityisesti keskiajalla käytyyn kiistaan ”kirkosta” ja ”valtiosta”.
Augustinusta käytettiin auktoriteettina keskiajan poliittisissa teorioissa, joissa esitettiin:
mm. maallisen vallan tehtävänä on huolehtia liian likaisista tai maallisista asioista, joihin kirkon ei tule alentua.
mm. maallinen valta voi saavuttaa oikeudenmukaisuuden vain alistumalla kirkon valvontaan.
Tämän teoriasuuntauksen erilaisissa versioissa esitettiin, että todellinen poliittinen valta virtaa kirkosta ja on riippuvainen kirkon hyväksynnästä.
Kaikkein jyrkimmässä muodossa esitettiin, että maalliset hallitsijat eivät voineet olla muuta kuin kirkon palvelijoita tai tukijoita, kirkon asettamia, kirkon valvomia ja, jos oli tarpeen, kirkon erotettavissa.

Erityisesti Augustinuksen ajatus, että kristittyjen hallitsijoiden tuli tehdä vallastaan jumalan majesteettisuuden palvelijatar ja käyttää sitä jumalan palvonnan levittämiseen mahdollisimman laajalle (civ. 5.24), oli tärkeä peruste paavin vallan lujittamista vaativille teoreetikoille.

Augustinuksen sanat “todellista oikeudenmukaisuutta ei voi olla kuin valtiossa, jonka perustaja ja hallitsija on Kristus” (civ. 2.21) tulkittiin merkitsemään, että vain kristittyjen hallitsijoiden ohjaamat valtiot voivat olla oikeudenmukaisia ja että kirkko-instituutio on oikeudenmukaisuuden vartija ja oikeudenmukainen hallinto on mahdollista vain, jos kristitty hallitsija tunnustaa pitävänsä valtaa kirkon hyväksynnässä ja kirkon tarkoituksiin.

Augustinuksen osuus vainojen perustelemisessa
Erityisesti toisten kristillisen suuntausten vainoamisen oikeuttamisesssa.
Augustinuksella aikansa merkittävimpänä mielipidevaikuttajana oli oma osuutensa 300- ja 400 -lukujen vaihteen väkivallantekoihin ja voimatoimiin, joilla valtiovalta painosti Rooman valtakunnan väestöä kristinuskoon ja nimenomaan sen valtavirran tulkintaan.
Mm. Peter Brown toteaa: ”Augustine was deeply involved in this last change”.
Augustinuksen kannanotoista löydettiin myös oikeutus myöhempien aikojen pakkokäännytyksiin ja miekkalähetykseen.

Sympaattisempi Augustinus

Läpikäydyt tekstit käsittelivät ihmisyhteisöjä (poliittisia tekstejä), joista tulee esiin Augustinuksen autoritaarisuus.
Augustinuksella on laaja tuotanto erilaisia kirjoituksia
Eli kuvaa Augustinuksesta kirjoittaja on syytä tasapainottaa: Augustinus on myös sympaattinen kirjoittaja.
Jumalan valtiossa Augustinus hyökkää pakanoita vastaan. Mutta toisaalla hän saattaa osoittaa jonkinlaista ymmärtämystä jopa pakanallisia vastustajiaan kohtaan.
Esimerkki:
Kirjeessä (ep. 164) kristitylle ystävälleen Euodiukselle Augustinus pohtii mahtavatko jotkut pakanat saavuttaa pelastusta. Uuden Testamentin 1. Pietarin kirjeen 3 perusteella hän spekuloi, että joitakin pakanoita vapautettiin manalasta, inferi. Sitten hän ryhtyy spekuloimaan, keitä nämä voisivat olla. (Augustinus toteaa, että tämä spekuloiminen on tietenkin epävarmaa).

Augustinus toteaa, että olisi suuri ilo jos voisi saavuttaa pelastuksen niille pakanoille, ”jotka me tunnemme niin hyvin heidän kirjallisten saavutustensa kautta ja joiden kaunopuheisuutta ja lahjakkuutta me ihailemme” (qui nobis litterario labore suo familiariter innotuerunt, quorum eloquium ingeniumque miramur).
Vaikka nämä eivät olleet tienneet mitään Kristuksesta ja harjoittivat omien yhteiskuntiensa taikauskoja, he toisinaan tunnustivat ainoan tosi jumalan olemassaolon ja pilkkasivat monia vääriä jumalia.  (Praesertim propter quosdam, qui nobis litterario labore suo familiariter innotuerunt, quorum eloquium ingeniumque miramur; non solum poetas et oratores, qui eosdem ipsos falsos deos gentium multis opusculorum suorum locis contemnendos ridendosque monstrarunt, et aliquando etiam unum deum verumque confessi sunt, quamvis illa superstitiosa cum caeteris colerent, verum etiam illos qui haec non cantando vel declamando, sed philosophando dixerunt.)

Näihin kuuluu runoilijoita ja puhujia, mutta myös filosofeja. Pelastuvien pakanoiden joukkoon Augustinus laskee myös esimerkillisen elämän eläneitä hyveellisiä yksilöitä. He ovat olleet esimerkillisiä moraalissaan.
Hän ei mainitse ketään nimeltä.
Augustinus kirjoittaa, että hän toivoo (vellemus), että heidät vapautettaisiin manalan tuskista (ab inferni cruciatibus).

Lisätään tähän vielä toinen sympaattinen esimerkki, jota en maininnut luennolla: Augustinus ihmettelee kastemadon kauneutta:

”Kaikki järjestys on jumalalta. On myönnettävä, että itkevä ihminenkin on parempi kuin iloitseva kastemato. Mutta silti jaksan teeskentelemättä ylistää kastematoa. Katson sen värin kiiltoa, pyöreää ruumiinmuotoa, tasapainoa, jolla etuosa sopii keskiosaan ja keskiosa takaosaan ja nöyrää tapaa, jolla sen osat sopivat kokonaisuuteen; ei ole mitään osaa, mikä ei sopisi tasapainoisesti muihin osiin.”  (De vera religione 41.77).

… omnis ordo a deo est. Necesse est autem fateamur meliorem esse hominem plorantem, quam laetantem vermiculum: et tamen vermiculi laudem sine ullo mendacio copiose possum dicere, considerans nitorem coloris, figuram teretem corporis, priora cum mediis, media cum posterioribus congruentia, et unitatis appetentiam pro suae naturae humilitate servantia; nihil ex una parte formatum, quod non ex altera parili dimensione respondeat.

Kommentointi on suljettu.