Arduum res gestas scribere

Luento 6.10.2009 Maijastina Kahlos 

ROOMAN TASAVALLAN AJASTA KEISARIKAUTEEN

Rooman vallan leviämisen taloudelliset vaikutukset
200-luvulla valtakunnan laajeneminen rikastutti roomalaisia: valtion kassa oli niin täynnä sotasaaliista ja verotuotoista Italian ulkopuolelta, että kansalaiset (Liviuksen mukaan) vapautettiin veroista 167 eaa.
Toisaalta: sodankäynti rasitti väestöä huomattavasti (esim. toisen puunilaissodan aikana ja liittolaissodan aikana Italiassa).
Valtakunnan laajetessa armeijan ja Rooman kaupungin elättämiseksi aletaan tuoda viljaa Sisiliasta ja Afrikasta.
200-luvulta kolonisaatiota (erityisesti 330-220 eaa, tämän jälkeen väheni). Roomalaisia siirtokuntia syntyy vallatuille alueille.
Armeija oli kansalaisista muodostettu armeija, mutta palkka-armeija siinä mielessä, että palkka tuli palveluksen loputtua, lisäksi maata luvassa veteraaneille. Armeijaan liittynyt ei-kansalainen sai kansalaisoikeudet (kaikkien alueiden asukkaita ei otettu armeijaan, kuten edellä mainittiin, provinssien asukkaita ei otettu - epäluottamus). 
Veteraaneja asutettiin kolonioihin maanviljelijöiksi.

Rakennustoiminta
Valtio maksoi yksityisille urakoitsijoille teiden, rakennusten rakentamisesta, veronkeräyksestä.
Tieverkosto suunniteltiin strategisesti, sotajoukkojen kulkureiteiksi.
Valtio satsasi teihin, julkisiin rakennuksiin, viemäreihin, puhtaaseen veteen (akveduktit).

Rikkauksien kertymisessä roomalaiset kirjoittajat, kuten Sallustius (86-34 eaa.), näkivät syyn roomalaisten moraalin rappeutumiseen. Vastukset ja sodankäynti olivat tehneet roomalaisista hyveellisiä, lepo ja rikkaus rappeuttivat heidät. Tämä on toistuva teema roomalaisessa kirjallisuudessa.
Maaseutu vs. kaupunki
Kaupungit ovat korostuneet kirjallisissa lähteissä, vaikka maaseutuelämä oli kautta koko antiikin vallitsevin elämänmuoto, suuri osa väestöstä asui maaseudulla ja sai elantonsa maataloudesta.
Arvio (Hopkins, Conquerers and Slaves 1978): 4/5 väestöstä oli ruuantuottajia. Maan tuottavuus verrattain alhainen, sitoi paljon työvoimaa.

Taloushistorioitsijoiden (erit. Rostovtzeff) ajatus, että niin kauan kuin kaupunki ja maaseutu tulevat toimeen keskenään, harmoniassa, antiikin kulttuuri kukoistaa.
Kaupungistuminen antiikissa, mutta läpi koko antiikin maaseutu on hallitseva.
Esim. Rooman valtakunnan suuret kaupungit, mutta silti suuri osa väestöstä asui maaseudulla. Kaupungin demokratiasta huolimatta aristokraatti, joka oli suurmaanomistaja, oli poliittisestikin mahtava, statusta ja vaikutusvaltaa.
Maanomistusta arvostettiin: koko antiikin ajan, pyrittiin sijoittamaan ylimääräinen raha maahan.
Rikastuneet, ”uusrikkaat” pyrkivät muuttamaan varallisuutensa maaomaisuudeksi.
Maatalous (kaikesta epävarmuudestaan huolimatta!) oli silti kaupankäyntiä varmempaa (kaupankäynti oli vielä epävarmempaa).

Perimätieto puhuu tasavallan ajan alkupuolen yksinkertaisesta talonpoikaiselämästä: itsenäiset talonpojat. Tasavallan lopun ja keisariajan roomalaiset yläluokkaiset kirjailijat ihannoivat menneisyyttä, jolloin heidän mukaansa oltiin yksinkertaisia, hyveellisiä ja miehuullisia itsenäisiä pientalonpoikia ja jolloin maaomaisuus ei ollut keskittynyt harvojen käsiin. Esitettiin vastakohtana oman ajan suurmaanomistukselle, kaupungistumiselle ja veltostumiselle.

Roomalaiset levittivät kaupunkikulttuurin (kreikkalais-roomalainen) eri puolille valtakuntaa (Britanniaan ja Germaniaan saakka).

Maanomistus epätasaista.
Kuva tasavallan ajan loppupuolesta: maa keskittyy harvojen käsiin. Pitääkin varmasti paikkansa, mutta uusimmassa tutkimuksessa on haluttu korostaa, että pienviljelijäryhmä säilyy roomalaisessa yhteiskunnassa.
Pientilat vähenevät, mutta säilyvät osaksi. Joitakin uusiakin muodostui.

Esim. Plinius mainitsee: rustici vähenevät velkasuhteiden vuoksi, joutuivat myymään maansa suurmaanomistajille. Siirtyminen Roomaan, jossa kasvavan kaupungin elinkeinot, tai armeijaan.
Kaupungeissa elinkeinoja harjoittamaan tai elämään tilapäisavun turvin.
tilapäistä ”elatusapua”: vaalitaistelujen aikainen lahjonta
Suuret juhlat: pidot; uskonnolliset juhlat: uhrauksiin liittyvät pidot.
Valtion järjestämä viljanjakelu (annona): 123 eaa lähtien subventoitu, 58 eaa ilmaisjakelu. Lähes kaikki Sisiliassa tuotettu vilja meni annonaan.

Kiista maanomistuksesta on pysyvä ongelma: maannälkä.
Ager publicuksesta, valloitetusta maasta jatkuva kiista: jaetaanko vai pidetäänkö valtiolla (= vuokrataan yrittäjille). Toiset senaattorit (optimaatit) ja ritarit vaativat pidettäväksi valtion maana.
Aseena poliittisessa valtataistelussa 100-luvulla eaa.
1 Gracchukset (Gaius ja Tiberius Gracchus) populaarien johdossa ajoivat ager publicuksen jakamista. Kansan tulee omistaa maansa. Roomalainen talonpoika (ja sitä kautta sotilas) on luotava uudestaan. Kaupunkilaisproletariaatin synty estettävä, takaisin maalle. Saatava maatilkut viljeltäviksi. Proletariaatti < proles =lapset (ainoa tuotanto lapset).
Roomalaisen proletariaatin toimettomuus: topoksena kirjallisuudessa.
2 Optimaatit. Senaattorit hallitkoon maita (käytännössä hallitsivatkin). Orjiin perustuva maatalouden annettava kehittyä.

Gracchukset:
Tiberius Sempronius Gracchus (163-133 eaa), kansantribuunina 133 eaa. Yritti saada aikaan sen, ettei kukaan saisi pitää hallussaan ager publicusta enemmän kuin lex Liciniae Sextiae salli: eli n. 125 ha (500 iugeraa eli auranalaa/mittaa). Toinen kansantribuuneista vastusti, ei mennyt läpi. Gracchus erotutti tämän -> tämä oli lainvastaista, ja pyrki itse uudelleen kansantribuuniksi seuraavaksi vuodeksi. Tapettiin syntyneessä mellakassa.
Gaius Sempronius Gracchus (153-121 eaa), nuorempi veli, jatkoi veljensä työtä, valittiin kansantribuuniksi 123 eaa ja uudelleen 122 eaa. Sai aikaan maan jakamista, siirtokuntien perustamista maattomille, viljanjakelua ym. mutta levottomuuksia. Senaatti vangitsi Gracchuksen, joka käski orjan tappaa.
Gracchukset yrittivät saada ylärakenteisiin eripuraa, mutta ei onnistunut. Eliitillä oli yhteiset edut valvottavanaan. Gracchukset aliarvioivat senaatin vallan ja arvovallan. Kansantribuuneina he yrittivät saada aikaan maareformeja, mutta vuodessa (virka-aika) ei ehtinyt saada aikaiseksi. Valituttivat tai yrittivät valituttaa itsensä uudestaan kansantribuuneiksi (=perinnäistapojen rikkomista).
Gracchusten ajatus talonpojasta sotilaaksi toteutui myöhemmin toisin päin: Caesarin ja Augustuksen veteraaneista tuli talonpoikia. )

Yksinvaltiaksi nousseet kuten Sulla ja Caesar, pystyivät jakamaan maata omalla päätöksellä. Sisällissotien tiimellyksessä tasavallan ajan lopulla (1. vs eaa) vastustajien maiden takavarikointeja ja uudelleenjakoja.
Caesar ja Augustus päästyään kumpikin vuorollaan valtaan tukivat koloniasysteemiä: kolonioita valloitetuille alueille. Ager publicuksen jakoa veteraaneille.
Augustus perusti 62 koloniaa, asutti 120 000 veteraania.
Sotilaan mahdolliset elämänvaiheet: entisestä orjasta tai proletaarista sotilas, sotilaspalvelua 20 vuotta, latinalaistuu, palveluksen jälkeen saa maata, varallisuutta ja statusta.
Veteraaneja hajasijoitetaan ympäri imperiumia varuskuntakaupunkeihin, asutetaan vallatuille alueille. Veteraanien pojat voivat nousta kaupunkien johtoon ja ritareiksi.
Sisällissotien aika
Ensimmäinen kansalaissota 88-82 eaa. Gaius Marius, homo novus, vastaan Lucius Cornelius Sulla, vanhaa aristokraattisukua: taistelivat vallasta.
Toinen kansalaissota 49-45 eaa. Gaius Julius Caesar vastaan Gnaeus Pompeius Magnus + senaatti: taistelivat vallasta. Caesarin voitto Mundan taistelussa 45 eaa.
Kolmas kansalaissota 44-30 eaa.
Octavianus (myöh. Augustus) vastaan Marcus Antonius. Lepidus oli pelattu pian pois pelistä.
Sisällissotien tyypillinen piirre: proskriptiolistat, joissa vastapuolen kannattajia likvidoitiin ja omaisuus takavarikoitiin. Esim. Octavianuksen ja Marcus Antoniuksen vuoden 43 eaa proskriptioissa tapettiin n. 300 senaattoria ja 2000 ritaria.
Koski ylimystösukuja, joita karsiutui pois.
Tilalle nousi uusia sukuja.

Augustus ja keisarivallan vakiintuminen:
Korosta: ei ollut mitään perustuslaillista siirtymistä monarkiaan, vaan Octavianus-Augustus ja hänen seuraajansa esiintyivät aikaisemman systeemin jatkajina ja palauttajina.
Res publica, valtio, jatkui.
Propaganda ja esiintyminen: ensimmäinen kansalainen (princeps), joka tottelee tasavallan sääntöjä.
Ei institutionalisoitua valtaa, mutta:
Keräsi itselleen tärkeät virat:
consul: toinen konsuleista yhä uudestaan ja uudestaan (myöhemmin elinikäinen konsulinvalta) – konsulikaverina joku liittolainen tai keisariperheen jäsen.
censor (vähentää senaatin jäsenet ->  600),
Augustus-arvonimi 27 eaa. (”kunnianarvoisa”, hallitsee jumalien suostumuksella),
prokonsulaarinen valta keisarillisissa provinsseissa,
imperator (armeijan ylipäällikkö),
tribunus plebis (veto-oikeus),
restitutor rei publicae (valtion palauttaja),
pater patriae (valta tulee kansalta).
pontifex-pappien johtaja (pontifex maximus).
Ilmoitti palauttavansa perinteisen (yhdistävän) uskonnon. Tosiasiassa kaikenlaisia uudistuksia: mm. hallitsijakultti.
Halusi palauttaa muitakin konservatiivisia arvoja,
Esim. avioliittolainsäädäntö (kaikkien roomalaisten oli oltava naimisissa. Avioliittolait osa Augustuksen väestöpolitiikkaa ja roomalaisen moraalin palauttamisen ohjelmaa. (Augustusta harmittivat lukuisat avioerot ylhäisön piirissä). Synnytettävä kolme lasta. Pehreen pieni lapsiluku oli ilmeisesti ylimpien yhteiskuntaryhmien ’ongelma’.
Esiintyi jumalaksi julistetun Caesarin poikana: divi filius.
Keisarikultin syntyminen: Caesarin jumalallistaminen, divus Iulius.
Elävän keisarin geniuksen kultti: genius Augusti
Vaikutteita itäisistä hellenistisistä hallitsijakulteista.
Kuolemansa jälkeen Augustus julistetaan jumalaksi nimellä divus Augustus.
Augustuksen puoliso Livia jumalaksi sekä muita perheenjäseniä.

Augustus loi vanhan systeemin rinnalle oman systeemin: virkamieskunnan, joka oli vastuussa suoraan keisarille. Virkamiehet saivat hyvää palkkaa.
Legatus Augusti, prokuraattorit, prefektit, kuraattorit, kirjurit, kirjanpitäjät. Keisarit rekrytoivat ritareita, vapautettuja ja orjia.
Roomassa henkivartiokaarti, jonka päällikkö praefectus praetorio, luotetuimmalle miehelle, aina ritari, valtakunnan toiseksi mahtavin mies. Henkivartiokaartin merkitys keisarientekijänä.
Keisarilla oma concilium principis
Keisari: taloudellinen hallinto.
Provinssijako:
Keisarin alaiset provinssit, joissa omat virkamiehet, legati Augusti eivät alistussuhteessa senaattiin. Rikkaimmat ja sotilaallisesti ja strategisesti tärkeimmät provinssit. Esim. Egypti: viljantuotanto.
Senaatin alaiset provinssit.
Augustus ja keisarit yleensä paransivat provinssien hallintoa.
Voimakas latinalaistuminen ja roomalaistuminen. 

Miten Augustus ja hänen seuraajansa onnistuivat vakiinnuttamaan valtansa?
Taito ymmärtää ja säilyttää harhakuva tasavaltalaisesta Roomasta.
Keisarit Augustuksen jälkeen esiintyivät konsuleina, imperaattoreina, kansantribuuneina, pontifex maximuksina.
Esiintyminen vanhojen arvojen palauttajana.
Augustus ei poistanut vanhaa hallintomuotoa (edelleen senaatti, kansankokoussysteemi jolla heikoin valta, perinteiset virkamiehet ja pappistehtävät).
Säilytti senaatin nimellisen arvovallan huomattavana. Senaatin lainsäädännölliset tehtävät.
Keisari Tiberiuksen aikana kansankokousten merkitys vähenee ja häviää käytännössä kokonaan: virkamiesten valitseminen tuli senaatin tehtäväksi.
Lisäksi keisarien huomattava omaisuus ja armeijan tuki.

Oliko senaattioppositiota? Ei ole säilynyt erityisesti lähteitä.
Tacitus viittaa myöhempien keisareiden aikana sensuuriin ja kirjarovioihin (keisareita arvostelleita kirjoittajia pakotetaan tekemään itsemurha ja heidän kirjojaan poltetaan rovioilla, esim. Cremutius Cordus).
Senaatista ei ollut vastustamaan Augustusta.
Keisarin oma hallinto oli alisteinen vain keisarille. Valitsi sopivat luottohenkilöt ympärilleen, esim. Agrippa ja Maecenas.
Augustuksella sosiaalinen tilaus sisällissotien jälkeen? Kansa oli kyllästynyt sotaan.
Cicero oli esitellyt ideaa hallitsijasta kansan valitsemana palvelijana.
Rauhan ja järjestyksen hintana oli opposition kukistuminen ja demokratian häviäminen – tosin joku voisi lisätä: jos sitä nyt roomalaisessa res publicassa oli ollutkaan.
Aristokraatit nurisivat (esim. Tacitus). Aristokraattien ideaali vapaudesta (libertas) oli kaikkea muuta kuin yhdenvertaisuutta tai demokratiaa: se tarkoitti oligarkkista aristokraattista järjestelmää, jossa senaattorit itse hyötyivät.
Muu väestö ehkä otti Augustuksen keisarivallan ja olojen rauhoittumisen innolla vastaan.
Augustus todella onnistui rauhoittamaan olot ja tuomaan rauhan.

Yhteiskunnallinen rakenne tasavallan ajan lopussa ja keisarikaudella
Kaksi ylintä kerrostumaa senaattorit ja ritarit. Ordo, ordines (Cicero)

Ylin kerrostuma: senaattorit
Senaattorit: senaatin jäseniä. Senator, senatores
Censorit nimittivät jäsenet senaattiin. Sullan ajasta lähtien edellytyksenä kvestorin virka.
Varallisuusehtona 1 miljoonan sestertiuksen omaisuus.
Keisariajalla keisari nimitti jäsenet senaattiin ja erottaa heitä.

Muodostuu ordo senatorius, senaattorisääty. Säätyyn kuuluminen oli perinnöllinen (ja senaattorin virkaan eli pääsy senaattiin oli lähes itsestäänselvyys).
Senaattorien pojilla oikeus tiettyihin virkoihin. Tasavallan ajan perinteiset virat.
Keisariajalla myös legatus Augusti, praetor, käskynhaltija, kuraattori- ja prefektivirat Roomassa.
Mutta keisarikaudella monet tärkeimmistä viroista evättiin senaattoreilta.
Senaattorien vaikutusvallan väheneminen.
Myöhemmin 200-luvun puolivälissä armeijan johtotehtävät evättiin senaattoreilta.
Senaattorisäädyn määrää vähensi pieni syntyvyys. Suvut kuolivat sukupuuttoon. Sisällissotien aikainen vastustajien raivaaminen vähensi myös senaattorien rivejä.
Rajoituksia: elinkeinojen harjoittaminen oli kiellettyä. Tätä kierrettiin harjoittamalla kauppaa ym.  klienttien, esim. vapautettujen orjien kautta.
Senaattorien maaomistuksia ympäri valtakuntaa.
Senaattorisäätyinen mies oli vir clarissimus, nainen femina clarissima.

”Ylempi keskiluokka”: ritarit  (eques, equites, sananmuk. ratsumies). < equus, hevonen
Alunperin kuningasajalla ratsuväki. (vrt. Kreikassa hippeis).
Myöhemmin muodostunut toiseksi ylin yhteiskuntaryhmä.
Armeijassa ratsuväen komentajina ja muuna päällystönä (sotatribuunit).
Yhteiskuntaluokkana ordo equester.
Vähintään 400 000 sestertiuksen omaisuus. (Periaatteessa henkilö, joka voisi palvella ratsuväessä).
Ritareita olivat kaikki varakkaat kansalaiset, jotka eivät kuuluneet senaattoriluokkaan.
Maaseutukaupunkien johtava luokka kuului ritariryhmään.
Uusi rahamiesluokka, itaalista alkuperää yleensä. Rikastuivat keinottelussa suurten sotien aikana. Ritarit harjoittivat elinkeinoja, joita senaattorit eivät saaneet harjoittaa: kauppaa, rahanlainausta, verojen keruuta. Ritarit pyrkivät sijoittamaan maahan.

Keisariaikana: liikemiehistä virkamiehiksi. Sotilas- ja hallintovirkoja.
Keisariaikana tärkeitä hallintovirkoja, prokuraattoreita ja prefektejä, esim. pretoriaanikaartin eli  keisarin henkivartiokaartin komentaja praefectus praetorio.
Keisarit rekrytoivat omat palkalliset virkamiehensä ritareista (ei senaattoreista).
Keisariajalla ritariksi pääsi kun: kansalaisuus, omaisuus, keisarin nimittäminen ritariksi, virkaura.
Ritarin pojasta tuli ritari (vaikka ei varsinaisesti perinnöllinen sääty).
Ritarit järjestäytyvät 100 eaa. ordoksi, jonka jäsenet on kirjattu jäsenluetteloon.
Ritarisäätyinen mies: vir egregius

Ritareiden ja senaattoreiden välille ei syntynyt suurempaa jännitettä.
Yhteiset intressit, senaattorit ja ritarit yhdessä muodostivat roomalaisen yhteiskunnan rikkaimman ja vaikutusvaltaisimman osan.