Luento 22.9.2009 Maijastina Kahlos
HELLENISTINEN KAUSI
Hellenistiset valtakunnat: kuninkaat ja kaupungit
Erikokoisia, yhteistä se, että valtakunnissa monia eri kansallisuuksia (kreikkalaisia ja ei-kreikkalaisia).
Monarkiat olivat henkilöön sidottuja, perustuivat dynastian perustajan sotilaallisiin saavutuksiin, kulkivat perintönä suvussa. Periaatteessa absoluuttisia itsevaltiaita.
Kaikki hellenistiset hallitsijat ovat avioliittojen kautta sukua toisilleen.
Makedonia oli ainoa kansallisiin traditioihin perustuva valtakunta.
Monarkiat olivat luonteeltaan kreikkalaisia, tosin Seleukidit ja Ptolemaiokset tekivät joitakin myönnytyksiä aikaisemmille paikallisille traditioille Persiassa ja Egyptissä.
Kreikka hallinnon ja hovin kielenä.
Rahat kreikkalaistyylisiä.
Pontoksen, Bithynian ja Kappadokian kuningaskunnat pyrkivät jäljittelemään kreikkalaisia.
Kuninkuus perustui Makedonian kuningasvallalle ja paikallisille perinteille Egyptissä ja Persiassa.
Kuninkuus ei ollut uusi asia kreikkalaisille.
Kuninkaat olivat dominoivia, mutta poliksilla oli edelleen tärkeä rooli.
Hellenistinen maailma pysyi polisten maailmana; hellenistiset kuninkaat pyrkivät vahvistamaan tätä maailmaa (ei siis kilpailuasetelmaa).
Toisaalta: hellenistiset kuninkaat pyrkivät suurempiin (ja vahvempii) yksiköihin ohjailemalla asutustoimintaa, määräämällä väestösiirtoja ym.
Hallitsijat toivat mukanaan hallitsevan luokan (koostui makedonialaisista ja kreikkalaisista): käskynhaltijat, virkamiehet, sotilaat, oppineet ym. Näitä rekrytoitiin kreikkalaisista poliksista.
Hallitsijat pyrkivät miellyttämään kaupunkeja poliittista tukea saadakseen. (Hallitsijat kilpailivat tiettyjen kaupunkien suosiosta). Hallitsijoiden erilaiset lahjoitukset, julkiset rakennukset, viljanjakelut, uskonnollisten juhlien kustantamiset.
Vastineena kaupungit perustivat kultteja hallitsijoiden kunniaksi. Hallitsijakultin kehittyminen (traditio Lähi-idän kulttuureissa). Roomalaiset keisarit jatkoivat hellenistisen hallitsijakultin perinteitä.
Jo Aleksanteri oli saanut eläessään jumalallista kunnioitusta (Egyptissä Siwan keitailla Ammonin temppelissä Ammon/Zeus tunnusti Aleksanterin pojakseen; Aleksanteria palvottiin myös uutena Dionysoksena
Kuninkaiden suomat lahjoitukset rakensivat keskinäisten velvotteiden systeemin. (Kaupungit eivät aina olleet mielissään lahjoituksista ym. kuninkaallisista suosionosoituksista, koska ne sitoivat kaupunkeja poliittisesti).
Keskushallintojohtoinen valtakunta.
Kaupungit suuria ja koko ajan kasvavia. Asemakaavat: suunniteltu rakentaminen
Erityisesti suuret kaupungit: Egyptin Aleksandria, Syyrian Antiokia.
Toiset polikset nousevat merkittäviksi aikaisempien tilalle: esim. Rhodos kauppa- ja merimahtina idän ja lännen välillä, säilytti itsenäisyytensä kuningaskuntien keskellä.
Kreikkalainen asutustoiminta idässä
Uusi siirtolaisuusaalto, hellenistinen siirtolaisuus idässä.
Organisoituja siirtokuntia hellenististen kuninkaiden suojeluksessa. Kuninkaat (jo Aleksanteri) perustivat uusia kaupunkeja, erityisesti Seleukidit. Jo edellä mainitut lukuisat Aleksanterin perustamat Aleksandria-kaupungit, joista Egyptin Aleksandria kuuluisin.
Väkeä lähti kaikkialta Kreikasta.
Kuten ed. kerralla mainittiin, kaupunkeja perustettiin erityisesti Vähään-Aasiaan ja Syyriaan. Jopa Mesopotomiaan ja aina Baktriaan (myöh. Hindukusin alueille) saakka.
Kuninkaat rekrytoivat väkeä kutsumalla tai jopa pakkosiirroin.
Kreikkalainen polis-kaupunkikulttuuri leviää siirtokuntien mukana.
Hellenistisen kuninkuuden ilmaantuminen ei tehnyt loppua polis-kulttuurista.
Tutkimus on korostanut polis-kulttuurin elinvoimaisuutta.
Sekä uudet että vanhat kaupungit omaksuivat kreikan kielen (tosin vanhoilla kulttuurialueilla rinnan vanhojen kielien kanssa).
Kuitenkin kreikkalaiset pysyivät vähemmistönä alueilla.
Maaseutu ei kreikkalaistunut.
Poliksen instituutiot (virkamiehet, neuvosto, kansankokous) ja erityispiirteet (temppelit, kultit, teatteri, gymnasion) kehitettiin mukaan. Periaatteessa nimellinen autonomia (kuninkaat kohtelivat kaupunkeja ainakin ulkoisesti kunnioittavasti). Kuninkaan virkamiehet olivat kuitenkin mukana hallinnossa, kaupungit maksoivat veroa kuninkaalle.
Ainoa mikä puuttui, oli oma armeija ja oma ulkopolitiikka. Turvallisuudesta vastasi kuningas, jolle maksettiin veroa.
Kuninkailla oli palkka-armeijat.
Kreikkalainen kulttuuri on korostunut hellenismin tutkimuksessa: on huomautettu että kreikkalaista osuutta on liioiteltu paikallisen kustannuksella valloitetuilla alueilla.
Kreikkalais-makedonialaisen eliitin hallittaviksi joutui monia erilaisia kansoja.
Alueilla oli vahvat omat vanhat kulttuurikerrostumansa (jo kauan ennen kreikkalaisen kulttuurin nousua), esim. Egyptissä ja Mesopotamiassa.
Kreikkalainen osuus alueilla korostuu sen takia, että
1) hallitseva eliitti oli kreikkalaista
2) tutkijat ovat yleensä klassisten kielten tuntijoita, mutta eivät muiden kielten.
Näkökulman vaihtaminen: Persian historian näkökulmasta Aleksanteri ja hänen seuraajansa Seleukos ja seleukidihallitsijat ovat yksi osa Persian historiaa. Aleksanteria on jopa kutsuttu ”viimeiseksi Akhaimenidihallitsijaksi” (P. Briant, Histoire de l’empire Perse de Cyrus à Alexandre, Paris 1996, 896).
Akhaimenidit oli persialainen kuningassuku, jonka kantaisä oli Akhaimenes (tässä nimi siis kreikkalaistetussa muodossa).
Seleukos vakiinnuttaakseen valtansa tukeutui entisen Persian valtakunnan eliittiin.
Miten valloitetujen alueiden väestö ja valloittajat tulivat toimeen.
On korostettu sopeutumista.
Jonkin verran tulee esiin katkeruutta. Tällaisten tunteiden ilmaisukanavana olivat esim. ennustukset, joissa ennustetaan vallanpitäjien tuho ja karkoitus.
Babyloniasta on säilynyt akkadin kielellä kirjoitettu ennustus.
Egyptistä on säilynyt ns. Demoottinen kronikka ja Ruukuntekijän ennustus, jossa ennustetaan kreikkalaisen Aleksandrian hylkääminen ja paluu vanhaan pääkaupunkiin Memfikseen.
Juutalainen apokalyptinen kirjallisuus: Danielin kirja, joka on kirjoitettu hepreaksi ja arameaksi makkabealaissotien aikana (sota alkoi 142 eaa, jolloin osa juutalaisesta väestöstä nousi kapinoimaan Antiokhos IV:a vastaan). Danielin kirjassa ennustetaan valtakuntien tuhoutuminen.
Hellenistinen Ptolemaiosten Egypti
Kutsutaan myös: lagidit (= Lagoksen jälkeläiset, Ptolemaios I:n isän Lagoksen mukaan).
Ptolemaiokset Egyptissä, pyrkivät hallitsemaan itäistä Välimerta ja Aigeianmerta ja luomaan imperiumia. Seleukidit ja antigonidit pistivät vastaan.
Ptolemaiokset hallitsivat imperiumiaan sukulaisten voimin
Kyrenessä ruhtinaskunta, jossa sukulaisia ruhtinaina (ensimmäisenä ruhtinaana Magas Ptolemaios I:n poikapuoli)
Kyprosta hallitsi Ptolemaioksen veli Menelaos.
Kuvassa: Ptolemaios I Soter
Kaupunkeja Egyptiin: Naukratis suistolla (deltalle), Aleksandria rannikolle, Ptolemais Hermeiou perustettiin Niilin varrelle – viestii Ptolemaiosten pyrkimyksestä kontrolloida myös Niilin varren alueita.
Monia alueita ja kaupunkeja nimettiin uudestaan Ptolemaiosten dynastian kuninkaallisten mukaan (kuten kartasta näkyy).
Parhaiten tunnettu hellenistisistä valtakunnista
Lähdemateriaalia: papyruksia tunkioista ja muumioiden kartongeista (kirjoitukseen käytettyä papyrusta uusiokäytettynä ruumiiden muumioimiseen.
Papyruksia säilynyt kuivan ilmaston ansiosta.
Egypti oli vauras alue erit. maataloustuotannon ansiosta.
Egypti maataloustuotannon keskus koko antiikin ajan (viljantuotanto). Merkittävä viljanviejä.
Uusia alueita kuten Faiyumin alue viljelyn piiriin.
Egyptissä keikkalaisille (sotilaille ja heidän perheilleen) jaettiin maaosuuksia: Kuningas (maanomistajana) jakoi maatilkkuja kreikkalaisille. Veteraanit saivat maata asettuakseen asumaan.
Maan omisti periaatteessa kuningas (perustui vanhoihin traditioihin), joka jakoi maata läänityksiksi ylhäisölle, veteraaneille ja kreikkalaisille yleensä. Alkuperäisväestö, kyläläiset joutuvat maksamaan viljelyoikeudestaan vuokran sille henkilölle, jolle se on läänitetty. Temppelit olivat tärkeitä maanomistajia.
Egyptin maataloustuotannon vanhat systeemit säilyvät ennallaan.
Samoin paikalliset oikeuskäytännöt ja oikeusistuimet jätettiin voimaan.
Osa maasta oli ainakin nimellisesti kuninkaan omistuksessa, osa temppeleiden.
Ptolemaiokset kehittivät tehokkaan verotussysteemin (josta saamme tietoa mm. papyruksista): erilaisia veroja eri maaomistusten mukaan, esim. kuninkaallisten maiden viljelystä maksettiin vuokraa maksamalla yli puolet vuoden tuotosta). Lisäksi määrättiin henkivero ”suolaveron” muodossa: maksettiin käteisenä. Osa verotuksesta oli ulkoistettu yksityisten verourakoitsijoiden käsiin, osan hoitivat valtion virkamiehet.
Ptolemaiosten keskitetty hallinto.
Valtio (=Ptolemaiokset) olivat mukana taloudessa ja kontrolloivat talouselämää huomattavan paljon (valtion osuutta on korostettu tutkimuksessa).
Esim. viljan viljelyn aikataulua valvottiin.
Oliivin viljelyä ja oliiviöljyn käyttöä valvottiin.
Kankaiden tuotantoa valvottiin.
Kuninkaalla papyruksen tuotannon monopoli.
Valta vain on vaihtunut. Yläkerros kreikkalainen.
Arvio: 10-15 % koko väestöstä oli uusia tulokkaita
Kreikkalainen asutus keskittyi Aleksandriaan ja Ala-Egyptiin eli pohjoiseen deltalle.
Vain kolme täysin kreikkalaista kaupunkia: Aleksandria, Naukratis ja Ptolemais.
Ptolemaiokset hyödynsivät sekä uusia kreikkalaisia tulijoita että jo olemassa olevaa hallitsevaa luokkaa valtakunnan luomisessa. Diodoros Sisilialainen (18.14.1) toteaa, että Ptolemaios ”kohteli alkuperäisasukkaita ystävällisesti”.
Egyptiläisten vanhojen temppelien asema maaomistuksineen tunnustettiin. (Temppeleillä oli Egyptissä vanhastaan voimakas asema). Kultteja tuettiin kuninkaallisin lahjoin ja lainoin. Toisaalta Ptolemaiokset pyrkivät kuninkaallisin määräyksin valvomaan temppelien talousasioita. Temppeleillä oli itsehallinto, mutta nivottuna kuninkaalliseen hallintoon.
Ptolemaiokset ymmärsivät vahvistaa valtaansa tukemalla egyptiläisten omien jumalien kultteja ja juhlia.
Kuninkaallinen hovi ja Ptah-jumalan ylipapit pitivät yllä tiiviitä suhteita. Näkyy erilaisissa julistuksissa. Ainakin Ptolemaios V:n kaudelta (210-180) lähtien (ehkä jo aikaisemmin) kuninkaat kruunattiin Ptah-jumalan pyhäkössä.
Egyptiläisten vahva oman kulttuurin ”kansallis”tunne. Egyptin kieli säilyi (ja hieroglyfikirjoitus ja siitä kehittynyt yksinkertaisempi demoottinen kirjoitus), kristillisellä ajalla kehittynyt koptin kieleksi.
Uskonto:
Egyptiläisiä jumalia tulkittiin kreikkalaisittain (ja toisin päin): esim. Horus oli kreikkalaisille Apollon, Ra oli Helios, Amun oli Zeus.
Memfiksessä harjoitettu jumalaksi julistetun (muumioidun) härän (Apiksen) kultti, Osorapiksen (Osor-apis) kehittyi hellenistisellä kaudella uudeksi Sarapiksen kultiksi.
Hallitsijat ottivat näkyvästi osaa uskonnollisiin juhliin.
Hallitsijakultti:
Hallitsijat esitetään jumalien kaltaisina tai jumalina. Jumaluuksiin viittaavat lisänimet: Ptolemaios I Soter (=Pelastaja), yhteys Zeukseen
Ptolemaios II Filadelfos (=Sisartaan rakastava), yhteys Zeukseen
Ptolemaios I:n seuraaja Ptolemaios II solmi avioliiton sisarensa Arsinoën kanssa. Herätti kreikkalais-makedonialais-väestössä närkästystä.
Ptolemaios II Filadelfos (=Sisartaan rakastava)
Arsinoë esiintyy piirtokirjoituksissa ja rahoissa vahvana hahmona.
Arsinoe-nimisiä paikkoja uusia tai uudelleen nimettyjä Ptolemaios II:n aikana kaksitoista Kreikan saarille ja rannikoille (Ptolemaiosten dominoimille alueille). Samoin nyk. Fayumin alue, jonne kreikkalaista uutta asutusta keskittyi, nimettiin Arsinoen mukaan.
Ptolemaios III Euergetes (=Hyväntekijä)
Ptolemaios IV Filopator (=Isäänsä rakastava)
Ptolemaios V Epifanes (=Loistelias/valoon tuleva/ilmestynyt/ilmestyvä), viittaa jumaluuteen, joka on ilmestynyt, tullut näkyväksi maan päällä.
Aleksanterille perustettiin kultti Aleksandriaan.
Ptolemaios II:n ja Arsinoen aikana perustettiin hallitsevan kuninkaan ja kuningattaren kultti Theoi adelfoi (”Sisarusjumalille”).
Kuolleille hallitsijoille perustettiin omat kultit.
Myös kuningattaret ja naispuoliset sukulaiset:
Ptolemaios II: aikana perustetaan hänen sisko-vaimonsa Arsinoen kultti.
Taustalla egyptiläinen traditiota. Ptolemaiokset esiintyivät faaraoina. Hallitsijoiden palvonta lisättiin paikallisiin temppeleihin niiden pääjumaluuksien kultin oheen.
Hallitsijakultti osoittautui suosituksi: jumalhallitsijoiden kuvia on löytynyt monenkokoisia ja ne levisivät laajalti.
Ptolemaiosten hallinnossa näkyy: toisaalta vanhoja käytäntöjä jätettiin voimaan, toisaalta myös aktiivista hellenisaatiota. Oli osa hallitsijoiden vallan ja loiston korostamista: kreikkalaisen oppineisuuden ja kirjallisuuden tukeminen.
Aleksandriaan perustettiin kirjasto ja Museion, oppineiden tutkimuskeskus.
Museion = muusien pyhäkkö, pyhä paikka.
Kuninkaat sponsoroivat kreikan kirjallisuutta ja sen tutkimusta.
Kreikkalaisten koulujen perustamista maaseudulle.
Verovapauksia (vapautus henki-suolaverosta) urheiluvalmentajille, näyttelijöille ja voitokkaille urheilijoille.
Lähteistä ilmenee joidenkin egyptiläisten kreikkalaistumista: otetaan kreikkalainen nimi ja omaksutaan kreikkalaisia tapoja.
Ptolemaiosten valta Egyptissä kesti 300 vuotta.
100-luvulla oli sisäisiä valtataisteluita useaan otteeseen hovissa (veljesten kesken). Syyrian seleukidihallitsija Antiokhos IV käytti levottomuuksia hyväkseen ja valtasi Egyptin 170-168 ja kruunautti itsensä Egyptin kuninkaaksi ja häipyi vasta, kun Rooma sekaantui asioihin. Rooma on tässä vaiheessa jo nouseva maailmanvalta. (Muutama vuosikymmentä myöhemmin, v. 146 eaa. Rooma valloittaa Makedonian ja tehnyt siitä roomalaisen provinssin). Ptolemaiokset (Ptolemaios VI, VIII ja XII) alkavat etsiä tukea Roomasta. Rooman sekaantuminen ei tee loppua uusista sisällisssodista (jälleen veljesten Ptolemaios IX ja X kesken).
Rooma kiinnostuu Egyptin vauraudesta ja sekaantuu 1.vs:lla sen asioihin.
Ptolemaiosten valta Egyptissä loppui, kun siitä tehtiin Rooman provinssi, pian Kleopatra VII:n (69-30) kuoleman jälkeen.
Octavianus voitti Kleopatran ja Antoniuksen laivaston Actiumin meritaistelussa 31 eaa ja valtasi Aleksandrian 30 eaa.
Hellenistinen itä: Seleukidien valtakunta
Seleukidit (=Seleukoksen jälkeläiset) Pohjois-Syyriassa ja Mesopotamiassa, pyrkivät dominoimaan koko Lähi-itää ja Keski-itää.
Lähteissä: puhutaan Syyrian kuninkaista, Aasian kuninkaista jne.
Kuninkaat itse puhuvat itsestään kuningas Seleukoksena, kuningas Antiokhoksena jne., eivät minkään erityisen maan tai kansan kuninkaina.
Seleukos ja hänen poikansa ja seuraajansa Antiokhos I luovat valtakunnan.
Seleukidien valtakunnan alku lasketaan siitä, kun Seleukos sai haltuunsa Babylonin kaupungin kilpailijaltaan Antigonokselta v. 312.
Päättyy siihen, kun roomalainen sotapäällikkö Pompeius poistaa viimeisen kuninkaan valtaistuimelta ja Syyriasta tehdään roomalainen provinssi v. 63.
Lähteitä varsin vähän (vähemmän kuin Egyptistä): historiankirjoitus, piirtokirjoituksia, rahoja, arkeologinen materiaali.
Seleukos I ja hänen seuraajansa nimesivät kaupunkeja itsensä ja sukulaistensa mukaan: Seleukeia, Antiokeia, Laodikeia useita, yksi Syyriassa (useita sen nimisiä vaimoja ja tyttäriä), Apameia (Seleukos I:n vaimon Apamen mukaan) Syyriassa.
Kuvassa: Seleukos I Nikator (=Voittaja)
Laajuus: Seleukos I:n kuollessa valtakunta ulottui idässä Baktriaan ja lännessä Syyrian rannikolle, kontrolloi Vähää-Aasiaa ja Traakiaa.
Valtakunnan eri osat olivat kuninkaallisen hallinnon eri teholla kontrolloimia: Babylonia ja Pohjois-Syyria olivat tukevasti kuninkaiden hallinnassa. Sen sijaan itäiset osat Mesopotamiasta itään eivät olleet yhtä lujassa otteessa.
Vähä-Aasia oli jatkuvan kiistan kohteena seleukidien ja antigonidien välillä.
Eteläinen Syyria oli kiistan kohteena seleukidien ja Ptolemaiosten välillä.
Seleukidien valtakunta ei ollut merimahti.
Seleukidien vallan alla oli kirjava määrä eri kansoja ja kulttuureja (vrt. Ptolemaiosten Egypti, joka oli yhtenäisempi). Ainoa yhdistävä tekijä oli hallitsija.
Hallinnollisesti se oli jaettu maa/satraappikuntiin, jotka periytyivät Persian valtakunnan hallinnosta.
Näiden sisällä olennainen osa olivat kokonaisuudet,
-joita olivat paikalliset kuninkaat ja näitä pienemmät ruhtinaat.
-Lisäksi olivat kaupungit, joilla oli oma hallintonsa: kreikkalaisia ja ei-kreikkalaisia kaupunkeja.
-Lisäksi olivat kansat, joilla oli oma hallintonsa: esim. Palestiinan juutalaiset.
-Lisäksi olivat temppelit (temppelivaltiot), jonkin jumaluuden pyhäkkö alueineen ja väestöineen.
Kaikkien näiden suhteen seleukidit säilyttivät aikaisemman tilanteen: kullekin kokonaisuudelle taattiin sopimuksella oma status, hallinto, erioikeudet jne.
Valtakunta oli kahdenkeskisten sopimusten (hallitsijan ja poliittisen kokonaisuuden) muodostama suuri verkosto. Sopimukset uusittiin uuden hallitsijan astuessa valtaan.
Esim. Vähän-Aasian kaupungit etsivät olosuhteiden mukaan tukea seleukideilta, tai Ptolemaioksilta, tai myöhemmin roomalaisilta.
Kuninkaat toimivat suhteissaan kaupunkeihin sekä painostamalla että suostuttelemalla etuisuuksin.
Verotus kuningasvallan perustamana ja merkkinä.
Seleukidikuninkuus oli erityisen sotilaallista luonteeltaan.
Kuninkaat perustivat kuninkaallisen valtansa sotilaallisiin saavutuksiinsa. Seleukidit oikeuttivat valtansa jonkin alueen ja kansan valtaamisella: valtakunta oli ”keihäällä voitettu alue” (doriktetos khora) (Polybioksella 5.67; 28.1.4).
Kuninkaat ottivat osaa henkilökohtaisesti tärkeisiin sotaretkiin, olivat paljon sotilaiden kanssa, esitetään useimmiten sotilaallisissa yhteyksissä.
Hallitsijavaihdos oli aina hankala tapaus: uuden hallitsijan piti todistaa voimansa ja eliminoida mahdolliset kilpailijat (sisäiset ja ulkoiset).
Propaganda ja diplomatia
Vähässä-Aasiassa seleukidit julistivat puolustavansa kreikkalaisia, edistävänsä demokratiaa ja kaupunkien itsehallintoa ja vaurautta. Näitä julistuksia on säilynyt piirtokirjoituksissa. Käytettiin isoja sanoja kuten ”demokratia” ja ”vapaus”.
Babylonin kaupungissa Antiokhos I käytti perinteistä babylonialaista terminologiaa esittäen itsensä laillisena ja babylonialaisena kuninkaana ja babylonialaisten kulttien ja perinteiden suojelijana. Seleukidit pyrkivät turvaamaan Babylonian lojaalisuuden yhteistyöllä paikallisen eliitin kanssa ja osoittamalla kunnioitusta paikallisille perinteille (Austin s. 126, 130).
Antiokhos III, joka valtasi Syyrian eteläosan (Syro-Palestinan) (ns. Koile Syria) v. 200 paikkeilla Ptolemaioksilta, vetosi alueen juutalaiseen väestöön antamalla erioikeuksia ja verovapauksia ja takaamalla juutalaisille näiden perinteiset tavat, pitää sisällään uskonnolliset perinteet (Josefus, antiq. iud. 12.128-146). Antiokhos III:n valloitus otettiin hyvin vastaan.
Sen sijaan törmäyskurssille osa juutalaisesta väestöstä joutui, kun Antiokhos IV kielsi juutalaiset käytännöt (uskonto) v. 167 eaa. Tutkimus kiistelee Antiokhoksen motiiveista.
Julistusten vilpittömyys tai vilpillisyys ei ole olennaista: kyse oli ajan diplomatiasta ja kielenkäytöstä. (Osapuolet ymmärsivät että kyse oli diplomatiasta).
Kaupunkien ja kansojen lojaalisuus seleukideille vaihteli olosuhteiden mukaan.
Miten valtakunta pysyi koossa?
Ongelmina olivat välimatkat, liikenne ja tiedon kulku ja valvonta.
Samat ongelmat olivat olleet Persian valtakunnan aikana. Kun on vertailtu seleukidien valtakuntaa Persiaan, monet ratkaisut näyttävät samankaltaisilta.
Kuten Persian hallitsijat (akhaimenidit) samoin seleukideja on luonnehdittu ”supra-nationaalisiksi” eli ylikansallisiksi:
käytännön syistä he hyväksyivät alueillaan vallitsevat tilanteet (olosuhteet), esim. yhteistyönä paikallisen eliitin kanssa, ja esim. päätyivät sallimaan paikalliset traditiot ja kultit.
Mutta: on huomautettu, että seleukidit eivät esiintyneet Persian hallitussuvun perillisinä tai jatkajina.
Myös seleukidit perustivat hallitsijakultteja.
Antiokhos III:n kultti itselleen eläessään ja vaimolleen Laodikelle vaimon eläessä 190-luvulla eaa.
Dynastia ilmoitti polveutuvansa Apollonista. (Didyman Apollonista, Didyma oli tärkeitä kulttipaikkoja Miletoksen lähellä).
Missä oli valtakunnan pääkaupunki? Pääkaupunki oli siellä, missä hallitsija kulloinkin oleskeli.
Kreikka oli hovin kieli.
Hallitsijoiden hovi, neuvonantajat ym. kreikkalaisia ja makedonialaisia.
Seleukidien rahat olivat kreikkalaisia tyyliltään ja kieleltään.
Armeija koostui kreikkalaisista, makedonialaisista ja isolta osalta valtakunnan muista kansoista (Babyloniasta ja Syyriasta), joita koulutettiin makedonialais-kreikkalaistyyliseen sotimiseen.
Hallitsijoilla ei (todennäköisesti) ollut mitään hellenisoimisen politiikkaa.
Hellenisoitumista tapahtui yksilöiden tasolla yksilöllisistä syistä, esimerkkinä Palestinan juutalaisten kreikkalaistumista.
Seleukidien valtakunta pysyi koossa varsin pitkään.
Reuna-alueilta irtosi omat valtakunnat: lännessä Attalidien Pergamon ja idässä Baktria.
100-luvulla alkoivat pahat hankaluudet: Roomalaiset alkavat hääriä Vähässä-Aasiassa ja sen menettäminen v. 188.
Parthialaiset etenevät 130-luvulla ja Babylonia ja läntinen Iranin alue menetetään parthialaisille.
Roomalaiset tekevät lopun v. 63.
Modernit tulkinnat seleukidien valtakunnasta ovat vaihdelleet.
1900-luvun alussa seleukidit nähtiin usein lännen esitaistelijoina idässä. (Liittyykö eurooppalaisten siirtomaavaltojen kiinnostukseen touhuta Lähi- ja Keski-idässä?)
Toisen maailmansodan jälkeen seleukidien valtakunta nähtiin usein osana muinaisen Lähi-idän historian jatkumoa ja erityisesti osana Persian valtakunnan jatkumoa.
Roomalaiset historiankirjoittajat leimasivat seleukidit (= roomalaisten vastustajat) itäisen kulttuurin veltostuttamiksi makedonialaisiksi.