Lähihistoria se nostattaa tunteita. Jukka Seppisen uusin kirja Mies joka sanoi KGB:lle ei on saanut melkoisen ryöpytyksen. Hesarin jutussa kerrotaan, miten Seppinen ei sympatioitaan ja antipatioitaan peittele. Samoin mainitaan, miten Juhani Suomi haukkuu Seppisen lyttyyn ja penää historiantutkimukselta kuluttajansuojaa.
Lähihistorian tutkimus saa minut välillä kummeksumaan. Roomalaisen antiikin tutkijana on tässä tietysti helppo arvostella, kun omat tutkimusaiheet ovat ajallisesti aikamoisen paljon kauempana. Sekä Seppinen että Suomi ovat entisiä ulkoministeriön virkamiehiä (Seppinen myös Suomen entinen alainen) ja siis uraansa myöten mukana tutkimissaan asioissa. Miten puolueetonta tutkimusta he tekevät asioista ja ilmiöistä, joissa he olivat itse tekijöinä mukana? Herää myös kysymys, miten Hesarin arvostelun kirjoittanut Veli-Pekka Leppänen on kuvioissa mukana?
Kreikkalaisessa historiankirjoituksessa arvostettiin autopsiaa (”olin itse mukana ja näin kaiken”). Suomalaisen lähihistorian tutkimukselta odottaisin kuitenkin edes puoluettomuuden varjoa.
Kuulin luotettavalta taholta, että Ajatus Kirjojen Jan Erola kieltäytyi julkaisemasta Seppiseltä uutta kirjaa.
no kyllähän sen näkee ulkopuolinenkin että tässä on maustettua kostoa, jota elämä paljon on ja se että joku on ’pkkuvirkamies’ ei tee kokemuksia sen vähäpätöisemmiksi
Hämmästyttävää on se, miten peittelemättömiä nuo henkilökohtaiset kaunat ja kostot voivat olla. Ulkopuolinen voi vaistota jo uutisesta ja kirja-arvostelusta mitä kuohuu.