Luento 4.12: Augustinus, vapaus ja pakottaminen

Maijastina Kahlos

Augustinuksen pessimistinen (tai: realistinen?) suhtautuminen ihmiseen.
Ihminen on kaikkialla kaiken kaikkiaan kurja. Ihmistä on pidettävä kurissa.
Ihmisen jakaantunut tahto: Vaikka ihmiset voivat erota toisistaan perussuuntautumisensa (rakkautensa) mukaan, on jokaisen ihmisen tahto jakaantunut: hyvään (luonnollinen, jumalaan suuntautunut) ja pahaan (kieroutunut, jumalasta etääntynyt).

Augustinus puhuu kahtiajakaantuneesta sydämestä. Ihmisen ”minä”, mieli, on yksi, mutta sydän ja tahto ovat kahtiajakaantuneita: hengen lakia seuraavaan ja lihan lakia seuraavaan osaan. Kyse ei ole kahdesta erillisestä tahdosta (tai substanssista, manikealaiseen tapaan – Augustinuksen mukaan) meissä, vaan jakaantuneesta minästä, jakaantuneesta tahdosta, jakaantuneesta rakkaudesta (Confessiones 8.9-10).

Ihmisen tahto on kieroutunut, kaiken aikaa.
Vrt. Aristoteleen käsitys tahdon heikkoudesta (akrasia): jotkut meistä ovat heikkotahtoisia osan aikaa.
Augustinus: me kaikki olemme heikkotahtoisia kaiken aikaa. Vaikka luulisimme, että olemme voittaneet heikkoutemme, on aina mahdollisuus, että lankeamme uudestaan.

Augustinus yhdistää rakkauden jumalaa kohtaan ja kuuliaisuuden jumalaa kohtaan. Kuuliaisuus on merkki rakkaudesta jumalaa kohtaan. Jumala inspiroi sekä rakkauden että kuuliaisuuden.
Miten tuo edellä kuvattu kurja ihminen voi suuntautua rakastamaan jumalaa?
Jumalan armo mahdollistaa sen: armo inspiroi rakkauden meihin. Armo on rakkauden inspiraatio (Aug. c. Fortunatum 22 ja Contra duas epistulas Pelagianorum 4.5.11).
Jumalan ylhäältä alas tulevaa armoa, joka inspiroi rakkauden, on verrattu platonilaiseen käsitykseen eroksesta.
Rakkaus on jumala ja läsnä kaikkialla.
Armon inspiroiva vaikutus näkyy siinä, että ihminen alistuu jumalan tahtoon, joka on jumalan rakkaus, ensisijaisesti suuntautunut häntä itseään kohtaan ja toissijaisesti meitä kohtaan – tarkoittaen meille hyvää (Aug. c. Fortunatum 22).
Jos tahto valitsee väärin, tällöin on kyseessä tahto, joka teke valinnan.
Jos tahto valitsee oikein, tällöin on jumala ”valmistanut” tahdon eli tahto nauttii ”täydellisestä vapaudesta”.
Augustinus puhuu todellisesta vapaudesta ja korkeimmasta/täydestä vapaudesta (summa libertas): vapaus on tila, jossa sielu on tasapainossa ja alistuneena totuudelle ja jumalan tahdolle ja rakkaudelle (De musica 6.5.14).
Vapaus on alistumista totuuteen (De libero arbitrio voluntatis 2.13.37).

Pakottaminen ja rakkaus
Vapaus ja käsitys jumalan rakkaudesta nivoutuvat yhteen.
Synnintekijöille jumalan rakkaus ei näyttäydy ystävällisenä tai hyvää tarkoittavana, mutta tämä johtuu ihmisten kieroutuneesta etääntymisestä jumalasta.

Jos ihmiset olisivat todella vapaita, he pysyttelisivät kaukana vain pahasta. Syntiinlankeemuksen takia ihmiset eivät tee niin (Aug. De libero arbitrio voluntatis 3.10.29).
Siksi on välttämätöntä rikkoa pahojen tottumusten voima ja edistää hyvien valintojen tekemistä (Aug. ep. 89.7; ep. 191.2). Tähän tarvitaan kuria.
Jumalan kurinpito (disciplina) on ihmisen mielestä yhtä epämiellyttävää kuin koulumestarin kuritus lapselle, mutta kuritettavan parhaaksi.
Augustinus yhdistää jumalan pelon ja kurinpidon perinteiseen roomalaiseen disciplinaan, jolla pater familias harjoitti lapsiinsa ja orjiinsa. Tämä kuri on samalla tavalla tuskallista kuin sairaiden lääkitys.

Uskontoon painostaminen ja pakottaminen
Augustinuksen asennemuutos näkyy esimerkiksi hänen keskustelussaan Jeesuksen toiminnasta:
Vuosina 389–391 hän totesi (De vera religione 16.31), ettei Kristus tehnyt mitään väkivalloin, vaan kaiken suostuttelemalla ja kehottamalla.

Ihmisen vapauteen ja vapaaseen valintaan liittyy kysymys uskontoon pakottamisesta.
Väärin ajattelevia ja uskovia oli rakkaudessa autettava vaikka vastoin näiden omaa tahtoa. Olennaista uskontoon pakottamisessa on Augustinuksen käsitys rakkaudesta.
Augustinus (kirje 93.2.5) käytti sitaattia Luukkaan evankeliumista (14.23) ”Pakota ihmisiä tulemaan sisään, jotta taloni täyttyisi” perustellakseen pakkotoimia donatolaisia kristittyjä vastaan. Voimankäytöllä voitiin pelastaa sieluja vastoin ihmisten omaa tahtoa.
Vrt. käsitelty teksti: kirje 93

Kommentointi on suljettu.