Arduum res gestas scribere

Olen ihminen, joka tarvitsee 8-10 tuntia yöunta ja on kymmenen maissa jo aivan rättiväsynyt. Sen takia Rooma-sarjan toista kautta on pakko seurata jälkijunassa, aina seuraavana päivänä. No, eiväthän nämä tarinat vanhene … Viime viikolla Hesari noteerasi toisen kauden alkamisen, kuvatekstissä komeili, ei Marcus Antonius, vaan Mark Antony. Näin siis aina vain anglistuvassa maailmassamme.

Jotkut selviävät vähemmälläkin yöunella kuin tuo 8-10 tuntia. Keisari Julianus kuulemma selvisi minimaalisella yöunella ja omisti yönsä - filosofian lukemiseen. Näin siis Ammianus Marcellinuksen mukaan. Maailmanhistoria tuntee paljonkin noita vähäunisia ihmisiä - Napoleonista lähtien. Aina ei ole hyvä, jos on liian aikaansaava ja selviää vähällä unella.

Huh, allegoriat on järjestyksessä ja esitelmä kirjoitettu. Huomenna suuntaan St Andrewsin yliopistoon konferenssiin (Normativity, Ideology and Reception).

Huomaanpa yliopiston nettiesittelystä, että St Andrews on Skotlannin vanhin yliopisto, perustettu v. 1413. Toivottavasti parin päivän vierailun aikana ehtisi nähdä muutakin kuin luentosalien seinät.

Höh, missä olivat nämä kuumat päivät silloin, kun pidin lomaa ja makoilin viihteeseen retkahtaneena? Nyt sen sijaan hikoilen nahkeassa lämmössä, kun pitäisi tuottaa lennokasta tekstiä allegorioista myöhäisantiikissa. Tarkemmin sanottuna siitä, miten myöhäisantiikissa kiisteltiin siitä, kenen pyhät kirjoitukset kelpasivat allegoriseen tulkintaan. Eli tuolloin käytiin kilpailua siitä, kenellä on valta tulkita tekstejä. Kesällä ei voi olla ajattelematta, että onko mitään elämälle vieraampaa kuin allegorioiden syvemmät tasot, huh.

Onneksi antiikki on tässä ja nyt, käsin kosketeltavana. Ylen Teemalla menee sarja Summa summarum - latina Suomessa. Tänään nähtiin toinen osa, jossa työväenopiston opiskelijat valmistivat opettajansa Tuulikki Elon roomalaisia ruokia.  

Loppukesä on kulunut lukemisen merkeissä.

Sain loppuun Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijän (1972), eikä siinä mennyt kuin kolme kesää . Syynä se, että välillä käsittely oli sen verran rankkaa, että lukeminen kävi ylivoimaiseksi ja välillä jäi kesken. Toiseksi: tyyli ja pituus ottivat voimille. Kustannustoimittajan tiukka ote (=lyhentäminen) olisi kyllä tehnyt kirjasta tehokkaamman.

Sen sijaan Hannu Väisäsen Toiset kengät (2007) hujahti ennätysvauhtia. Ja tuotti mielihyvää ja hykertelyä. Erityisen osuva on kuvaus teini-iän maailmantuskasta.

Välipalana meni Pentti Holapan Norsun ääni (2003). Minusta runot olivat aivan liian oppineita ollakseen runoutta, näin. Ja ehkä tämä kokoelma uppoaa minuun kun (toivottavasti) elän Holapan ikäiseksi.

Miguel de Unamunon Usvan (1914) kanssa oli myös tekemistä. Unamunokin oli yöpöydällä vuoden päivät. Yliarvostettu teos, mutta välillä ihan hupaisaa pohdintaa ja ivailua (mm. kaiken maailman tutkimusten parissa näpertelijöistä).

Salama oli työvoitto, Väisänen riemukas yllätys, Holappa lievä pettymys ja Unamuno yhtä utua. Sitten on tunnustettava retkahdus tuonne viihdekirjallisuuden puolelle. Voih, miksi sellaiset tiiliskivet Harry Potter ja Feeniksin kilta ja Harry Potter ja puoliverinen prinssi humahtivat muutamassa päivässä, kun Salamaa piti tahkoa monta kesää?