Arduum res gestas scribere

En onnistunut vielä mökkihöperöitymään, koska päädyin viime viikonloppuna Tampereelle Finnconin merkeissä. Eli siis valtakunnalliseen science fictio- ja fantasiatapahtumaan Tampere-talolle.

Ohjelma oli massiivinen, ja poimin sieltä muutamia kiinnostavia paneeleja ja esitelmiä.

Lauantaina mm. pohdittiin metsien merkitystä fantasiakirjallisuudessa ja keskustelu polveili suomalais-ugrilaiseen ja kelttiläisiin mytologioihin. Kävin myös kuuntelemassa tähtitieteilijän näkemystä siitä, miten ’todenmukaisesti’ Einsteinin suhteellisuusteoria näkyy scifi-elokuvissa. (Elokuvissa tehokeinot ja muu näyttävyys tuntuvat olevan tärkeämpiä kuin suhteellisuusteorian mukainen uskottavuus).

Sunnuntaina seurasin paneelia, jossa kirjailijat Boris Hurtta, Johanna Sinisalo ja Anne Leinonen pohtivat sitä, miten lapsuuden kirjat ovat vaikuttaneet heidän kirjoittamiseensa.

Finnconiin liittyi Animecon. Tapahtumaan osallistui tuhansia animen fanittajia ihmeasuissaan. Sen joukon keskelle eksyneenä tunsin itseni (kerrankin) ihan tavalliseksi tapaukseksi.

No niin, pääsen taas vanhaan aiheeseeni. Torstaina alkoi uusi BBC:n Antiikin Rooma. Ensimmäinen osa käsitteli ”yllättäen” keisari Neroa. Jos haluaa vahvistusta vanhoille kliseille antiikin roomalaisten rappiosta, väkivaltaisuudesta ja irstaudesta, kannattaa ehdottomasti ryhtyä seuraamaan sarjaa

Sarjaa mainostetaan dokumenttisarjana, mutta ensimmäisen osan perusteella se näyttäisi olevan lähinnä näytelmää. Mikä erottaa tämän dokumenttisarjan HBO:n viihdesarjasta Rooma? Paitsi että viihde näyttäisi olevan huomattavasti taitavammin toteutettua …

Dokumenttisarjan tieteellisenä asiantuntijana muuten mainitaan Mary Beard, joka on tutkinut mm. tasavallan ajan Roomaa ja roomalaista uskontoelämää. Beard pitää blogia A Don’s Life.

Puutarhanhoito on opettanut minulle kärsivällisyyttä. Asioita tehdään vuosien tähtäimellä. Haaveet eivät yleensä toteudu saman kesän aikana. Usein saa odottaa useamman kesän, ennen kuin näkee työnsä tuloksia.

Jotkut kylvöt ja istutukset kirjaimellisesti ottaen kuivuvat kokoon. Joistakin suurista suunnitelmista on joutunut tinkimään ja siirtymään vaatimattomampiin toteutuksiin.

Puutarhanhoito on opettanut myös, että tavoitteen toteutuminen ei olekaan se pääasia. Pääasia on puuhailu, odotus ja sormien tunkeminen multaan. Kuten kahdessa tunnetussa ideologiassa todettiin, ettei päämäärä ole se tärkein, vaan liike, ja että se kaivattu taivaan valtakunta on aina vain jossain tulossa, vaan nyt vain vaelletaan sitä kohti.

On tehtävä tunnustus: aivot kesävaihteella kävin katsomassa Narnian tarinoiden toisen osan, Prinssi Kaspianin. Voima-lehden uusimmassa numerossa (06/2008) uuden Narnia-elokuvan arvostelussa ”Sensuuri takaisin!” todetaan mm. miten elokuva sukeltaa ensimmäistäkin osaa ”syvemmälle suohon” hehkuen aivan ”kolonialismin hengessä” ja miten ei ole ihme, että elokuvan tuottaneen yhtiön arvokonservatiivisuus ja fundamentalistikristitty arvomaailma ei ole sattuma.

Olen aivan samaa mieltä. Ja silti lapsi minussa seuraa suurella innolla elokuvaa. Mirazin linnaan tehty yllätyshyökkäys on tosi jänskä, taistelukohtaukset vaikuttavia ja telmarilaisista on tehty espanjalaisten konkistadorien kaltaisia konnia. Ja tietysti on lapsuuden unelmien täyttymys nähdä kentaurit, minotaurukset, faunit ja puhuvat eläimet ’aitoina’, erityisesti Riipitsiip! Hyvä parannus C.S. Lewisin oikoiseen tarinaan oli kirjoittaa elokuvaan kilpailu kahden nuoren vihaisen miehen (Peter ja Kaspian) välille. Tytötkin olivat reippaampia kuin kirjoissa. Mutta kuten lapsena, olen edelleen sitä mieltä, että tarina olisi parempi ilman sitä tylsää Aslania!

Hyviä huomioita Narnian umpikonservatiivisesta maailmasta.

Itse en ole kadonnut mihinkään vaan täällä netissä ollaan. Löysin mökkikirjaston epämääräisistä kasoista Hannu Tapani Klamin kirjan Roomalainen antiikki ja me. Uskonto, oikeus, leikki ja talous (2001). Hannu Tapani Klami (1945 - 2002) oli yleisen oikeustieteen ja kansainvälisen yksityisoikeuden professorina, eikä häntä kaikkein ensimmäiseksi ajattelisi antiikintutkijana. Mutta Klami oli roomalaisen oikeuden tutkija kaiken muun ohella.

Kirjaa lukemaan. Roomalainen antiikki ja me taisi jäädä Klamin viimeiseksi julkaisuksi ja on kai jonkinlainen synteesi hänen antiikkikäsityksistään. Lukiessa kyllä tuntuu siltä, että paljon on antiikintutkimuksessa tapahtunut, mutta Klamia uudet tuulet eivät tavoittaneet. Vaikka julkaisu onkin niin tuore kuin vuodelta 2001. Ainakin käsitykset Rooman valtakunnan uskonnoista ja yhteiskuntaelämästä ovat aika vanhakantaisia ja tavanomaisia. Klami kyllä kirjoittaa mielenkiintoisia uskonnon ja oikeudenkäytön yhteen kytkeytymisestä.