Luento 18.11: Augustinus sodasta ja rauhasta

Maijastina Kahlos 

Rauhan kysymys on keskeinen teema Augustinuksen ajattelussa.

Kuten oikeudenmukaisuuden kohdalla, myös rauhan kohdalla Augustinus erottelee todellisen, ikuisen rauhan ja maanpäällisen, väliaikaisen rauhan.

Todellinen täydellinen rauha saavutetaan vasta taivaallisessa ikuisuudessa (Psalmikommentaari 84.10). Tämän taivaallisen rauhan ihminen voi saavuttaa sisäisessä rauhassaan (De sermone domini in monte 1.2; 4.12). Tämä Augustinuksen sisäinen rauha muistuttaa kreikkalaisten filosofien sielunrauhan (apatheia, ataraksia) käsitettä.

Tässä maailmassa ei voinut saavuttaa täydellistä rauhaa.
Kaikessa vajavaisuudessaan maanpäällinen rauha on tavoiteltava asia:
”Niin suuri on rauhan (tuoma) hyvyys, että jopa maallisten ja katoavaisten asioiden piirissä ei mikään ole ihanampaa kuulla, ei mikään tavoiteltavampaa, eikä lopulta mitään parempaa voi löytää” (civ. 19.11)
Tantum est enim pacis bonum, ut etiam in rebus terrenis atque mortalibus nihil gratius soleat audiri, nihil desiderabilius concupisci, nihil postremo possit melius inveniri.

Augustinukselle rauha on järjestystä. Ihminen saavuttaa rauhan löytäessään paikkansa jumalan määräämässä järjestyksessä.

Ns. pax-taulussa Augustinus esittää kymmenosaisen rauhan järjestyksen, jossa edetään pienemmästä suurempaan, ihmiskehon rauhasta maailmankaikkeuden rauhaan, joka on järjestyksen levollisuus (civ. 19.13). Sota ja väkivalta järkyttävät tätä järjestystä.

civ. 19.13:
Kymmenkohtaisen rauhan osat ovat: ihmiskehon, irrationaalisen sielun, rationaalisen sielun, sielun ja kehon, ihmisen ja jumalan, ihmisten, perhetalouden, ihmisyhteisön, taivaallisen yhteisön ja maailmankaikkeuden rauha:

Pax itaque corporis est ordinata temperatura partium,
pax animae inrationalis ordinata requies appetitionum,
pax animae rationalis ordinata cognitionis actionisque consensio,
pax corporis et animae ordinata vita et salus animantis,
pax hominis mortalis et dei ordinata in fide sub aeterna lege oboedientia,
pax hominum ordinata concordia,
pax domus ordinata imperandi atque oboediendi concordia cohabitantium,
pax civitatis ordinata imperandi atque oboediendi concordia civium,
pax caelestis civitatis ordinatissima et concordissima societas fruendi deo et invicem in deo,
pax omnium rerum tranquillitas ordinis.
Ordo est parium dispariumque rerum sua cuique loca tribuens dispositio.

Miksi jumalan luomassa maailmassa on sotaa?

Augustinuksen mukaan sota ei (kuten ei mikään epäjärjestys eikä paha) kuulu jumalan alkuperäiseen luomissuunnitelmaan, vaan se on seurausta ihmisten valinnasta ja syntiinlankeemuksesta.
[Oliko jumala joutunut muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa syntiinlankeemuksen jälkeen? Eikö Augustinuksen jumala olekaan kaikkivaltias?]

Sota on jumalasta poiskääntyneen ihmisen tavoittelema päämäärä (De vera religione 54.104).
Ihminen luonnostaan pyrkii rauhaan (pax), yhteisymmärrykseen (concordia) ja yhteisöllisyyteen (societas). Augustinus toteaa: ”Sillä niin kuin ei ole ketään, joka ei haluaisi iloita, ei ole ketään, joka ei haluaisi saavuttaa rauhaa” (civ. 19.12).
Quod mecum quisquis res humanas naturamque communem utcumque intuetur agnoscit; sicut enim nemo est qui gaudere nolit, ita nemo est qui pacem habere nolit.
Jopa ne, jotka haluavat sotaa, haluavat sitä vain voittaakseen ja saadakseen voittoisan rauhan (civ. 19.12).
Sekä hyvät että pahat pyrkivät kohti rauhaa ja yhteisöä, mutta pahojen kohdalla pyrkimys on saanut vääristyneen muodon.

Kuitenkin myös hyvien ja viisaiden ihmisten on joskus käytävä sotaa, mutta vain välttämättömyydestä. Vastapuolen pahuus velvoittaa viisaan käymään oikeutettuja sotia (civ. 19.7).

Pahat sotivat oikeamielisiä vastaan, koska he haluavat tehdä näin. Oikeamieliset sotivat pahoja vastaan, koska heidän on pakko.
Augustinuksen mukaan ero on siinä, mistä syistä ja millä tavoitteilla sotaa käytiin (Contra Faustum 22.75).
Oikeutettua sotaa (bellum iustum) ei saanut käydä valloittamisen tai vihan takia, vaan oikeudenmukaisuuden ja rauhan saavuttamiseksi (kirje 189.6).

Augustinuksen rauhanajattelussa ja oikeutetun sodan teoriassa on nähty vaikutteita stoalaisesta filosofiasta Ciceron ja roomalaisen kirjoittajan Varron kautta.
(Varron tiedetään kirjoittaneen teoksen Pius aut de pace, joka ei ole säilynyt).
Ciceron mukaan sota oli oikeutettu vain, jos sitä käytiin vääryyden korjaamiseksi. Muita tavoitteita ei saanut olla (De officiis 1.39).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.