Haudattu jättiläinen

Konferenssit, esitelmät ja erilaiset määräpäivät ovat saaneet aikaan ylivirittyneisyyttä. Välillä on ollut vaikea rauhoittua. Pääsiäislomalla kuitenkin pystyin uppoutumaan Kazuo Ishiguron Haudattuun jättiläiseen (Tammi 2015, suomentanut Helene Bützow) ja unohtamaan tekemättömät työt.

Haudattu jättiläinen ei ole aivan helppo luettava.  Se käynnistyy hitaanpuoleisesti – vai onko minusta vain tullut ajan hengen mukaisesti kärsimätön? Vanha pariskunta lähtee etsimään kauan sitten kadonnutta poikaansa. Siinä Beatrice ja Axl sitten paarustavat sivukaupalla kuningas Arthurin myyttisessä Britanniassa. Vähitellen kuitenkin Ishiguron luoma outo maailma vetää mukaansa. Matkallaan vanhukset kohtaavat kelttejä ja sakseja, jotka kyräilevät toisilleen, vaikka näennäisesti vallitsee Arthurin luoma rauhan aika; on keijuja, lohikäärmeitä ja jättiläisiä. Yksi pyöreän pöydän ritarikin tavataan.

Haudatun jättiläisen teemana on unohdus ja muistaminen. Beatrice ja Axl eivät muista pojastaan juuri mitään, ja muutenkin ihmisiä ja yhteisöjä vaivaa unohduksen sumuverho. Mistä unohtaminen kumpuaa? Jotta en spoilaa, en paljasta tässä enempää. Joidenkin mielestä unohdus on rauhan tae, kun entiset viholliset eivät muista kärsimiään vääryyksiä ja koston kierre voi katketa:

Mutta sekin saattaa riittää siihen, että vanhat haavat paranevat lopullisesti, ja keskuudessamme vallitsee ikuinen rauha. … Antakaa tämän maan levätä unohduksessa.

Sen sijaan toiset pitävät unohtamista vain petoksena:

Miten vanhat haavat voivat parantua jos ne ovat täynnä toukkia? Tai miten rauha voi kestää, jos se perustuu teurastukseen ja taikurin temppuihin? Huomaan teidän toivovan hartaasti, että vanhat kauhut murenisivat tomuksi. Mutta ne odottavat löytäjäänsä maaperässä kuin vaalenneet luut. (s. 342).

Haudatun jättiläisen tarina voisi sijoittua minne tahansa, mutta on kuitenkin lumoavaa, että se tapahtuu kuningas Arthurin myyttisessä maailmassa.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.