Arduum res gestas scribere

Eilisessä Hesarissa Antti Nylén esitteli uusinta Kansakunnan henkistä tilaa (eli Tarkemmin ajatellen, toim. Ilkka Niiniluoto ja Juha Sihvola, Gaudeamus). Nylén viittaa Sihvolan artikkeliin uskonnonvapaudesta. Hän toteaa, että uskonnottomien ihmisten vaatima laïcité-aate (suom. tunnustuksettomuus) on ongelmallitsa. Sitten Nylén kirjoittaa:

”Yhteiskunnan täydellinen ’rauhoittaminen uskonnolta’ vaatisi myös gregoriaanisen kalenterin ja kristillisen viikkojärjestyksen hylkäämistä.”

Jaaha. Gregoriaaninen kalenteri on lähinnä korjailtu versio juliaanisesta kalenterista. Juliaaninen kalenteri syntyi suuressa roomalaisen kalenterin uudistuksessa, jonka pani toimeen Gaius Julius Caesar vuonna 46 eaa eli ennen Kristusta.

Kristillisellä viikkojärjestyksellä Nylén taitaa tarkoittaa seitsemän vuorokauden jaksoa, joka vähitelleen yleistyi Roomassa keisariaikana. Kyseessä oli astrologiassa käytetty jakso, jossa päivät oli nimetty taivaankappaleiden (Auringon, Kuun ja planeettojen mukaan) eli roomalaisten jumalien mukaan. Juutalaiset olivat omaksuneet seitsemän päivän rytmin, mutta sen juuret olivat muinaisessa Babyloniassa ja Sumerissa, joissa myös päivät nimettiin taivaankappaleiden eli jumalien mukaan.  

On siis ongelmallista puhua leimallisesti kristillisestä viikkojärjestyksestä tai kalenterista, sen verran monikerroksisia kulttuurisia rakenteita ne ovat. Kristinuskon lisukkeet ovat vain osa kulttuuria.

Eilen vietettiin kansainvälistä äidinkielen päivää. Kun eilispäivä tuhraantui paluumatkalta Andalusiasta, blogaus tulee vasta tänään. (Kyseessä oli lomamatka - ei siis yhtään vierailua antiikin raunioille!)

The Independent kertoo, että Unescon Atlas of the World’s Languages in Danger of Disappearing julistaa Cornwallissa puhutun kornin kielen kuolleeksi. Kornia (engl. Cornish) ei puhu enää kuin 300 ihmistä. Sama kohtalo uhkaa mm. gaelin kieltä.

The Independentin pääkirjoitussivulla ei jäädä kuitenkaan suremaan kornin kohtaloa. Siinä pikemminkin ihmetellään, että kornia puhutaan edelleen, vaikka sen kuolemisesta on huolehdittu 1700-luvulta lähtien. Kirjoituksessa todetaan, että kornin puhujat ovat tiedostamattaan nyt liittyneet klassisten kielten tuntijoitten porukkaan, jossa nämä ehdottomasti haluavat jaaritella keskenään ”kuolleella” kielellä. Aiheesta on virinnyt lehden sivulla jo keskustelua (jossa mm. muistutetaan, että latinan puhujia on monin verroin enemmän kuin kornin puhujia, ja että korni on oikeastaan elvytetty kieli).

Rooman valtakunnan itäistä puoliskoa koettelivat 400-luvulla kristittyjen väliset kiistat. Vuorollaan niskan päällä olevat ryhmät kurmuuttivat alakynteen joutuneita suuntauksia. 

Suurin kiista käytiin Kristuksen olemuksesta Kyrillos Aleksandrialaisen ja Nestorioksen välillä. Lopulta Nestorios, joka oli Konstantinopolin patriarkkana, joutui altavastaajaksi, julistettiin kerettiläiseksi ja tuomittiin maanpakoon.

Kyrillos Aleksandrialainen osasi hyödyntää kiistassa Nestoriosta vastaan kaikkia mahdollisia keinoja, kaikilla mahdollisilla rintamilla. Taitavan retoriikan ja monenmoisen painostuksen lisäksi Kyrillos muisti keisarillisen hovin vírkamiehiä lahjoilla.

Efeson kirkolliskokouksen pöytäkirjoista selviää, että Kyrillos lähetti hovieunukki Khryserokselle kultaa, mattoja, seinävaatteita, pöytiä, pöytäliinoja, erilaisia istuimia sekä norsunluusta ja puusta tehtyjä tuoleja.

Kävin katsomassa ranskalaisen elokuvan Luokka (Entre les murs, 2008). Se perustuu François Bégaudeaun kirjaan. Bégaudeau itse esittää elokuvan opettajaa. Elokuvan pohjana on ollut tositapahtumiin perustuva käsikirjoitus, mutta koululaisia esittävien nuorten repliikit on osittain improvisoitu. Yläasteikäisten nuorten kuvaus on hätkähdyttävän todentuntuinen, on kuin katsoisi dokumenttia.

Opettajaa voisi arvostella monesta asiasta. Toisaalta hän oli innostava opettaja, joka onnistui saamaan oppilaistaan – niistä levottomimmistakin - paljon hyvää esiin. Toisaalta hän oli liikaa kaveria oppilaiden kanssa. Toisaalta hän teki joistakin mitättömistä asioista arvovaltakysymyksiä. Missä oli opettajan johdonmukaisuus? Missä hänen auktoriteettinsa?

Hyvähän se on kritisoida, kun ei ole ollut päivääkään kouluopettajana. On siinä aikamoinen tekeminen: pistää itsensä likoon, selvitä monenmoisissa tilanteissa, pitää järjestys, huomata kaikki oppilaat tasapuolisesti, ja kaiketi jossain vaiheessa jotain opettaakin …

Spoilauksena vielä, että elokuvan lopussa päästään Platoniin.

Maijastina Kahlos

Palaan virantäyttöihin silläkin uhalla, että tämä menee vänkäämiseksi.

Mitä on tapahtunut sen jälkeen kun edellisen kerran blogasin yleisen historian virantäytöstä? Monet hakijat esittivät valituksia asiantuntijalistaan. Turun yliopiston humanistinen tiedekunta laajensi virantäyttötoimikuntaa. Virantäyttötoimikunta teki asiantuntijoista uuden ehdotuksen, joissa asiantuntijoita osin vaihdettiin ja lisättiin. Kouri jätettiin pois. Mutta se turismin historiaan erikoistunut ulkomainen asiantuntija roikkuu edelleen mukana ehdotuksessa.

Mitä tästä on ajateltava? Virantäyttötoimikunnan mielestä ei ole mitenkään ongelmallista, että asiantuntijana on tutkija, joka on ”sattumalta” erikoistunut turismin historiaan, kuten on ”sattumalta” yksi hakijoistakin. (Hakija ”sattumalta” hoitaa viransijaisena haettavaa virkaa ja yksi virantäyttötoimikunnan jäsenistä ”sattumalta” on myös erikoistunut turismin historiaan). Jos tämä ei ole ongelmallista, niin hankittakoon meille muille yhdelletoista hakijalle myös asiantuntijat, jotka ovat erikoistuneet samoihin aloihin kuin me. Vai onko yksi hakija tasa-arvoisempi kuin muut?

Miksi tämä on niin tärkeä asia? Tällaisissa viranhauissa testataan yliopiston uskottavuus. Millaisten asioiden annetaan vaikuttaa valintaan?

Mitä läpinäkyvämpiä prosessit ovat, sitä paremmin toivottavasti karsiutuu suhteilla pelaaminen. Siitä ainakin haaveilen. Siksi pidän tätä asiaa esillä.

Maijastina Kahlos