Keisari Liciniuksen kymmenvuotisraha. Lähde: wikicommons

Tänään tasan kymmenen vuotta sitten tein ensimmäisen kirjoituksen blogiini. Jonkinlaista sitkeyttä tässä on ollut, sillä kun katson blogauksiani taaksepäin, on niitä kertynyt suhteellisen tasaiseen tahtiin, yksi blogaus viikossa. Joskus harvemmin, toisinaan useammin.
Ensimmäinen blogaukseni oli vain lyhyt ilmoitus siitä, että kirjoituksia tulee, kun ehtii. Sen jälkeen olen kirjoittanut lähinnä antiikin historiasta, välillä kirjallisuudesta, mainostanut antiikkia ja keskiaikaa sivuavia tapahtumia ja väitöksiä ja tiedottanut omista julkaisuistani. Periaatteena on ollut kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti, yleensä vain muutaman kappaleen verran.
Mitä tekisin toisin, jos aloittaisin blogini nyt? Laittaisin blogilleni ymmärrettävämmän, suomenkielisen nimen. Arduum res gestas scribere ei aivan heti aukene ulkopuolisille. ”Historian kirjoittaminen on vaikeaa” on Rooman tasavallan ajan maineikkaimmalta historiankirjoittajalta Sallustiukselta (86-34 eaa), ja hän totisesti on oikeassa! Historian tutkiminen ja kirjoittaminen on tuskastuttavan vaikeaa, mutta samalla mahtavinta mitä tähän mennessä olen keksinyt.
Suunnitelma seuraavalle kymmenvuotiskaudelle on jatkaa tätä eteenpäin.

Recommended Posts