Vielä muutama tunnelma Japanin matkalta. Kioton Nijo-linna (Nijo-jo) rakennettiin 1600-luvun alkupuolella Tokugawa-sukuisten shogunien palatsiksi. Tällöin shogunit olivat Japanin varsinaisia vallanpitäjiä, vaikka keisarit olivatkin nimellisiä hallitsijoita.
Nijo-linnan alueella on useita rakennuksia, joista varsinainen palatsi on näyttävin. Sisällä ei saanut valokuvata. Seinämaalaukset ovat tyylikkäitä. Maalausten teemat muuttuvat siten, että shogunin asuintiloista kauimmaiset maalaukset kuvaavat villieläimiä (tiikereitä ja panttereita) ja muuta pelottavaa, siten shoguni ikään kuin esitteli valtaansa vähemmän luotetuille feodaaliherroille. Shogunin lähipiiriin kuuluvat pääsivät lähemmäs shogunin omia asuintiloja, joissa maalaukset henkivät harmoniaa (kukkia ja lintuja).
Palatsin lattiat ovat kuuluisia siitä, että ne visertävät linnut. Sitten kukaan ei voinut hiipiä palatsissa ääntä päästämättä ja lähestyä shogunia murha-aikeissa. Lattian kirskunnan saa aikaan erityinen tekniikka, jolla lattiat on kiinnitetty nauloin. Pääsimme kurkkaamaan palatsin ulkopuolelta lattiarakennelmia.
 
Palatsiin mennessä piti ottaa kengät pois. Kuten kuvasta näkyy, tämä(kin) oli näppärästi organisoitu. Lattiat olivat kaikkialla kylmiä, sen vuoksi podetaan nyt nuhaa ja yskää.
 
 
 
 
 

Recommended Posts

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *