Jalkapallon maailmanmestaruuskisojen voittajaa jännitetään. Mustekala Paul ennusti, että Espanja voittaa välierissä Saksan, ja ennustus meni nappiin. Paul ennustaa valitsemalla jonkun joukkueen lipulla varustetun ruokapurkin.

Roomalaisilla oli monenlaisia tapoja tutkailla tulevaisuutta ja jumalien tahtoa. Tulevaa sotamenestystä tiedusteltiin tarkkailemalla pyhien kanojen syömätapoja (de tripudiis -menetelmä). Jos kanat eivät syöneet, tai levittelivät siipiään, tai karkasivat pois tai huusivat vimmatusti, jotain epäsuotuisaa oli luvassa. Suotuisampaa oli jos, kanat söivät halukkaasti. Niiden suusta tippuneista muruista voitiin tulkita yhtä ja toista.

Kuvitelma eläinten kyvystä ennustaa (samoin kuin sokkona arpominen ja lasten ennuslahjat) liittyy toiveeseen jostakin puolueettomasta tuomiosta. Roomalaisista tiedämme, että aika ajoin ennustamisia manipuloitiin eri tavoin. Kanojen syömiseen voitiin vaikuttaa pitämällä niitä sopivasti nälässä. Mitenkähän mustekala Paulin tapauksessa?

Väitöskirjani Vettius Agorius Praetextatus - A Senatorial Life in Between (2002) on nyt julkaistu italiaksi. Kirjan kustantaja on Victrix. Italiankielinen versio on saanut nimen Vettio Agorio Prestestato - Una vita senatoriale nella transizione.

My doctoral dissertation Vettius Agorius Praetextatus - A Senatorial Life in Between (2002) has been translated into Italian. The publisher is Victrix. The Italian version is called Vettio Agorio Pretestato - Una vita senatoriale nella transizione.

Tämä juhannus sujuu töiden merkeissä. Osallistun Frankfurtin yliopiston järjestämään kollokvioon ”Ausbreitung von Religionen und Neutralisierung von gesellschaftlichen Räumen” (Uskontojen leviäminen ja yhteiskunnallisen tilan neutralisaatio).

Kollokviossa käsitellään neutraaleja tiloja eri uskontojen välillä, eri aikakausien yhteiskunnissa. Itse puhun myöhäisantiikista otsikolla ”Grey Areas in Late Antiquity? Urban Celebration, Greek Education and the Roman Emperor”.

Antiikin uhraamisten jälijillä edelleen. Guy G. Stroumsan The End of Sacrifice (2009) on englanninkielinen laitos alunperin ranskaksi julkaistusta teoksesta La fin du sacrifice (2005). Ranskalainen alkuteos on koottu Stroumsan Collège de Francessa pitämästä esitelmäsarjasta.

Stroumsan kirjan kantava idea on nostaa juutalaisuudessa tapahtuneet muutokset antiikin uskontohistorian keskiöön. Vuoden 70 Jerusalemin hävitys on käännekohta. Sen jälkeen juutalaisuus ja juutalaisuuden vanavedessä antiikin muut uskonnot (kristinusko mukaanlukien) kääntyvät ulkoisista rituaaleista kohtii sisäisempiä muotoja. Tämä merkitsee uhraamisen rituaalin vähittäistä häviämistä ja pyhien tekstien nousua.

Näin lyhyesti selitettynä kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta Stroumsan perusteluihin kannattaa tutustua. Tosin kovin tiivis on Stroumsan kirjakin (vain 136 sivua) ja vetää välillä mutkat suoriksi. Hämmentävä mutta innostava lukukokemus.

Viime kuukausina olen tutkaillut kreikkalaisen Themistioksen puheita. Themistios (n. 317-388) oli konstantinopolilainen filosofi ja puhuja. Hän oli myös useamman 300-luvun keisarin epävirallinen neuvonantaja. Themistios osallistui aktiivisesti päivänpolitiikkaan ja piti ylistyspuheita keisareille.

Toiset filosofit eivät oikein arvostaneet Themistiosta eivätkä hyväksyneet hänen kiinteitä suhteitaan keisarihoviin. Themistios oli siis eräänlainen myöhäisantiikin Pekka Himanen. Puheissaan Themistios esitti yleviä ajatuksia ihanteellisesta hallinnosta, hyveestä ja uskonnonvapaudesta. Tutkijat edelleen kiistelevät, missä määrin Themistios vaikutti keisareiden Jovianuksen, Valentinianuksen ja Valensin uskontopolitiikkaan ja missä määrin hän toimi keisareiden puhetorvena.

Joka tapauksessa Themistios muistetaan erityisesti puheestaan (oratio 4) Jovianukselle. Siinä hän vetoaa, että keisarin on pidettävä uskontojen tasapainossa valtakunnassaan. Keisarin piti pysyä puolueettomana uskontojen välillä.

Keittelin raparpereista kiisseliä ja yhtäkkiä halusin selvittää, mikä raparpereissa oli ongelmallista (vastaus: oksaalihappo). Tapani mukaan eksyin varsinaisesta ruuanlaitosta pohtimaan raparperi-sanan etymologiaa.

Raparperi on lainattu tietysti ruotsin kielestä (rabarber). Sieltä etenemme latinaan, jossa on rhabarberium ja rheubarberium. Taustalla on kreikan sana rha tai rheon, jolla viitattiin lääkkeenä käytetyn raparperi-kasvin juureen. Tämä on taas mahdollisesti saanut nimensä Volga-joesta, jonka kreikankielinen nimi oli Rha. On ehdotettu, että jälkiosa tulisi kreikan sanasta ’barbaros’ eli barbaari.

Raparperi on siis barbaarijuuri. Kuulostaa jollain tapaa kansanetymologialta, mutta miksipä ei. Näin sanaa selitetään pienen otannan perusteella sekä netissä tekemissäni hauissa että kahden etymologisessa sanakirjassa, kuten Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004), s. 1025.

Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksessa syntynyt tuhkapilvi ja sen aiheuttama kaaos ovat helpottaneet. Tuhkapilvestä tulee tietysti mieleen antiikintutkijoita ja luonnontieteilijöitä askarruttanut vuoden 536 ”sumupilvi”.

Muutamat myöhäisantiikin kirjoittajat puhuvat vuosien 536-537 erikoisista sääilmiöistä. Prokopioksen mukaan aurinko himmeni vuoden ajaksi. Cassiodorus mainitsee sumupilven.

Tutkijat ovatkin ehdottaneet selitykseksi tulivuoren purkausta tai komeetan törmäystä tai lähiohitusta. Mahdollinen tulivuori olisi voinut olla Krakatau (nykyisessä Indonesiassa). Epävarmaa kuitenkin on, miten laajasta ilmastollisesta mullituksesta oli kyse.

Aiheesta lisää: Antti Arjava, ’Vuoden 536 salaperäinen pilvi - länsimaiden perikato?’, Tieteessä tapahtuu 7 (2002).

Filosofia.fi tiedottaa, että ranskalainen filosofian historian tutkija Pierre Hadot (1922-2010) on kuollut. Hadot tunnetaan parhaiten teoksista Philosophie comme manière de vivre (2002, Filosofia elämäntapana) ja Qu’est-ce que la philosophie antique (1995), joka on juuri suomennettu ja ilmestyy piakkoin nimellä Mitä on antiikin filosofia? (niin & näin -sarja 2010).

Itse törmäsin ensimmäisen kerran Pierre Hadot’n tekemisiin väitöskirjaa tehdessäni. Hadot on tutkinut erityisesti myöhäisantiikin platonilaisuutta, ns. uusplatonilaisuutta, mm. Plotinosta ja Porfyriosta. 300-luvun lopun platonikon Marius Victorinuksesta Hadot julkaisi oppineet tiiliskivet Porphyre et Victorinus (1968) ja Marius Victorinus, recherches sur sa vie et ses oeuvres (1971).

Ovidius (Fasti 3.523-542) kertoo, miten tavalliset roomalaiset viettivät 15.3. Anna Perennan juhlaa ulkoilemalla Tiberin rannoilla.

Kansa kerääntyi sinne tänne nurmikentille istuskelemaan ja juomaan. Osa jopa pystytti telttoja, toiset tekivät majoja. Jotkut virittelivät togiaan keppien päälle aurinkosuojiksi. Sitten ihmiset lämpenivät auringosta ja viinistä. He rukoilivat yhtä monta elinvuotta kuin joivat viinimukillista. Sitten intouduttiin laulamaan sesongin suosituimpia lauluja ja tanssimaan. Paluu kotiin sujuu horjahdellen.

Näin siis antiikin Roomassa, maaliskuussa. Me valmistaudumme vapun juhliin hyytävässä säässä …

Säännöllisin väliajoin ns. kympin tytöt saavat kuulla kunniansa. Tällä kertaa asialla on Helsingin Sanomien raati, jossa raadin jäsenet ottivat kantaa pääsykokeisiin. 

Anna Kontulan mukaan ylioppilaskokeet mittaavat taipimusta tehdä kiltisti kotiläksyt. Sitten hän toteaa: ”On Suomen etu, että opintoihin valikoituu motivoituneita ja kiinnostuneita opiskelijoita, ei kuuliaisia yleissuorittajia”. On tietenkin kaikkien etu, että on motivoituneita opiskelijoita, eivätkö tunnolliset yleisuorittajatkin ja läksynsä kiltisti tekevät voi olla motivoituneita?

Minna Lindgren päästää suustaan vielä mehevämmän sammakon: ”En halua yhtään enempää elämälle vieraita seitsemän laudaturin vekkihametyttöjä lääkäreiksi, tuomareiksi ja opettajiksi”.

Julmetut kympin tytöt, seitsemän laudaturin vekkihametytöt, kuuliaiset yleissuoriutujat. Tekevät vielä läksynsäkin! Että kehtaavat! Tulevat ja vievät koulutuspaikat!

Huhuu Kontula! Hanki elämä, Lindgren! Ahkeria, tunnollisia, sitkeitä ja tasaisen luotettavia puurtajia tarvitaan tässä maailmassa lopulta enemmän kuin suurisuita, joiden työ jää puolitiehen.

Maijastina Kahlos, yleisuoriutuja, joka kirjoitti kuusi laudaturia vuonna 1986 - aikana jolloin ei voinut yleissuoriutua sen enempää. Mutta piti farkkuja.