Arduum res gestas scribere

Muutama päivä sitten Yle uutisoi kulttuurisivuillaan ja jopa iltauutisissa Romuluksen ja Remuksen luolan löytymisestä. Andrea Carandini julisti, että Palatiumilla tehdyissä kaivauksisa löydettiin Augustuksen talon alta Lupercal, Romuluksen ja Remuksen luola.

Suoraviivaista kerrontaa. Ei sanaakaan siitä, että Romulus ja Remus ovat taruhahmoja, eivätkä historiallisia henkilöitä, ja että, jos löytö nyt olisi Lupercal, niin kyse on kulttipaikasta, johon roomalaiset liittivät erilaisia uskomuksia. No niin, täytyyhän uutiset voida kirjoittaa jännittävästi, kuka muuten niistä kiinnostuisi? Vai eikö jokin löytö voisi olla kiinnostava ilman mutkia suoristavaa yksinkertaistusta?

Nyt uutista on tarkennettu myös Ylen sivuilla, nyt toinen tutkija Adriano La Regina esittää, että löytö ei ole Lupercal, vaan osa Neron vanhaa taloa. Samoin Ylen uutisessa tarkennetaan, että Lupercal oli kulttipaikka. ArcheoBlogissa käydään aiheesta vilkasta väittelyä. Toisaalla kolmas tyyppi ilmoittaa, että nyt saa riittää tällainen arkeologiaspektaakkeli. No, joka tapauksessa seurauksena kaikesta tästä on se, että antiikintutkimus saa kovasti huomiota. Ilman kaikkea uutisointia ja kiistelyä asia olisi jäänyt melkoisesti vähemmälle huomiolle. Pitäisikö kotimaisessakin tutkimuksessa ruveta kehittelemään jotain mehevää väittelyä?

P.S. Hesarissa tiistaina 4.12 on hieno juttu Lupercalista.

Miten mahdoin eksyä katsomaan elokuvaa Lieksa! ? Se johtuu tietysti siitä, että olen entinen lieksalainen. Eli vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Lieksassa.

Elokuvalla on hyvin vähän tekemistä arjen todellisuuden Lieksan kanssa. Markku Pölösen elokuva on satu, jossa Koppeloiden suku on tien päällä, matkalla Lieksaan. Lieksa on Koppeloiden haavekuva, yhteinen päämäärä (ja minä taas lähdin sieltä niin pian kuin pääsin!). Spoilaan tässä ja paljastan, että sinne transsendenttiin ei lopulta uskalleta astua.

Elokuva on romanttinen fantasia. En odottanut suuria enkä hirveästi pettynyt. Paljon antaa anteeksi, kun katsoo elokuvaa satuna, josta ei kannata odottaa kovin taiteellista tai räväyttävää otetta. Jotkut kohtaukset (nuoret rakastavaiset kirmaavat lumessa) ovat ihan kamalia ja kliseisiä, matkailumainoksia. Mutta muutamat henkilöhahmot ovat oivallisia, reheviä sellaisia.

MARE NOSTRUM - SUOMEN VÄLIMEREN ALUEEN TIEDEINSTITUUTTIEN YSTÄVIEN YHTEINEN JÄSENILTA

Keskiviikkona 14.11.2007 alkaen klo 17
Paikkana Helsingin yliopiston Porthania, PII (Yliopistonkatu 3)

Ohjelmassa kolme esitelmää eri instituuttien (Suomen lähi-idän instituutin, Villa Lanten ja Suomen Ateenan-instituutin) aloilta.

- prof. Mika Kajava: Kreikkalaisten jumalat

- FT Maijastina Kahlos: Yksi vai monta?

- FM Saana Teppo: Kaksoisvirtainmaan uskonto

Esitelmät alkavat n. klo 17.45. Tilaisuuden aluksi on tarjoilua.

Tänään uskaltauduimme taiteen perässä naapurikaupunkiin. Kävimme EMMA:ssa tutkailemassa Annette Messagger -näyttelyä. Koko Emmaa ei kannata edes uneksiakaan käyvänsä läpi yhden käynnin aikana, joten asiaa sinne tulee pian uudestaan.

Annette Messagerin kiinnostavin työ oli Casino, jossa ilma nostattaa valtavaa punaista silkkikangasta ylös alas ja erilaisia yksityiskohtia ilmestyy. Messager näyttää olevan ihastunut ilmavirran vaikutuksiin, kuten osoittavat myös ilmasta pullistuvat ja tyhjenevät kankaasta tehdyt ihmisen erilaiset elimet ja erilaiset kummajaiset (”Täytetty - Tyhjennetty”), joita oli hauska tunnistella.

Toinen tavaramerkki näyttävät olevan erilaiset ompelukset ja pehmolelut, joita on muokattu milloin minkäkinlaisiin systeemeihin. Hauska on teos, jossa pehmoeläimet on pinottu yhteen kirjapinojen kanssa eräänlaiseksi tarinaksi (”Faabeleita ja tarinoita”).

Jälleen on vuosittaisen myöhäisantiikin seminaarin aika. Seminaari pidetään perjantaina ja lauantaina Tvärminnessä, Helsingin yliopiston biologisella tutkimusasemalla. Luvassa on tällä kertaa jatko-opiskelijoiden ja pidemmälle ehtineiden esitelmiä arkeologiasta ja arkkitehtuurista sosiaalihistoriaan ja aatehistoriaan.

Pyhäinpäivän aaton kunniaksi olen, paitsi lähetellyt Pärstäkirjassa ihmissusia ja zombeja kavereitteni kimppuun, myös selvitellyt Elviran kirkolliskokouksen hämärää historiaa.

Elviran kirkolliskokous pidettiin Illiberiksen (tai Eliberiksen) kaupungissa nykyisessä Espanjassa, siitä latinankielinen nimitys concilium Elliberitanum. Kokouksen tarkkaa ajankohtaa ei edes tiedetä, vaan se on sijoitettu milloin mihinkin vuosien 295 ja 314 välille. Kirkolliskokouksessa selviteltiin kristillisen elämän ongelmia, esimerkiksi voiko kristitty toimia jonkin polyteistisen kultin pappina (monet toimivat).

Elviran kirkolliskokouksessa päätettiin (c. 34), että hautausmailla ei sovi polttaa kynttilöitä. Syyksi sanotaan, että pyhien henkiä ei saa häiritä (inquietandi enim sanctorum spiritus non sunt). Niitä, jotka eivät noudattaneet käskyä, uhkasi kirkon yhteydestä erottaminen.

Kokouksen tekstit ovat täällä ja myös täällä ja englanninkielisenä käännöksenä täällä. Tosin englanninkielinen käännös tuosta selityskohdasta (inquietandi enim sanctorum spiritus non sunt) on mielenkiintoinen: ”This practice is related to paganism and is harmful to Christians”.

Elviran kirkolliskokouksen tekstit editiona: La Colección canónica Hispana IV, ed. G. Martinéz Diez - F. Rodriguez, 1984.