Arduum res gestas scribere

Luento 15.9.2009 

Maijastina Kahlos 

ARKAAINEN KREIKKA
n. 750-500 eaa

Puhutaan 700-luvun renessanssista.
Väestönkasvu, esim. Attikassa.
Mykeneläisajoista lähtien viljelemättömänä olevaa maata otetaan takaisin viljelykseen.
Laivanrakennuksen lisääntyminen ja keramiikan leviäminen Kreikan ulkopuolelle kertovat kaupan vilkastumisesta.
Geometrinen tyyli keramiikassa 900-luvulla eaa. Erityisesti Ateena.
Hahmot keramiikkaan takaisin 750 tienoilla.
(Edellä mainittu) Kirjoitustaidon tulo Kreikkaan 700-luvulla. (ehkä omaksuttu Kyproksella). Foinikialaisilta. Innovaatio: Joitakin konsonantteja merkitsemään vokaaleja.
700-luvulla Homeros (Ilias, Odysseia) ja Hesiodos (Jumalten synty, Työt ja päivät, molemmat suomennettu).

Polis
Kreikan tärkein instituutio klassisella kaudella ja myöhemmin hellenistisellä kaudella ja vielä myöhemminkin.
Suomennetaan usein ’kaupunkivaltioksi’.
polis kehittyi 800-700-luvulla eaa. eri seuduilla eri tavoin (epämääräisesti ilmaistu!)
Paljonkaan poliksen kehittymisestä ei tiedetä, koska ei ole paljonkaan kirjallisia lähteitä tästä.
Muutamia ehdotuksia:
1. Polikset ovat suoraan jatkuneet mykeneläisen kauden linnoituksista (linnoitetuista palatseista)
2. Myöhemmän kehityksen tulos, kun väestönkasvu, talouden koheneminen ym. 800-luvulla eaa.
Heimot yhdistyivät liitoiksi
Väestö, joka sai elantonsa maataloudesta, mutta asui kaupungissa.
Aristokratian kohtauspaikka.
Väkimäärä kasvaa: on valloitettava lisää maata. -> järjestäydyttävä.
On järjestäydyttävä polikseksi myös puolustuksen takia.
Puolustus: kaupunki on asutusmuotona turvallinen, suojamuurit. 

Polis (=kaupunki), on kaupunkivaltio, siihen kuului kaupunki (asty) ja sen ympärillä oleva maaseutu (khora). Huomattavaa, että polis ei ole pelkkä kaupunki. Mukana oli myös kyliä, esim. Ateenaan kuului n. 140 kylää n. 500 eaa.
Polis = alunperin linna, suojapaikka, polis lopullisena suojapaikkana kukkulalla.
Alun perin polis tarkoitti linnaa, turvapaikkaa, jonne ympäröivän alueen asukkaat saattoivat paeta vaaran uhatessa. Esim. Ateenan Akropolis.
Vrt. mykeneläisenä aikana linnavuori oli hallitsijan palatsipaikka; myöhemmässä kreikkalaisessa maailmassa akropolis oli suojapaikka ja kulttikeskus (temppelit).
Tärkeä oli suojelusjumalan/jumalattaren temppeli.
Samoin agora, markkinapaikka, tori, kokoontumispaikkana.

Polikselle ominaista:
Oma kultti
Oma oikeusjärjestelmä
Oma hallinto
Kreikan n. 1500 polista, lähinnä kylien kokoisia.

Poliksen ihanne:
Polis riippumaton, omavarainen yhteisö. Ihanteena omavarainen alue, jota oli hyvä puolustaa, jonka ympärillä oli viljelyalueita, ympärillä suojana vuoria.
Sen jäsenillä, kansalaisilla oli mahdollisuus osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen.
Kansalaisten ihannelukumäärä: saattoi yhdellä silmäyksellä nähdä kokoontuneena.
Kaikki eivät olleet kansalaisia (politai): mies, täysi-ikäisyys, vapaasyntyisyys, syntyperältään paikallinen. Ulkopuolelle jäivät: naiset, lapset, orjat, ulkomaalaiset (metoikit, kanssa-asujat). Kansalaisuus perustui syntyperään: ihmisen status, synnyttiin johonkin perheeseen ja sukuun, joka vaikutti asemaan.

Kaupungeilla oli omat perustamislegendansa, joiden avulla hahmotettiin omaa menneisyyttä ja identiteettiä. Perustajahahmot, heeros tai kuningas tai jumala.
Perustajaheeroksen kultti, jolla korostettiin poliksen yhtenäisyyttä.

Varhaisista poliksista tiedetään:
Ne olivat maatalousvaltaisia.
Aristokraattien hallitsemia (aristokraatit maata omistavia, hevosia omistavia, sotureita.
Käsityöläisiä.
Aristokraatit ilmeisesti tarpeeksi varakkaita rakentamaan ja varustamaan laivoja ja joilla oli kauppatavaroita kaupankäyntiä varten. -> Kreikkalainen ”kolonisaatio”.

Kaikki kreikkalaiset yksiköt eivät olleet poliksia: oli kylämuoto (ethnos). Syntyi kylien muodostamia ”liittovaltioita” (Akhaian, Aitolian ja Arkadian liittovaltiot).

”Kreikkalaisuus”
Ei ollut mitään Kreikkaa tai yhtenäistä kreikkalaisuutta.
Yhdistävä tekijä oli kieli: kreikkalaiset puhuivat kreikan murteita ja ymmärsivät toisiaan.
Samankaltaiset jumaluudet.
Ei varsinaisesti yleiskreikkalaista identiteettiä. Arkaaisen ja klassisen ajan kreikkalainen määritteli itseään kotipaikkansa mukaan. Mutta olisi ymmärtänyt kreikkalaisuuden juuri kielen ja uskonnon perusteella.
Hellenistisenä aikana ja myöhemmin roomalaisena keisariaikana voi puhua kreikkalaisesta identiteetistä.

Kreikkalainen asutustoiminta, ns. kolonisaatio
Kreikkalaisten levittäytyminen ympäri Välimertä
n. 750-550 e.a.a.
Kreikkalaisten muuttoliike Sisiliaan, Etelä-Italiaan (Magna Graecia), Pohjois-Afrikkaan (Libya), Mustan Meren rannikolle.
Osa laajempaa ilmiötä: Välimeren kauppa, jossa foinikialaiset aikaisemmin hallitsevana kauppakansana.
Kreikkalaiset ja foinikialaiset liikkuvat Välimerellä: kauppa, merirosvous, siirtokunnat 800-700 –luvuilla eaa.
Foinikialaiset: 750-luvulle mennessä olivat edenneet Välimeren länsiosiin saakka, Espanjan etelärannikolle, ja jopa Gibraltarin salmen toiselle puolen.
850-800 eaa. foinikialaiset Tyroksesta ja Sidonista perustivat siirtokuntia:
yksi Qart Hadasht, ”uusi kaupunki” Kyprokselle, nyk. Larnaka.
toinen Qart Hadasht, ”uusi kaupunki” Pohjois-Afrikan rannikolle eli Karthago.

Kilpailutilanne foinikialaisten ja kreikkalaisten kesken.
Foinikialaiset (varsin karthagolaiset) pitivät hallussaan läntistä Välimerta 500-lukuun mennessä.
Kreikkalaiset keskittyivät Etelä-Italian rannikolle ja Balkanin niemimaan länsirannikolle (nyk. Albanian rannikolle).

N. 550 eaa. mennessä yli 60 kreikkalaista siirtokuntaa Espanjan kaakkoisrannikolta Mustan meren rannoille saakka. Suurin osa näistä tunnetaan kaupunkeina, poliksina pitkään myöhemmiltä ajoilta.

Nykytutkimuksen mukaan merkkejä ”kreikkalaisten” liikkumisesta ja asutustoiminnasta jo ns. mykeneläisen kauden aikana (Harris 2005, 25 bibliografioineen). Josta oli puhetta edellisellä kerralla.

Kreikkalaisten kolonisaatio on jaettu kahteen vaiheeseen:
1) 750-650 eaa.
Mm. Peloponnesoksen niemimaalta ja Korintosta Etelä-Italiaan ja Sisiliaan.
2) 650-550 eaa.
Levittäydyttiin laajemmalle alueelle kuin aikaisemmin.
Myös vanhimmat siirtokunnat perustivat omia siirtokuntiaan.
Fokaialaiset perustivat Massalian (Marseille).
Pohjois-Afrikkaan ja Mustalle Merelle.

Aikaisempiin väestön siirtymisiin verrattuna tämä kolonisaatio oli ilmeisen järjestäytynyttä, huolellisesti organisoitua. Kaupungit (kaupunkien johtohenkilöt) itse aloitteentekijöinä, varustettiin retkikunta ja lähetettiin matkaan. Kaupunkien laivastot mukana kaupankäynnissä.

Siirtokuntien perustamisista ei ole paljon tietoa (arkeologia), lähinnä on säilynyt perustamistarinoita myöhemmästä klassisen ja hellenistisen kauden kirjallisuudesta.
Kaupungit juhlivat perustamistaan vuosittaisissa juhlissa ja niissä muistettiin myyttisiä perustajahahmoja.
Kreikkalaisten omassa traditiossa esitettiin erilaisia legendoja henkilöistä, jotka erilaisista syistä oli karkoitettu kotikaupungistaan ja jotka maanpakolaisina perustivat siirtokuntia.
Syinä esitettiin: jumalten vihan aiheuttama kuivuus, jonka vuoksi piti lähteä muualle
 seikkailuja, jumalten johdatusta, paikalliset hallitsijat kutsuvat kreikkalaisia

Tutkimuksessa syinä ehdotettu:
Väestöpaine: väestönkasvu lähtöpaikoissa ja siitä johtunut viljelymaan puute.
Painetta loi myös viljelymaan keskittyminen harvojen maanomistajien eli aristokraattien käsiin.
Laajentuminen kreikkalaisten naapuripolisten maille ei ollut helppoa. Paine kohdistui merelle.
Siirtolaisuus kaupan tarpeita palvelemaan.
Metallien (erit. raudan) tarve – kauppaa. Kreikkalaiset menivät metallin perässä Italian Toscanaan ja Elballe ja Espanjaan saakka. On löydetty jälkiä kreikkalaisten työpajoista esim. Ischialta.
Viljaa tuotiin mm. Mustan Meren siirtokunnista (jokia pitkin sisämaasta).
Siirtolaisuutta syntyi eri syistä ja syntyi erilaisia siirtokuntia: Oli maanviljelysiirtokuntia, oli kauppapaikkoina syntyneitä siirtokuntia.
Nimitykset: apoikia – asutus kaukana ’poissa kotoa’, kolonia; emporion – kauppasatama.
Emporion oli jopa nimeltään yksi siirtokunta Espanjan rannikolla, nyk. kaupunki Ampurias.

Siirtokuntien ja äitikaupunkien välillä säilyivät yhteydet, mm. uskontoon, kulttikäytäntöihin liittyvät yhteydet, sosiaaliset käytännöt ja kultit tulivat äitikaupungista.
Siirtokuntien itsenäisyys äitikaupunkeihin nähden: omat erilaiset instituutiot.

Erityisesti Korintto (Korintonlahden rannalla) ja Fokaia (Vähän Aasian rannikolla) kaksi vahvaa kauppakaupunkia 500-luvulle saakka, jolloin Ateena nousee esiin kauppamahdiksi (Ateenalla ei siirtokuntia tätä ennen). Ateena ei ollut tyypillinen kauppakaupunki.

Kontakti alkuperäisväestöihin siirtokunta-alueilla ja konflikteja (legendoissa puhutaan yhteenotoistakin). Siellä missä alkuperäisväestö oli suhteellisen järjestäytymätöntä (yhteiskunnallisesti), siellä oli nopeaa hellenisaatiota, kreikkalaisen kulttuurin leviämistä. Jos alkuperäisväestö oli järjestäytynyt valtioksi tms., seurasi valtataistelua ja alueen valtaaminen sodalla. Alkuperäisväestö alistettiin (orjiksi) tai työnnettiin kauemmas sisämaahan.
Joissakin tapauksissa kaupankäynti sisämaan väestön kanssa edellytti rauhanomaisia suhteita ja yhteiseloa. Kolonisaatiota tapahtui monella tavalla.

Seuraus: Välimeren seudun voimakas hellenisaatio, kreikkalaisen kulttuurin leviäminen
Esim. kreikkalaisen jumalmaailman omaksuminen
Kreikan kieli
Kreikkalaisen kirjaimiston leviäminen esim. etruskeille.
Etelä-Italian hellenisaatio on hyvä esimerkki tästä; varhaiset roomalaiset tutustuivat hellenisoituneeseen Etelä-Italiaan (Magna Graecia).
ARKAAISESTA KLASSISEEN

Kaikki polikset eivät osallistuneet niin suuressa määrin kolonioiden perustamiseen.
Ateena ja Sparta olivat poliksia, jotka laajenivat naapuripolisten kustannuksella, liittivät niitä omaan alueeseensa. 
Spartalla oli siirtokunta, Tarentum Etelä-Italiassa (706 eaa.).
Niilläkin oli klassisella kaudella merentakaisia intressialueita.
Niillä oli ylivoimaiset sotavoimat naapureihin verrattuna.

Yhteiskunnalliset olot 600-luvulla eri poliksissa
Lähteinä myöhempien kirjoittajien, esim. filosofien pohdinnat, Aristoteles Politiikka, Platon Valtio, ja historiankirjoittajien esitykset, Herodotos, Historiateos.
Lähteet ovat Ateena-keskeisiä, mutta mainintoja myös muista poliksista.

Aristokraatit
Edellä on mainittu jo, että maanomistus keskittyi harvojen käsiin.
Aristokratia, ”parhaiden valta”, tulee kreikasta, antiikissa sana aristokratia ilmestyy käyttöön vasta 400-luvulla eaa. mutta ilmiö on aikaisemmin.
Aristoi, ”parhaat” –luokka (Homeroksella jo maininta): yläluokka, erottautuu syntyperällä ja kasvatuksella.
Yläluokkaiset suvut pitivät valtaa poliksissa: he omistivat eniten maata, he pitivät hallussaan tärkeitä pappistehtäviä, ja virkamiehinä, mm. tuomareina.
Ateenan yläluokka: eupatridit (eupatridai = ”hyvistä isistä (syntyneet)”, jalosukuiset), aateliset, pitivät hallussaan tärkeitä poliittisia ja oikeudellisia virkoja ja pappistehtäviä.
Aristokratialle kehittyy aristokraattinen elämäntapa ja moraali: erottautumisen tavat, oman erinomaisuuden tuominen, oikeudet ja velvollisuudet. Soturikunnia ja uroteot sodassa, hevoset olennainen osa. Kilpaileminen, urheilukilpailuissa ja kilpa-ajoissa, kilpailuja esim. aristokraatin hautajaisten kunniaksi.

”Hopliittivallankumous”
Maa oli harvojen (oligoi) omistuksessa.
Köyhtyneet olivat joutuneet ottamaan velkaa  -> monet joutuivat velkavankeuteen.
Kauppa ja vientituotteiden tuotanto (viini, oliiviöljy) myös ”harvojen” hallussa.
Seurasi levottomuuksia, sisällissotia eri poliksissa.
650-luvulta lähtien aristokratian valtaa aletaan kyseenalaistaa.

Taustalla on hopliittien ilmaantuminen sodankäyntiin.
Puhutaan hopliittivallankumouksesta ja ”sotilaallisesta” tai sotilaisiin liittyvästä vallankumouksesta 600-luvun puolivälissä eaa:
(Nimitys ei tietenkään tarkoita sotilasvallankaappausta modernissa mielessä!)
Sodankäynti ”demokratisoitui”, se ei ollut enää aristokraattien asia, vaan kaikkien kansalaisten, jotka saattoivat hankkia hopliitin eli jalkaväkisotilaan aseistuksen (keihäs, miekka, pyöreä kilpi, kypärä, rintapanssari ja säärisuojukset). Ateenalla ja Spartalla oli ensimmäisenä hopliittien falangi, kr. falanks  (suljettu rivistö) taistelumuodostelmana. Muut polikset omaksuivat tämän taistelutekniikan.
600-luvun ”sotilaallinen” vallankumous: hopliitit (kansalaiset) alkoivat vaatia laajempia poliittisia oikeuksia, mahdollisuutta osallistua poliksen asioiden päättämiseen.
Oikeuksien ja etujen laajentaminen, esim. sotasaaliin ja vallattujen alueiden jakamisessa.

Näin tehtiin Spartassa tradition mukaan jo Lykurgoksen (800- tai 700-luvulla eaa.), Spartan legendaarisen lainlaatijan, päätöksellä.
Herodotos kertoo Lykurgoksesta; Lykurgos spartalaisten kirjoittamattomien lakien/käyttäytymisnormien (rhetra) luojana, ei varmaankaan historiallinen henkilö; Spartan yhteiskuntajärjestys muotoutui ehkä vasta 600-500-luvulle mennessä.
Palaan Spartan yhteiskuntaan ja uudistukseen pian.

Ateenassa:
Levottomuuksien jälkeen Ateenassa Solon (640-560 eaa.) ryhtyi yhteiskunnallisiin uudistuksiin 500-luvulla kansan, demos, vaatimuksista.
Ateenassa ei ryhdytty maanjakamiseen. Taattiin yksityisomistus maahan. Maita ei palautettu maansa menettäneille. ”Harvat” pysyivät maanomistajina. Eli taloudellinen eriarvoisuus jatkui.
Mutta: Solonin uudistuksessa laajennettiin demoksen poliittisia oikeuksia ja vähennettiin eupatridien etuoikeuksia.
Lain piti olla sama köyhillä ja rikkailla (Aristoteleen mukaan).
Tämä oli tärkeä muutos: yleensä oikeusjärjestelmä, joka irrotettiin aristokraattien mielivallasta, oli merkittävä muutos. Kansalaiselle varmistettiin vapaus toisen kansalaisen väärinkäytöksistä: esim. kansalaista ei saanut tehdä orjaksi.
Mutta: Solon vaati solidaarisuutta kansalaisten kesken: Säädettiin velkasaneeraus (seisakhtheia =taakan poisravistaminen), jossa yleinen velkojen anteeksiantaminen. Kansalaisen joutuminen velkaorjuuteen kiellettiin.
Solonin uudistusten vaikutuksena nähty suunta kohti Ateenan klassista demokratiaa.

(Perustettiin uusi areiopagi, tuomioistuin, johon valittiin 100 jäsentä jokaisesta neljästä heimopiiristä (fyle). (Aikaisemmin areiopagissa oli ollut vain eupatrideja).
Kansalaiset jaettiin neljään varallisuusluokkaan, ja niiden mukaan oli erilaisia velvollisuuksia ja oikeuksia. Niiltä, joilla oli enemmän, vaadittiin enemmän (ja he saivat enemmän oikeuksia).
Mutta: Siirtyminen aristokratiasta timokratiaan: varallisuus korvasi sukuperän vaikutusvallan perusteena.)

Kreikan tyrannit 600- ja 500 -luvuilla
Kun kansa (demos) tuotti hopliitteja, se vaati lisää vaikutusvaltaa ja poliittisia oikeuksia. Demoksen vaatimuksia ryhtyivät usein ajamaan miehet, jotka nousivat tyranneiksi.
Hopliitit olivat tyrannien tuki valtaannousussa. Ilman hopliitteja tyrannit eivät olisi voineet haastaa aristokraattien valtaa.
Tyrannos, alunperin lyydialaisperäinen lainasana, viitattiin poikkeuksellisella tavalla valtaan nousseisiin hallitsijoihin, ei hallitsijoiden despoottiseen hallintatapaan; myöhemmin pejoratiivinen sävy, esim. Platonilla ja Aristoteleella.
Usein tyrannit olivat itse aristokraatteja, mutta käyttivät kansaa hyväkseen valtaannousuunsa.
Tyrannien ”vallankumous” alkoi Korintosta ja levisi muualle.
Monissa poliksissa nousi tyranneja, Korintossa (Korinton järjestyksessä toinen tyranni) Periandros (n.625-585 eaa.) 600-luvulla, Ateenassa Peisistratos saa pitkän valtataistelun jälkeen (560-546) vallan vuonna 546 eaa (oli vallassa kuolemaansa v. 527 saakka).

Peisistratoksen nousu tyranniksi liittyy tyytymättömyyteen Solonin uudistusten jälkeen, joissa ei jaettu maata. Niiden jälkeen syntyi levottomuuksia 560-luvulla eaa.
Peisistratoksen aika mainitaan (vastustajatkin myöntävät) vaurauden aikana (arkeologia tukee).
Kuten mainittiin, muuallakin tyranneja. Samoin muiden polisten samanaikaisten tyrannien hallitusaika oli vaurauden aikaa ja taiteiden kukoistusaikaa.
Tyrannien dynastiat eivät kestäneet kauan (2-3 sukupolvea). Peisistratoksen pojat Hippias ja Hipparkhos syöstiin vallasta (aristokraatit asialla) 510 eaa. Aristokraatit yrittivät palata vanhaan systeemiin ennen Solonia (Spartakin sotkeentui selkkaukseen), mutta demos pisti vastaan.

Kleistheneen johdolla tehtiin lisää hallinnollisia uudistuksia demokratian suuntaan vuonna 508.
Kansalaisten kokous (ekklesia).
Viidensadan (kansalais)neuvosto (bule) , johon valittiin (myöh. arvottiin) joka vuosi 50 miestä kustakin piiristä (fyle).
(Kleisthenes (”demokratian isä”) jakoi Ateenan uudestaan kymmeneen äänestyspiiriin/heimoon (fyle) (aikaisemmin neljä): sekoittaakseen vanhat aristokraattiset verkostot ja riippuvuussuhteet. Jokainen fyle jakaantui kolmeen trittykseen (trittys=kolmasosa): alueeseen: kaupunkia, maaseutua, rannikkoa. Trittykset jakaantuivat demoksiin (’kyliä’). Kleistheneen nimiin laitetaan ns. viidensadan (kansalais)neuvoston (bule) perustaminen: siihen valittiin joka vuosi (myöhemmin arvottiin) 50 miestä kustakin heimosta/äänestyspiiristä (fyle). Viidensadan neuvostosta tuli tärkein hallinnollinen elin Ateenassa. Esitteli ja valmisteli esityksiä kansankokouksen päätettäviksi. Neuvoi virkamiehiä. Bule syrjäytti areiopagin.
Areiopagi-neuvosto: Entinen kuninkaan neuvosto ja tuomioistuin (raskaimmat rikkeet). 800-600-500-luvulla vain ylhäisimpien sukujen edustajat. 500-luvulla Solonin uudistusten jälkeen jäseninä kaikki arkontteina toimineet (kuninkuuden tehtävät jaettu arkonteille), arvovalta väheni (vuodesta 462 lähtien lähinnä vain murhajutuissa ja usk. asioissa). Arkontti oli korkein hallintoviranomainen poliksessa, Ateenassa kuninkuuden korvaava 3 arkontin kollegio, 700-luvulla 9 arkontin. Vaalien toimitus, oikeus, sota, uskonto. Arkonttikollegio 487 menetti pol. Merkitystään kuten areiopagikin.
Bule ja heliaia (kansantuomioistuimet) syrjäyttivät areiopagin valtaa. Kansantuomioistuimien huono maine; Platon ja Aristoteles moittivat rikkaiden vainoajiksi ja ilmiantajien suosijoiksi.
Arpominen tehtäviin (450-luvulta yleistyi, ei vielä Kleistheneen aikana 508-507: Arpomisen perusta toisaalta uskonnollinen (jumalat tekevät valinnan), toisaalta käytännöllinen (arpominen ratkaisee puolueriidat). Tärkeisiin virkoihin valittiin (ja kelpoisuuskuulustelu – dokimasia), ei arvottu: esim. strategit.)

Kleistheneen uudistukset: puhutaan isonomiasta (=yhdenvertaisuus lain edessä), ei vielä ”demokratiasta”.
Demokratia –sana tulee käyttöön myöhemmin.
Demos: ketkä kuuluvat demokseen (kansalaiset = vapaat 30 v. täyttäneet miehet) ja ketkä jäävät ulkopuolelle (naiset, metoikit, orjat)
Metoikit (metoikoi): muut kreikkalaiset, foinikialaiset, fryygialaiset, egyptiläiset. Ei poliittisia oikeuksia (ei äänioikeutta). Oikeus harjoittaa elinkeinoja, sai omistaa irtaimistoa (esim. orjia), ei saanut omistaa maata, sai osallistua asepalvelukseen, metoikkiveron maksaminen. Oikeuslaitoksen suoja, mutta oikeudessa piti olla edusmiehenä kansalainen. Joskus metoikki saattoi päästä kansalaiseksi. Esim. tyrannit antoivat rahaa vastaan kansalaisuuden. Epäluulo: Platonin mielestä salliva suhtautuminen metoikkeihin oli Ateenan rappio ja sekasorron alku.

Ateenan (ja muiden kreikkalaisten polisten) hallinto: demokratiaa?
Kreikkalaisten polisten piirteenä: suhteellisen laaja väestönosa osallistui päätöksentekoon yhteisissä asioissa. Ainakin teoriassa poliksen kansalaiset, politai, muodostivat kansankokouksen.
Suora, ei edustuksellinen demokratia.
Eroja sen mukaan, kokoontuiko kansankokous säännöllisesti vai ei,
johtiko kansankokous lopulliseen päätökseen jossakin asiassa vai ei.
Ateenassa periaatteessa tämä: Ekklesia (kansalaisten kokous) kokoontui 40 kertaa vuodessa.
(Ekklesia (kansalaisten kokous) kokoontui 40 kertaa vuodessa Pnyks-kukkulalla. Viidensadan neuvosto (bule) valmisteli asiat (sisä- ja ulkopolitiikka) kansankokouksen päätettäväksi. Jokaisella kansalaisella oli oikeus puhua. Äänestettiin nostamalla kädet ylös.
Käytännössä suurin osa oli hiljaa, ja puheita pitivät reetorit – poliitikot, joita demokratian vastustajat kutsuivat demogogeiksi.
Salaiset äänestykset kun äänestettiin demokratiaa uhkaavien henkilöiden maastakarkottamisesta (ostrakismos < - ostrakon – ruukunsirpale, johon nimi kirjoitettiin). Maastakarkotuksesta äänestettäessä piti olla ainakin 6000 kansalaista koolla.
Tämä viittaisi siihen, että pieni osa otti osaa kansankokouksiin. Kansalaisia on arvioitu olleen 40 000 400-luvun puolivälissä – yksi kymmenesosa otti osaa. Maalla asuvilla ei ollut mahdollisuutta tulla kansankokoukseen koko päiväksi – kokoukset kestivät koko päivän.
Kansankokouksen valta oli todellinen. (Ja sitä vastustettiin). Bule-neuvosto edusti jatkuvuutta. Vanhan aristokraattisen areiopagin (tuomarien neuvosto) rinnalle perustettiin instituutio nimeltä heliaia, johon valittiin 6000 jäsentä arvalla joka vuosi. Heliaian jäsenet olivat tuomareita tuomioistuimissa, joissa käsiteltiin yksityisiä ja julkisia oikeusjuttuja.
Kansankokous delegoi (täytäntöönpano)valtaa virkamiehille, kuten rahastonhoitajat ja sotapäälliköt (strategos). Valittiin vuodeksi kerrallaan.
400-luvulla vaikutusvaltaisimmat poliitikot olivat sotapäälliköitä, kuten Perikles, joka valittiin 15 kertaa virkaansa. Käytännössä hän johti Ateenan politiikkaa. 
300-luvulla vaikutusvalta oli lähinnä raha-asioista huolehtivilla virkamiehillä
Kansankokous valvoi virkamiesten toimintaa, ja nämä olivat henkilökohtaisessa vastuussa kansankokoukselle. Sotapäälliköitä tuomittiin kuolemaan.
Demokratian arviointia: Virkojen kierto: ei jatkuvuutta hallinnossa?
Ainoat vakinaiset työntekijät olivat valtion orjat (tilinpito, hankinnat ym perustyöt valtiossa).
Demagogia, kansan johtaminen: Aristoteleen mukaan lain ylivalta estää demagogian. Vallankumoukselliset ehdotukset kiellettyjä (lakeja ei saanut kumota). Yritettiin estää demagogiaa rajoittamalla puheaikaa kansankokouksessa. Demagogien ja vaikuttavien puhujien vaikutusta yritettiin rajoittaa. Esim. vastustajat syyttivät Periklestä demagogiasta.
Poliittisen puhetaidon opettajien (sofistit) suuri kysyntä.
Filosofien arvioita: demokratian ongelma on se, että ei pystytty yhdistämään kilpailuhenkeä ja oikeudenmukaisuutta. Kilpailuhenki voitti?
Poliittinen tasa-arvo ei käytännössä ulottunut pitkälle (palkkiot olivat niin pieniä, ettei kannattanut osallistua). Yhteisiin asioihin osallistuva henkilö oli suht. varakas ja työnteosta vapaa. Todelliset vallanpitäjät olivat aristokraatteja, demoksen suostumuksella?
Väärinkäytöksiä: politiikkaa oman perheen, suvun, ryhmittymien hyväksi.
Joidenkin arvioiden mukaan näistä huolimatta demokratia toimi hyvin, ei pahemmin häiriintynyt. Demokratian arvostelijoilta on säilynyt paljon kirjoituksia: Platon, Aristoteles arvostelivat: ovat vaikuttaneet negatiiviseen kuvaan. )

Orjuus:
Orjien ryhmä syntyy sodasta: sotavangeiksi jääneet otetaan orjiksi; tai syntymällä orjavanhemmista.
Orjilta puuttui henkilöllisyys oikeudellisessa mielessä. Orja ja isäntä muodostivat yksikön, johon valtio ei puuttunut. Isäntä edusti orjaa.
Orjat ”puhuvaa tavaraa”.
Myöhemmin sotia usein aloitettiin orjien hankkimiseksi.
Orjat kauppatavarana.
Orjien lukumäärä kiistelty asia. Ateenassa ehkä 100-120 000. Toinen arvio 300 000
Orjan kohteluun ei oikeudellisesti puututtu, mutta eettisiä ja moraalisia velvoitteita orjan kohtelussa. Orjuutta ei kyseenalaistettu.