Luento 24.9.2009 Maijastina Kahlos
HELLENISTINEN KAUSI
Hellenistinen Makedonia (ja Kreikka): Antigonidien valtakunta
Antigonidit (=Antigonoksen jälkeläiset) Makedoniassa, dominoivat koko Kreikkaa.
Makedoniassa vakiinnutti vallan Antigonos, jonka suku pysyi siellä vallassa yli vuosisadan, roomalaisten valtaukseen saakka. (Makedoniasta tuli Rooman provinssi 147 eaa).
Antigonos I Monofthalmos (=Yksisilmäinen) (382-301) – menetti toisen silmänsä
Poika Demetrios Poliorketes (=Kaupunginvaltaaja) (336-283) (294-285 kuninkaana)
Pojanpoika Antigonos II Gonatas (n.320-239) (276-239 kuninkaana)
Gonatas on ehkä Gonnoi-nimisestä kaupungista Thessaliassa.
Kuvassa Demetrios Poliorketes
Valtataisteluja.
Useita ns. Makedonian sotia:
1. Makedonian sota 214-205 (Rooma ja Aitolian liitto vastaan Filippos V)
2. Makedonian sota 200-197 (Rooma vastaan Filippos V)
3. Makedonian sota 171-168 (Rooma vastaan Perseus)
Ateena ja Sparta yrittivät muutamaan otteeseen 200-luvulla vielä saada takaisin entistä vaikutusvaltaansa Kreikassa.
Kreikassa syntyi polisten liittoja, jotka olivat kuninkaiden tapoja verhota vaikutusvaltansa polisten liitoiksi ja käyttää valtaansa liittojen kautta. Filippos oli perustanut Korinton liiton v. 338/337 eaa. (mainittu aikaisemalla luennolla).
Saarten liitto Aigeianmeren saarten välillä 315/314 Antigonoksen toimesta. Sen perustamisen syyksi ilmoitettiin kreikkalaisten ”vapauden ja autonomian” julistaminen.
Aitolian liitto Keski-Kreikassa ja Akhaian liitto Peloponnesoksella 200-luvulla, jotka olivat Makedonian vallassa (Makedonian vallan peiteorganisaatioina). Välillä Akhaian liiton onnistui karkottaa makedonialaiset Korintosta ja Peloponnesokselta, mutta makedonialaiset onnistuivat palaamaan takaisin valtaan Kreikassa.
”Kreikkalaisten vapaudesta” tuli iskulause, jota käytettiin erilaisissa yhteyksissä hellenististen kuninkaiden politiikassa, ja sitä käyttivät myöhemmin roomalaiset vuonna 196 eaa. hyökätessään Makedonian Filippos V:a (221-179) vastaan. (Filippos V oli Makedonian toiseksi viimeinen kuningas).
Kreikan kaupungit etsivät Rooman tukea kahnauksissaan Makedonian kanssa: Rooma kiinnostui Kreikan asioista ja sekaantui niihin. Kolmannessa Makedonian sodassa 171-168 (Rooma vastaan Perseus) viimeinen Makedonian kuningas Perseus voitetaan ja v. 167 Makedonian kuningaskunnasta tehdään loppu.
Makedonian kukistumisen jälkeen roomalaiset julistavat Kreikan kaupungit ”vapaiksi”.
Hellenistinen Vähä-Aasia: Attalidien valtakunta
Pergamoniin Attalidit (= Attaloksen jälkeläiset).
Eumenes I, Pergamonin hallitsija 263-241, loi Pergamonin valtakunnan.
Attalos I Soter Pergamonin hallitsijana 241-197 eaa. Eumenes I:n seuraaja ja veljen/sisarenpoika.
Attalidit liittoutuivat roomalaisten kanssa, Makedonian antigonideja ja Syyrian seleukideja vastaan.
Pergamonin laajentumispyrkimykset Makedonian ja seleukidien kustannuksella.
Yksi Rooman pääliittolaisia.
Merkkinä tästä: Magna Materin eli Cybelen kultti tuotiin Roomaan Pergamonista 205/204 eaa. toisen puunilaissodan aikana.
V. 130 Pergamonista Asian roomalaisen provinssin pääkaupunki.
Pergamonin vilkas kulttuurielämä ja rakennustoiminta.
Berliinin Pergamon-museoon 1800- ja 1900 –lukujen vaihteessa rahdatut löydöt Pergamonista: esim. suuri Pergamon-alttari (ei temppeli, vaan ulkona ollut valtava alttari), omistettu Zeukselle, rakennettu 100-luvulla eaa: siinä on valtava friisi, jossa kuvataan gigantomakhia eli jumalien ja giganttien (jättiläisten) myyttinen taistelu. (kreikkalaisessa mytologiassa).
Hellenistiset kuningaskunnat heikentyvät ja loppuvat lännessä Rooman kasvaessa ja idässä Parthian kasvaessa.
Hellenistisen kauden sosiaalinen elämä ja kulttuurielämä
Kreikkalainen kulttuuri maailmankulttuurina.
Kreikka yleiskielenä (koine), yleiskulttuuri, yhtenäiskulttuuri, mutta vain kaupungeissa.
Privatisoituminen ja individualismi
Valtiollisen elämän tilalle tulee privaatti: privatisoituminen, ihmiset (ts. käytössämme olevat lähteet) miettivät enenevässä määrin yksityisiä asioita, ihmisen hyvää elämää omasta näkökulmasta, ei enää vain valtion-poliksen kannalta.
Yksilön korostuminen: oli tärkeämpää olla ihminen (anthropos) kuin kansalainen (polites).
Aikaisempien voimakkaiden polis-siteiden höllentyminen.
Hellenististen kuningaskuntien laajemman maailman on katsottu vaikuttaneen siihen, että yksilön side polikseen löystyy,
ja samoin siihen, että poliksen kansalaisuuden ohelle tulee yleisempi maailmankansalaisuus.
Maailmaa (oikoumene) ajatellaan kokonaisuutena.
Maailmankansalaisuudesta puhuvat stoalaiset filosofit.
Paikallisuuden, paikallisten yhteisöjen rinnalle tulee monista yhteisöistä (poliksista ja kansoista) muodostunut valtakunta.
Aikaisempien vahvojen sukusiteiden höllentyminen
On puhuttu joustavampien perherakenteiden kehittymisestä hellenistisellä kaudella: se näkyy siinä, ettei miespuolinen linja enää merkitse niin paljon kuin aikaisemmin ihmisen yhteiskunnallisen aseman määrittymisessä; nyt myös äidinpuoleinen linja vaikuttaa asemaan;
yhteydessä siihen, että naiset saavat enemmän vaikutusvaltaa ja varallisuutta yhteiskunnassa.
Naisen aseman parantuminen aikaisempaan verrattuna.
Vrt. millainen oli aikaisemmin naisen asema klassisessa Kreikassa.
Ateenassa: naisilla ei poliittisia oikeuksia.
Avioliittoa (gamos) pidettiin tärkeänä instituutiona poliksen kannalta, koska kansalaisten avioliitot tuottivat lisää kansalaisia. Kansalaisen piti mennä naimisiin kansalaisen tyttären kanssa saadakseen kansalaisia. Vaimon tehtävänä tuottaa laillisia poikia. Kansalainen ei saanut solmia avioliittoa ulkomaalaisen naisen kanssa.
Vaimolla ei ollut oikeudellista olemassaoloa ilman miestään (teoriassa). Teoriassa hän ei voinut omistaa mitään omaisuutta. Isä tai holhooja (esim. veli) valitsi naiselle puolison.
Kiistelyä naisen asemasta tutkimuksessa. Käytännössä ateenalaisen naisen asema ei niin rajoittunut kuin lainsäädännössä.
Vaimo oli miehensä kotitalouden (oikos) valvoja ja valtias. Hän valvoi oikoksen varastoja ja johti oikoksessa työskenteleviä orjia. Oikoksen nais- ja äitivaltaisuus. Naisten huoneet = gynaikeion, gunaikei¤on.
Arvioita: muualla Kreikassa naisen asema ilmeisesti vapaampi kuin Ateenassa.
Spartassa: Periaatteessa samankaltainen asema kuin Ateenassa. Nainen ennenkaikkea synnyttäjä (kansalaisten tuottaja). Spartaa ihailevat kirjoittajat kertovat, että spartalaisia tyttöjä treenattiin kuten poikiakin (piti olla hyväkuntoinen tuottaakseen hyviä jälkeläisiä). Tässä Sparta oli poikkeuksellinen muiden Kreikan polisten joukossa.
Muutoksia naisen asemassa hellenistisellä kaudella:
Naiset voivat omistaa ja siirtää omaisuutta itse. Naisten varallisuus ja vaikutusvalta lisääntyvät.
Naisilla ei kuitenkaan poliittisia oikeuksia (oikeutta osallistua poliksen päätöksentekoon ja hallintoon).
Nainen vaikuttaa itse puolison valintaan. Avioliittosopimukset papyruksissa.
Poliksen ja oikoksen erottelu heikentyy: poliksen merkitys on vähentynyt, oikoksen kasvanut. Poliksen merkityksen heikentyminen toi naisille mahdollisuuksia?
Naisia jopa koulutetaan. Tunnetaan naisajattelijoita ja -oppineita (joiden isä tai aviomies oli oppinut) sekä naiskuvataiteilijoita.
Hyveet, säädyllisyys, kohtuullisuus ja itsehillintä koskevat kumpaakin sukupuolta. Ajatus, että avioliitto ei ole pelkästään reproduktiota (lasten synnyttämistä) varten, vaan yhteiselämä korostuu.
Hellenistisen kauden uskontoelämä
Kreikkalaisesta uskonnosta yleistä:
Antiikin kreikkalainen ei jakanut esim. poliittista ja uskonnollista elämää eri sektoreihin, vaan ne kietoutuivat toisiinsa. Pappistehtävät olivat kansalaistehtäviä, yhteiskunnallisia tehtäviä siinä missä poliittiset virat.
Poliittisen ja uskonnollisen jako on moderni. Vrt. myöskään Roomassa ei eroteltu uskonnollista ja poliittista sfääriä).
Jumalien ja yhteiskuntajärjestyksen välillä nähtiin yhteys. Jumalat ja jumalille suoritettu palvelus (kultti) ylläpitävät järjestystä.
Poliksen rituaalit: julkiset uskonnolliset toimitukset osana poliksen yhteisöllistä elämää.
Juhlat ja kulkueet, juhlakalenteri.
Tietyssä järjestyksessä tarkkaan toimitetut aktit.
Rituaali aina ennen julkisia ja yksityisiä toimia.
Uskonnon julkisuus ja yksityisyys.
Myös yksityisiä kultteja.
Keskittyminen rituaaliin (ei dogmaan).
Uskonnon keskiössä uhraamisen rituaali. Tärkeä ylläpidettäessä suhteita ihmisten ja jumalien välillä. Ei pelkästään eläinuhrit, vaan maan antimet, vilja, hunaja, maito, viini.
Hellenistisen kauden tärkein piirre oli kreikkalaisen uskonnon ja Egyptin ja Lähi-idän uskontojen kohtaaminen.
Edellisellä luennolla puhuttiin egyptiläisten jumalien tulkitsemisesta kreikkalaisittain ja päinvastoin.
Interpretatio Graecaa tapahtui muuallakin.
Esim. Lähi-idän jumaluus Astarte (hedelmällisyys, rakkaus, äitiys) samastettiin kreikkalaisen Afroditen kanssa.
Kreikkalaisen Artemis yhdistettiin mesopotamialaiseen jumalattareen Anahitaan (Potter s. 420 Hellenism-kirjassa).
Paikallisen jumaluuden muuttuminen kreikkalaisen jumaluuden muotoon siten, että alkuperäinen paikallinen identiteetti säilyy kultin nimessä.
Tai: jumaluuden omaksuminen omalla nimellään kreikkalaiseen yhteyteen. Tästä esimerkkeinä anatolialaisen Kybelen tai egyptiläisen Isiksen omaksuminen kreikkalaiseen uskontoelämään.
Hellenistisen uskontoelämän kohdalla puhutaan usein synkretismistä: tarkoittaa yhden uskonnon vaikutusta toiseen uskontoon:
eri kulttien, rituaalien ja jumalien yhteensulautuminen niin, että syntyy uusi kultti, rituaali tai jumaluus:
esim. Sarapis-jumaluus, johon on yhdistynyt aineksia jumalallistetusta Osor-apis-jumaluudesta (taustalla Osiris- kuolleiden jumala ja Apis-härkä), Zeuksesta, Hadeksesta ja Asklepioksesta.
Viime aikoina uskontotieteilijät ovat suhtautuneet termiin synkretismi nihkeästi, koska se on epämääräinen termi, sillä tarkoitetaan monenlaisia ilmiöitä.
Hallitsijakultit
Näistä oli puhetta hellenistisen kuninkuuden kohdalla.
Ei uutta ja tavatonta aikaisemmassa kreikkalaisessa maailmassa, jossa monia merkkihenkilöitä, hyväntekijöitä ja sotapäälliköitä kunnioitettiin jumalien kaltaisina.
Kreikkalaisilla oli myös heerokset, sankarit, jotka nousivat tavallisten kuolevaisten yläpuolelle. Heerokselle oli oma kulttinsa ja kulttipaikkansa heerosten haudalla (heroon). Esim. Ateenassa merkittävä Theseus, jonka kunniaksi vietettiin Theseia-juhlaa.
Myytti Heraklesta: Herakles nousi jumalien joukkoon.
Ero jumalallisen ja inhimillisen välillä ei ollut antiikissa niin valtava kuin nykyään.
Aikaisempia arvioita hellenistisestä uskontoelämästä:
Ennen puhuttiin uskonnossa tapahtuneesta suunnasta kohti magiaa, taikauskon leviämisestä, rationaalisuuden vähenemisestä, erityisesti itämaisten uskontojen vaikutuksesta, ym. varsin arvoväritteisiä lausumia.
Tähän varauksena: taikausko ja uskonto ovat termejä, joiden sisältö vaihtelee määrittelijän mukaan.
Vaihtoehtoisina hahmotustapoina ehdotettu:
Hyväksytty ja ei-hyväksytty uskonnon harjoittaminen
Passiivinen ja aktiivinen uskonnon harjoittaminen.
Uskonnon yksityistyminen.
Uskonnon yksityinen luonne korostuu ns. mysteerikulteissa, jotka korostuvat hellenistisellä kaudella.
Mysteerit (kr. mysteria), siis uskonnollisia menoja, jotka pidetään salassa. Mysterion tarkoittaa salaisuutta, salaista oppia.
Kuului puhdistautumista, paastoamista, kulkueita, öisiä toimituksia, hymnejä, rukouksia, uhritoimituksia, salassa pidettäviä rituaaleja.
Vain vihkiytyneet saivat osallistua. Mysteereihin vihkiytyminen (initiaatio).
Klassisella kaudellakin oli mysteerejä: Kuuluisimmat mysteerit olivat Eleusiin mysteerit, joita vietettiin Eleusissa lähellä Ateenaa (Ateenasta lähti kulkue Eleusiihin) Demeterin ja Koren kunniaksi. Samoin klassisella kaudella jo Dionysoksen mysteerit.
Hellenistisellä kaudella leviää itäistä alkuperää olevia mysteerejä (ns. itämaiset mysteerit).
Isiksen ja Osiriksen, Sarapiksen/Serapiksen, Bacchuksen, Kybelen ja Attiksen kultteihin liittyi mysteerejä. Roomalaisella ajalla myös Mithran kulttiin ja kristinuskoon liittyi mysteerejä.
Uskontotieteilijät eivät pidä itämaiset mysteerit/kultit –nimityksestä, joka on osittain harhaanjohtava, koska mysteerit/kultit muuttuivat hyvin paljon hellenistisenä ja roomalaisena aikana niin, että niillä ei ollut enää kovin paljon tekemistä itämaisen alkuperänsä kanssa. Termin ”itämaiset kultit” ongelmana on historiattomuus: niitä ei omaksuttu tuontitavarana sellaisenaan. Toinen ongelma on yhteenniputtaminen: ne eivät olleet saman kaavan mukaisia.
Liittyy yhteys hedelmällisyyteen ja yhteisön hyvinvointiin.
Yksilön hyvinvointi.
Kulttiyhteisö muuttuu universaalimmaksi kuin oma polis-yhteisö.
Katse suuntautuu kohti tuonpuoleista. Paremmat olot tuonpuoleisessa tai kuolemattomuus, pelastus (aivan tarkkaa tietoa ei ole millaista pelastusta mysteereissä tavoiteltiin).
Kuitenkin, kun on tutkittu esim. Ateenan poliksen uskontoa, on korostettu jatkuvuutta klassisen kauden ja hellenistisen kauden välillä.
Entiset kultit ja uskonnolliset instituutiot (esim. erilaiset pappistehtävät ja juhlat) säilyvät. Perinteiset uskonnolliset juhlat kuten Thesmoforia Demeterin kunniaksi ja Panathenaia Athenen kunniaksi jatkuvat.
Kulttuurielämä
Kulttuurinen painopiste siirtyy: Kreikasta Egyptiin ja Vähään-Aasiaan: erit. Aleksandria ja Pergamon
kuvaavaa on, että kreikkalaisen maailman suurin kirjasto syntyy Aleksandriaan, Egyptiin, eikä Manner-Kreikkaan Ateenaan.
Aleksandrian Museion
Ateena kuitenkin säilyy merkittävänä kulttuurikeskuksena koko antiikin ajan, vaikka on menettänyt poliittisen merkityksensä. Ateenan filosofikoulut ja puhujakoulutus ja teatteri.
Muita kulttuurikeskuksia
Kreikkalaiset etsivät juuriaan. Näkyy historiankirjoituksessa,
pyrkimyksissä tutkia ja esittää kreikkalaista mytologiaa: mytologian selitysteoksia, sukupuita.
kreikkalaisen kirjallisuuden tutkimuksessa, esim. Homeroksen eeposten selitysteoksia,
syntyy ”filologia”: kreikan kielen ja kirjallisuuden tutkimista.
Kirjallisuus
Draama: Menandroksen (n. 300 eaa.) komediat: ns. uusattikalainen komedia
Menandroksen näytelmiä löydetty papyruskäsikirjoituksina, tunnetaan myös roomalaisten mukaelmien kautta. Menandrokselta suomennettu näytelmiä. Kaupunkimiljöö, realismi, yksilökeskeisyys.
Runous: esim.
Theokritoksen Idyllejä (paimenrunous),
Apollonios Rhodoslaisen Argonautika (eepos Kultaisen taljan hakemisesta),
Kallimakhoksen hymnejä (ylistysrunoja jumalille),
Aratoksen Fainomena (runomuotoinen esitys tähdistä ja sääilmiöistä).
Kuvataide
Hellenistisestä taiteesta yleensä mieleen tuleva teos:
Ns. Laokoon-ryhmä. Laokoon ja hänen poikansa, Troijan sodan loppuvaiheissa Apollonin lähettämän käärmeen kuristuksissa (Verg. Aen. 2. kirjassa).
Löydettiin v. 1506 Roomasta.
Winckelmann ja kumppanit 200-luvulla tehty teos, josta myöhempi kopio.
Marmorikopio pronssiveistoksesta. N. 50 eaa.
Teos mainitaan jo antiikin kirjallisuudessa (Plinius vanhempi, jonka mukaan rhodoslaiset kuvanveistäjät Hagesandros, Athenodoros ja Polydoros). Ajoitusta ei tiedetä, joidenkin mukaan Vergiliuksen jälkeen, joidenkin mukaan ennen Vergiliusta. Tehtiin ehkä roomalaisille.
(Winckelmann ajoitti 300-luvulle eaa.)
Paljon kiistaa aiheuttanut.
Gigantomakhia
Pergamon-alttarissa 100-luvulla eaa: friisi, jossa kuvataan gigantomakhia eli jumalien ja giganttien (jättiläisten) myyttinen taistelu
Tässä reliefissä Athene-jumalatar taistelee gigantteja vastaan. Alhaalla Gaia-Maa-äiti, joka on giganttien puolella. Siivekäs hahmo on Nike, Voiton jumalatar.
”Barokkityyli”
Filosofia
Platonin jälkeen Akatemian koulukunta
Aristoteleen jälkeen peripateettinen koulukunta
Stoalainen koulukunta (Zenon): ihmisen mielenrauha (ataraksia) ja riippumattomuus
Epikurolainen koulukunta (Epikuros): ihmisen onnellisuus; jumalat eivät vaikuta ihmisten elämään, sielu ei ole kuolematon
Kyynikot, ei järjestäytynyt koulukunnaksi (< kyon, koira): jatkuva protestihenki kaikkeen vakiintuneisiin tapoihin, yhteiskuntaan ja pilkka, kiertävät filosofit, riippumattomuuden ihanne.
Skeptikot: ei järjestäytynyt koulukunnaksi, yksi kolmesta tärkeimmästä suuntauksesta (muut kaksi epikurolainen ja stoalainen). Kieltäytyivät ehdottomista kannanotoista, epäileminen. Kr. skepsis = pohdinta, tutkimus, myöh. suuntauksen vaikutusesta myös epäilys.
Populaarifilosofian leviäminen ja suuri kysyntä. Kiertävät puhujat, filosofit ja saarnaajat, jotka käsittelevät yksityisiä asioita: vanhuus, nuoruus, hyvä elämä, onnellisuuden saavuttaminen, ym. (Liittyy yksilön korostumiseen).
Hellenististen filosofisten koulukuntien tekstejä ei ole yleensä säilynyt suoraan sellaisenaan: useimmiten säilyneet muiden kirjoittajien välityksellä, mainintoina ja tekstikatkelmina.
Hellenistisen kauden tiede
Aleksanterin laajat valloitukset ja hellenististen valtakuntien laajuus: kreikkalaisten maailman laajeneminen näkyy tieteissä.
Aleksanterin valloitusten vanavedessä kulki myös oppineita, mm. askelmittausten tekijöitä (välimatkojen mittaamiseen).
Tiedon lisääntyminen (esim. maiden ja kansojen tuntemus, kasvien ja eläinten tuntemus)
Tiedon kerääminen ja luokittelu, systematisoiminen ominaista hellenistiselle kaudelle (Flemming s. 450 Hellenism-kirjassa).
Kreikkalaiset oppineet lähempään kanssakäymiseen Egyptin ja Mesopotamian tieteen saavutusten kanssa (vaikutteita saatu jo aikaisemmin).
Tieteiden spesialisoitumista ja systematisoitumista.
Silti filosofia, tieteet ja matematiikka eivät ole aina erillään, eriytyneinä.
Tieteellisiä teoksia:
lääketiedettä
Herofilos: joka tunnisti hermojen olemassaolon (erillään verisuonista).
Jako empirikoi ja logikoi:
empirikoi: tieto oli kokemusta (empeiria)
logikoi: tieto ei ole pelkkää kokemusta, vaan siihen kuului järkeily, järjen (logos) käyttö.
tähtitiedettä
Aristarkhos Samoslainen (n.310-230): aurinkokeskeinen malli maailmasta: planeetat ja maa kiertävät aurinkoa.
Maa pyörii akselinsa ympäri.
Aurinko on suunnattoman paljon suurempi kuin maa.
Hipparkhos (n.185-120): maakeskeinen malli
tähtitieteen ja astrologian kietoutuminen yhteen.
Tähtitieteessä aina astrologisia vivahteita.
Astrologia osana tieteellistä maailmankuvaa antiikissa ja sen jälkeenkin aina 1600-luvulle saakka.
Kaldealaisen tähtitieteen vaikutus kreikkalaiseen tähtitieteeseen.
maantiede:
Eratosthenes (n. 280-202) Museionissa: laski maapallon ympärysmitan tähtitieteelliseltä pohjalta.
matematiikkaa:
Eukleides, geometria (kr. Stoikheia, lat. Elementa, geometrian alkeet latinaksi käännettynä).
Arkhimedes Syrakusalainen (n. 287-212),
matematiikka: piin tarkka raja-arvo
tähtitiede,
mekaniikka (sotakoneet, vipuvarret, pumput),
fysiikka: Arkhimedeen laki (nesteeseen upotettu kappale menettää painostaan sen verran kuin sen syrjäyttämä nestemäärä painaa),
heureka.
Tieteet eivät eriytyneet
Hellenistisen tieteen kirjoitukset säilyneet yleensä muiden kirjoittajien välityksellä ja tekstikatkelmina. Arkhimedeeltä poikkeuksellisesti säilynyt kirjoituksia.
Työ ja teknologia
Tieteellisestä ja teoreettisesta osaamisesta (esim. Arkhimedes) huolimatta ei teknologista läpimurtoa.
Kreikkalaisen tieteen teoreettisuus ja spekulatiivisuus.
työ: energiana ihmistyövoima.
Käsityöläiset liikkuvat ja vievät taitonsa mukanaan.
Tuotantoyksiköt (verstaat) varsin pieniä.
Työtä ei arvostettu (ts. kreikkalaiset eliitin kirjoittajat eivät arvostaneet), sitä ei pohdittu. Esim. Ateenan kansalainen muodosti identiteettinsä toiminnastaan poliksessa yhteisissä asioissa, ei työstä, elinkeinon harjoittamisesta, vaikka tekikin työtä.