Luento 25.11: Augustinus ja civitates

Maijastina Kahlos

Kaksi rakkautta ja kaksi yhteisöä (civitates)

Antiikissa latinan sana civitas viittaa useimmiten ihmisten ryhmään tai yhteisöön; muita merkityksiä ovat kaupunki, kansalaisten yhteisö, kansalaisten asuttama alue, kansalaisuus, asema kansalaisena ja harvemmin valtio tai yhteiskunta. Augustinus käyttää sanaa civitas hyvin samaan tapaan kuin kreikankielisessä kirjallisuudessa käytettiin sanaa polis. Tällöin civitas on kaupunkiyhteisö, jolla on oma poliittinen elämänsä, oikeudelliset käytännöt, etiikka, talous ja oleellisena osana oma uskontonsa. Civitas-käsite Augustinuksella, ks. J. van Oort, Jerusalem and Babylon, Leiden 1991, 108; J. van Oort, ‘Civitas dei – terrena civitas: The Concept of the Two Antithetical Cities and Its Sources (Books XI-XIV), Augustinus De civitate dei, hrsg. Chr. Horn, Berlin 1997, 158, 160-161, 168.

Ihmiskunnan jako
Augustinus jakaa ihmiskunnan kahteen yhteisöön (civitates), joita hän nimittää jumalan tai taivaalliseksi yhteisöksi (civitas dei tai civitas caelestis) ja maalliseksi tai paholaisen yhteisöksi (terrena civitas tai civitas diaboli).
Augustinuksen kaksi yhteisön ihmiset elävät rinnakkain maan päällä samassa yhteiskunnassa, samassa kaupungissa, samoissa ammateissa, samojen lakien alaisina, jopa samassa perheessä ja samassa kultissa. Heitä ei voi erottaa fyysisesti. Heitä erottaa tahto.
Ihmiset jakaantuvat näihin kahteen yhteisöön rakkautensa mukaan. Jumalan yhteisön ihmiset suuntaavat rakkautensa jumalaan (amor dei) ja maallisen yhteisön ihmiset itseensä (amor sui) (civ. 14.1).
Tärkein yhteisöjä erottava piirre on niiden erilainen pyrkimys, suuntautuminen, rakastaminen. Jumalan yhteisön jäsenet suuntasivat rakkautensa jumalaan (amor dei) ja halveksunnan itseensä (contemptus sui), kun taas maalliseen yhteisöön kuuluvat rakastivat itseään (amor sui) ja halveksivat jumalaa (contemptus dei).
Aug. civ. 14.28: Fecerunt itaque civitates duas amores duo, terrenam scilicet amor sui usque ad contemptum Dei, caelestem vero amor Dei usque ad contemptum sui.
Siksi toinen yhteisö eli jumalan tahdon mukaan ja toinen ihmisten standardien mukaan. Aug. civ. 14.1; 14.3; 14.4; 14.28; 15.1.

Kahtiajako saa kosmiset mittasuhteet: ihmiskunnan lisäksi myös enkelit jakaantuvat näihin kahteen yhteisöön.
Aug. civ. 11.33: … nos ergo has duas societates angelicas inter se dispares atque contrarias, unam et natura bonam et voluntate rectam, aliam vero natura bonam, sed voluntate perversam, … existimavimus.
Ero jumalan yhteisön ja maallisen yhteisön välillä on kosminen tai mystinen, kuten Augustinus itse korostaa.

Augustinuksen mukaan civitas dei on ennaltamäärätty hallitsemaan yhdessä jumalan kanssa ikuisuudessa, terrena civitas kärsimään rangaistusta paholaisen kanssa ikuisuudessa.

Mitä nämä yhteisöt tarkoittavat? Usein ne identifioitu ’katoliseksi’ kirkoksi ja valtioksi, mutta tämä on Augustinuksen oppilaan Orosiuksen historiateoksen Historia adversus paganos vaikutusta.

Augustinuksen muotoilu on huomattavasti vivahteikkaampi. Hän painottaa, että kahden yhteisön jäsenet elävät tässä maailmassa ja ajassa erottamattomina keskenään Maanpäällisessä kirkossa on molempien yhteisöjen ihmisiä. Augustinus huomauttaa, että jopa ”pakanoiden” keskuudessa on jumalan yhteisön jäseniä, vaikka nämä itse eivät sitä vielä tietäisikään.
“Monet huonot ovat sekoittuneina kirkossa hyvien kanssa. Molemmat ovat ikään kuin kerättynä evankeliumin verkkoon, ja tässä maailmassa kuten meressä, molemmat uivat ilman erottelua, verkkoon suljettuina ennen heidät tuodaan rannalle.” Aug. civ. 18.49; myös 18.54.

Augustinus ei tarkoita terrena civitaksella Rooman valtakuntaa eikä maallista valtiota yleensä. Maallinen valtio on varsin neutraali alue.

Augustinuksen saamat vaikutteet
Toiset tutkijat (esim. J. van Oort) ovat korostaneet juutalaisen ja varhaiskristillisen apokalyptisen ja katekeettisen tradition vaikutusta, J. van Oort, Jerusalem and Babylon, Leiden 1991, 300-357; J. van Oort, ‘Civitas dei – terrena civitas: The Concept of the Two Antithetical Cities and Its Sources (Books XI-XIV), Augustinus De civitate dei, hrsg. Chr. Horn, Berlin 1997, 166-168.
Toiset (esim. K. Flasch ja P. Brown) puolestaan painottaneet esiin antiikin filosofian, erityisesti stoalaisten ja platonilaisten tekstien vaikutusta, Mm. K. Flasch, Augustin. Einführung in sein Denken, Stuttgart 1994, 374, C. Harrison, Augustine: Christian truth and fractured humanity, Oxford 2000, 14-19 ja P. Brown, Augustine of Hippo, London 1967, 88-114 korostavat platonilaisia vaikutteita.

Jumalan yhteisö esiintyy tämän maailman vastakohtana stoalaisessa ja uusplatonilaisessa traditiossa. Marc. Aur. medit. 4.23: ”Zeuksen rakas kaupunki”. Posidonios Apamealainen: maailman kaupunki vastakohtana jumalan tyyssijalle.
Cicero kirjoittaa ihmisille ja jumalille yhteisestä yhteisöstä (civitas communis deorum atque hominum), jonka jumalallinen henki ja kaikkivoipa jumaluus oli rakentanut. Cic. leg. 1.(7).23: Parent autem huic caelesti discriptioni mentique divinae et praepotenti deo, ut iam universus hic mundus una civitas communis deorum atque hominum sit existimanda.
Senecan mukaan oli olemassa kaksi valtiota (duae res publicae); toinen oli sekä jumalien että ihmisten (dii atque homines continentur) asuttama yhteisö (civitas), jonka aluetta ainostaan aurinko rajoitti, kun taas toisen muodostivat Ateena, Karthago ja muut tämän maailman valtiot.
Plotinos puhuu ihmissielun kotimaasta, josta sielu oli lähtöisin ja jonne se maallisen elämänsä jälkeen palasi. Plot. Enn. 1.6.(1).8.21.

Toiset tutkijat (esim. A. Adam) ovat tuoneet esiin yhteisiä piirteitä Augustinuksen kirjoitusten ja manikealaisten tekstien välillä. A. Adam, ‘Der manichäische Ursprung der Lehre von den zwei Reichen bei Augustin’, Theologische Literaturzeitung 77 (1952), 385-390 (=Sprache und Dogma, Gütersloh 1969, 133-140); A. Adam, ‘Das Fortwirken des Manichäismus bei Augustin’, 1958 (=Sprache und Dogma, Gütersloh 1969, 141-166).
On huomautettu, että samankaltaisuudet Augustinuksen ja manikealaisen dualismin välillä voivat kummuta yhteisestä juutalaisesta ja varhaiskristillisestä perinteestä.

Sekä Augustinus että monet manikealaiset tekstit näkevät historian suurena taisteluna kahden voiman, Valon ja Pimeyden valtakuntien tai yhteisöjen välillä. Molemmissa tapauksissa yhteisöihin kuuluu ihmisten lisäksi enkeleitä.
Augustinus, joka oli nuorena miehenä yhdeksän vuoden ajan kuulunut manikealaisten yhteisöön, joutui koko loppuelämänsä ajan korostamaan eroaan manikealaiseen ajatteluun, sillä hänen teologiset vastustajansa kritisoivat häntä piilomanikealaisuudesta.
Eroa manikealaiseen dualistiseen oppiin hän teki painottamalla, että civitas dei ja terrena civitas ovat tässä maailman ajassa limittyneet toisiinsa ja että ne erotellaan toisistaan vasta viimeisellä tuomiolla.
Tutkijat ovat tulkinneet Augustinuksen dualismin mutkikkaampana ja hienostuneempana kuin hänen manikealaisten kiistakumppaniensa maailmankuvan (ja ovat siten Augustinuksen oman retoriikan johdateltavissa). Kuitenkin myös manikealaisissa teksteissä korostetaan, miten valon ja pimeyden valtakunnat ovat keskenään sekoittuneita tässä maailman ajassa ja erotetaan toisistaan vasta tämän maailman lopussa.

Dualismit
1) Kaksi prinsiippiä ovat ilman alkuperää, itsenäisiä ja ikuisesti vaikuttavia maailmankaikkeudessa. Ne voidaan nähdä

A) perustavasti vastakkaisina ja ikuisessa taistelussa keskenään (tai niin kauan kuin maailma on olemassa). Persialaistyyppinen konfliktidualismi. Toinen prinsiippi on ‘hyvä’, toinen ‘paha’.
B) yhtäläisesti itsenäisinä, mutta toimimassa yhdessä harmoniassa. Kiinalainen ajattelu (Jang-Jin); Herakleitos.

2) Toinen prinsiippi on peräisin ja riippuvainen ensimmäisestä. Riippuvainen “pimeä toinen” prinsiippi

A) kapinoi tai vastustaa ensimmäistä prinsiippiä.
B) toimii ensimmäisen prinsiipin mukaisesti ja yhteityössä, ainakin passiivisesti, sen kanssa.

Pythagorainen ja platonilainen traditio: kaikkia neljää eri kosmisen dualismin lajeja.
Gnostilaiset tarinat eivät asetu siististi johonkin näistä. Gnostilaiset kuten platonilaiset ja ei-gnostilaiset kristityt ovat dualisteja ‘dualismin’ toisessa merkityksessä: eli maailmojen duaalisuus: ylempi ja alempi kosmos (Armstrong, Dualism 45).

Augustinus ei tunnustanut absoluuttista dualismia, jossa olisi kaksi täysin itsenäistä ja substanssin suhteen täysin erilaista yhteisöä tai valtakuntaa, jotka ovat olleet toisiaan vastaan ikuisuudesta lähtien ja ovat toisiaan vastassa koko ikuisuuden.
Augustinuksella (ja kristinuskossa noin yleensä): dualismi, jossa toinen prinsiippi on alisteinen ensimmäiselle.

Civitates maailmanhistoriassa
Augustinus esittää maailmanhistorian kahden yhteisön kamppailukenttänä.
Jumalan valtion 11.-22. kirjoissa hän rakentaa kristillisen näkemyksen ihmiskunnan historiasta sen luomisesta sen loppuun saakka.

Perusideana kahtiajako: ihmiskunnan (ja koko kosmoksen) jako kahteen yhteisöön: civitas Dei ja terrena civitas.

15.-18. kirjat: civitakset historian kulussa.
15. kirja: Civitates Kainista ja Aabelista vedenpaisumukseen.
16. kirja: Civitates historiassa. Nooasta Daavidiin. Baabel.
17. kirja: Civitates historiassa. Profeettojen aika.
18. kirja: Civitates historiassa. Kronologista vertailua.

Yhteisöjen erilaiset alkuperät:
Jumalan yhteisö oli enkeleiden maailmassa.
Maallinen yhteisö syntyi enkeleiden kapinassa jumalaa vastaan, jo ennen ihmisen luomista.
Adamissa molemmat civitates tulivat tähän maailmaan.

Civ. 13: Syntiinlankeemus toi kuolevaisuuden ja kuoleman, maailmaan.
Elämä on cursus ad mortem, erit. civ. 13.10

Civ. 14: Ihmiskunnan jakaantuminen kahteen yhteisöön.
Maallisen yhteisön ihmiset elävät secundum hominem. Jumalan yhteisön ihmiset elävät secundum deum. Civ. 14.26: Aug puhuu massa damnata, josta jumala erottaa jumalan yhteisön ihmiset: näitä on ennalta määrätty lukumäärä, certus numerus.

Augustinuksen mukaan sota ja rauha ovat näiden kahden yhteisön päämääriä ja tunnusmerkkejä ihmiskunnan historiassa.

Myös kirjavuus ja yhtenäisyys kuvaavat yhteisöjen vastakkaisuutta. Jumalan yhteisö on ykseyden ja eheyden tyyssija, jonka liittävät yhteen yksi ainoa jumala ja yksi pyhä teksti. Sen sijaan terrena civitas muodostuu useista erilaisista yhteisöistä, joita yhdistää ainoastaan niiden rakkauden vääristyneisyys. Se on moninaisuuden ja hajanaisuuden pesäpaikka.
Babylon ja Jerusalem näiden yhteisöjen symboleina.

Vastakkainasettelujen kauneus
Augustinus vertaa vastakkainasettelujen kauneutta maailmassa ja retoriikassa:

”… jumala voi käyttää sellaisia olentoja hyvään tarkoitukseen ja siten koristaa maailmanhistorian kulkua samantapaisella vastakkainasettelulla, joka antaa runolle sen kauneuden. Sillä antiteesit (antitheta), kuten niitä kutsutaan, ovat kaunopuheisuuden kaikkein kauneimpia koristeita. Niitä kutsutaan latinaksi oppositioiksi (opposita) tai kuten tarkemmin sanotaan, kontrapositioiksi (contraposita). … Kuten tällaiset vastakkainasetetut vastakohdat lisäävät puheen kauneutta, niin samoin eräänlainen kaunopuheisuus rakentuu tämän maailman historiassa, ei sanojen, vaan vastakkaisten asioiden vastakkainasettelusta.” Aug. civ. 11.18.

Augustinuksen käsityksissä pahasta on nähty uusplatonilaista (plotinolaista) vaikutusta (Brown, Augustine). Plotinoksen mukaan paha ei voi olla olemassa yksinään. Paha on osana maailman kauneuden ketjua. Paha oli vain yksi, pieni osa maailmankaikkeutta. (Vrt. käsittely dualismeista).
Samoin Augustinukselle paha on vain hyvän puutetta (privatio boni).

Augustinuksen käsityksessä vastakohtien kauneudesta ja hyödyllisyydestä on nähty vaikutteita stoalaisista näkemyksistä, joiden mukaan onnettomuudet ja jopa moraalisesti pahat asiat saattoivat koitua kokonaisuuden kauneuden hyväksi.

2 vastausta kohteessa Luento 25.11: Augustinus ja civitates

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus. Augustinuksen laajassa tuotannossa riittää kyllä tutkittavaa. Ehkä jossain määrin Heikki Räisänen on oikeassa siinä, että Augustinuksen musta-valkoinen ennaltamääräysoppi oli oikeuttanut kerettiläisten vainot. Mutta minusta Edvard Westermarck on oikeassa siinä, ettei Kristuksen vuorisaarnan pohjalta ole mahdollista osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Siksi kirkko on Augustinuksesta lähtien käytännössä vesittänyt Kristun vuorisaarnan uskonnollista radikalismia, mitä Luther on sitten omalla tavallaan jatkanut.

  2. Kiitos kommentistasi! Hauskaa, että vanhat luentoni herättävät kiinnostusta edelleen.