Koulut juhlivat perjantaina ja lauantaina joulujuhliaan. Opetushallitus lähetti kouluille ohjeita, joissa tehtiin eroa perinteisten koulun juhlien ja uskonnollisten tilaisuuksien välillä. Niinpä yksittäisen virren laulaminen (esimerkiksi suvivirren tai Hoosiannan) ei tee kevät- tai joulujuhlasta uskonnollista tilaisuutta, vaan kyse on osasta suomalaista kulttuuria.
Vastaavanlaisia rajanvetoja ja määrittelyjä tehtiin myöhäisantiikissa, kun Rooman valtakunta oli vähitellen kristillistymässä. Vastaavalla tavalla kuin suvivirret ja hoosiannat nykyään nostattavat tunteita puoleen ja toiseen, myöhäisantiikin roomalaiset kiistelivät vanhojen traditioiden merkityksistä. Toisille juhlat olivat täynnä uskonnollisia merkityksiä, toisille taas kulttuuria ja traditiota ilman uskonnollisia merkityksiä. Monet kristityt osallistuivat vanhoihin roomalaisiin juhliin kuten Lupercalian, Saturnalian ja uuden vuoden viettoon eivätkä nähneet tässä mitään ongelmaa. Sen sijaan toiset kristityt, varsinkin piispat, eivät voineet hyväksyä sitä, että kristityt osallistuivat vanhoihin juhliin.
Esimerkiksi 400-luvun puolivälissä Ravennan piispaa Petrus Chrysologusta suututti kristittyjen osallistuminen uuden vuoden (Kalendae Ianuariae) juhlintaan. Petrus moittii saarnassaan (sermo 155) kristittyjä, jotka käyvät seuraamassa jumalien kulkueita ja näytäntöjä ja siten saastuttavat itsensä. Petrus tulkitsi uuden vuoden juhlinnan uskonnolliseksi toiminnaksi (hänelle se oli epäjumalanpalvontaa). Sen sijaan monet kristityt puolustivat juhlintaansa selittämällä, ettei se ollut pyhäinhäväistystä (sacrilegium), vaan silkkaa ilonpitoa. Heidän mukaansa se ei ollut pakanallisuutta, vaan riemua uuden vuoden alkamisesta.
Menu
