Luento 13.11: Augustinus ja oikeudenmukaisuus

Maijastina Kahlos 

Jumalan valtion pääteemana on oikeudenmukaisuus. Tässä Augustinus jatkaa Platonin Valtion ja Ciceron De re publican keskustelua oikeudenmukaisuudesta.
Augustinus viittaa Ciceron De re publicaan useita kertoja.
Jumalan valtion oikeudenmukaisuuskeskustelun kehyksenä on Ciceron De re publica.

Platonin Valtiossa (Politeia) Sokrates luo puheissaan ihannevaltion.
Cicero sen sijaan ottaa mallikseen todellisen valtion, Rooman. Tai pitäisikö sanoa, ihannoidun mallin Roomasta, sillä hän (tarkoituksellisesti) suurentelee sen hyveitä.
Cicero, De re publica 2.21-22. Myös 2.42-44
Ciceron mukaan oikeudenmukaisuus on poliittisen elämän perusta ja se on parhaiten toteutunut Roomassa, kaikista Rooman ongelmista huolimatta.
Cicero tosin myös arvostelee ankarasti Roomaa.
Täydellisimmän kaupungin etsimisessä oli katse kiinnitettävä luontoon pikemminkin kuin Roomaan. (Cicero, De re publica 2,39,66).
Augustinus: epäoikeudenmukaisuus on väistämätön osa valtiollista elämää. Syntiinlankeemuksen seurausta. Myös kristittyjen keisareiden valtiossa.

Augustinuksen mukaan oikeudenmukaisuus (iustitia) on valtion (res publica) perusta ja edellytys. Jos valtiosta puuttui oikeudenmukaisuus, se ei ollut mikään todellinen valtio.

Augustinus esittää, että Rooma ei ollut koskaan ollut todellinen valtio, res publica, koska todellista oikeamukaisuutta ei voinut olla ilman kristinuskoa (civ. 2.21). 
… todellista oikeudenmukaisuutta ei ole kuin siinä valtiossa, jonka perustaja ja hallitsija on Kristus: — vera autem iustitia non est nisi in ea re publica, cuius conditor rectorque Christus est.
Augustinus erottaa todellisen oikeudenmukaisuuden ja maanpäällisen elämän tarpeisiin soveltuvan ”vähäisemmän oikeudenmukaisuuden” (iustitia minor) (De spiritu et littera 36.65).
Taustaa:
Platon: yhteiskunnassa vallitseva oikeudenmukaisuus on vain kalpea aavistus todellisesta oikeudenmukaisuudesta (esim. Platon, Valtio 518d).
Aristoteles oli ajatuksissaan oikeudenmukaisuudesta paljon jalat maassa. Aristoteles puolusti luonnonoikeuden olemassaoloa, mutta oli samalla myös sitä mieltä, että sen kokonaisuus vaihtelee (Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka, 4, 1134b18)
Stoalaisuudessa: Luonnonoikeus eli yleispätevä moraalilaki koskee kaikkia ihmisiä kaikkialla, olosuhteista riippumatta.  
Oikeudenmukaisuus perustui luonnon eli koko maailmankaikkeuden ikuiseen järjestykseen.

Luonnonoikeus, ius naturale, oli roomalaisen oikeuden peruskäsitteistöä. Cicero oli siihen suuri vaikutus.

Esimerkiksi Ciceron muotoilu (De re publica 3.22): ”On luontoa vastaava ja kaikkia ihmisiä koskeva todellinen laki (vera lex), nimittäin oikea järki (recta ratio), joka on muuttumaton ja ikuinen”.

Ciceron mukaan kansojen oikeus on se osa luonnonoikeutta, joka on harmonisoitavissa yhteiskunnan elämän kanssa ja joka on välittäjänä luonnonoikeuden ja ihmisyhteisössä vallitsevan sopimuksenvaraisen oikeuden välillä.

Luonnonoikeus ja luonnollinen järjestys Augustinuksella:
Vastaavasti Augustinus puhuu jumalan luomasta luonnollisesta järjestyksestä (ordo naturalis) (civ. 19.15). 
Augustinus määrittelee luonnonoikeuden ”laiksi, joka pitää yllä luonnollista järjestystä ja estää sen sotkemisen” (civ. 19.15) ja ”laiksi, joka määrää kaikki asiat kaikkina aikoina oikeaan järjestykseen” (De libero arbitrio 1.15).

Pax omnium rerum tranquillitas ordinis. Kaikkien asioiden/maailmankaikkeuden rauha on järjestyksen levollisuus.
Järjestys on samanlaisen ja erilaisten asioiden järjestyminen siten, että jokaisella on oma paikkansa. Ordo est parium dispariumque rerum sua cuique loca tribuens dispositio (civ. 19.13).
Täydellinen järjestys tarkoittaa alemman täydellistä taipumista korkeamman alle niin ihmisyksilössä kuin koko yhteiskunnassa. Yksilön kohdalla jaloin osa, järki, hallitsee sielun muita osia (henkistä osaa, ja järki ja henki yhdessä sielun haluavaa osaa), ja ihmisen järkeä hallitsee jumala. Yhteiskunnan kohdalla viisaat hallitsijat ohjaavat alamaisia, ja hallitsijoita ohjaa jumalan tahto. 

Ns. remota iustitia-lauselma
Edellä käsiteltiin Augustinuksen toteamusta: valtakunnista rosvojoukkioina, jos niillä ei ole oikeudenmukaisuutta.
civ. 4.4: Remota iustitia, quid sunt regna nisi magna latrocinia?
Augustinus kertoo tarinan Aleksanterista ja merirosvosta.
Valtakunnat eivät ole mitään muuta kuin suuria rosvojoukkoja, magna latrocinia ja rosvojoukot kuin pieniä valtakuntia, parva regna.
Ainoa ero on rikosten suuruus ja se, että selviävät rankaisematta.
Aleksanteri tekee suuressa mittakaavassa, suurella laivastolla, sitä, mitä merirosvo tekee pienessä mittakaavassa, yhdellä laivalla.
Augustinus ottaa tarinan Cicerolta rep. 3.24 (kohta on fragmentaarinen), jossa yksi dialogin puhuja Philus puolustaa näkemystä oikeudenmukaisuudesta vahvemman oikeutena ja siten tapaan perustuvana pikemminkin kuin luontoon perustuvana.

Augustinus: mitä suurempi kaupunki oli, sitä todennäköisemmin siinä oli epäoikeudenmukaisuutta, verisiä yhteenottoja ja mellakointia (civ. 19.5).
Rooman valtakunnan valtava koko, jatkuva sodankäynti ja kasvava vauraus tekivät roomalaisille mahdottomaksi elää omienkin (saati kristillisten) oikeudenmukaisuuden ja moraalin normien mukaan.
Kannattaako Augustinus pieniä yksiköitä, pieniä valtioita?
Jumalan valtiossa Augustinus kuvaa ihmiskunnan onnellisimmaksi olotilaksi pienten kaupunkien ja kuningaskuntien naapurisovun (civ. 4.15).
Augustinuksella on kuitenkin myös ajatus koko ihmiskunnan yhdistymisestä yhdeksi suureksi kristilliseksi maailmanyhteisöksi (civ. 10.32).

Kristillinen valtio ja oikeudenmukaisuus:
Augustinus ainakin osittain hylkää ajatuksen kristillisestä valtiosta.
Augustinuksen mukaan ei ollut mitään erityistä kristillistä valtiota.
Kristillinen viisaus ja valta saattoivat joskus sattua yhteen yhdessä ihmisessä, kuten tapahtui kristittyjen keisareiden Konstantinuksen ja Theodosius I:n kohdalla.
Mutta kristinusko toi ratkaisun ihmisille, mutta tämä ratkaisu ei tullut yhteiskunnassa tai sen kautta. (Augustinuksella kaikki ratkaisut jäävät tuonne transsendenttiin, tuonpuoleiseen.)
Augustinus ylisti näitä keisareita enemmän näiden kirkolle tekemistä palveluksista ja nöyryydestä kuin poliittisista hyveistä.
Konstantinuksesta civ. 5.25
Theodosiuksesta 5.26

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.