Arduum res gestas scribere

Tänä vuonna Kirjamessuilla minua ei ihme kyllä ahdistanutkaan. Siihen ehkä vaikutti se, että mietin etukäteen tarkkaan mitä menen kuuntelemaan. Enkä joutunut puristuksiin ihmispaljouteen.

Kävin kuuntelemassa, mitä viisaita Vilja-Tuulia Huotarinen ja Seita Parkkola puhuvat naisista ja tytöistä. Sitten istuin kaikessa rauhassa seuraamassa Hannele Huovin, Raili Mikkasen ja Ilkka Auerin keskustelua nuorten historia/fantasiakirjoista. Samoin maltoin istua kiireettä kahvilassa. Kiertely jäi vähemmälle, eikä mukaan tarttunut kuin pari kirjaa.

Tämähän menee vallan mainostamiseksi koko blogi. Mutta onhan sitä tiedotettava! Hanna-Riitta Toivanen taidehistorian laitokselta ensi lauantaina väittelee bysanttilaisesta arkkitehtuurista. Paljon onnea mukaan!

Hanna-Riitan tutkimuksista voi lukea suomeksi täällä.

Klassillis-filologinen yhdistys täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Kunnioitettava ikä. Sitä juhlitaan ensi perjantaina seminaarilla ja vielä juhlaillallisilla.

Likalta hävisi kännykkä. Siitä seurasi suuri harmi ja suru. Mutta kännykkä ei ehtinyt olla kateissa kuin yhden iltapäivän. Illalla soitti poliisi ja ilmoitti, että heillä on tällainen kännykkä. Joku oli löytänyt sen puistosta ja kiikuttanut sen poliisiautolle (uskoni ihmisiin alkaa palata …). Poliisi oli selaillut kännykän puhelinluetteloa ja etsinyt sieltä kohdan ”Äiti”.

Kaiken tämän lisäksi poliisi kysyi missäs päin te asutte. Sanoin osoitteen ja poliisi totesi, no, odottakaas viisi minuuttia, me ollaan tässä lähellä ja me tuodaan se kännykkä. Olimme Likan kanssa vastassa, kun mustamaija kaarsi ovelle. Iso poliisisetä ojensi kännykän Likalle ja asiankuuluvalla vakavuudella kehotti pitämään kännykästä parempaa huolta. Totesi siihen vielä, että hänenkin tyttärensä oli ehtinyt kadottaa omansa jo kolme kertaa.

Lisää näitä tavallisia poliiseja!

Klassillisen filologian laitoksen Helsingissä väittelybuumi sen kun jatkuu. Christa Steinby väittelee ensi perjantaina Rooman tasavallan ajan sotalaivastosta. Väitöskirjassa pistetään aivan murusiksi käsitykset, joiden mukaan roomalaiset muka olivat onnettomia maakrapuja ennen ensimmäistä puunilaissotaa. Onnea väitökseen, Christa!

Saamieni sisäpiiritietojen mukaan seuraavien kuukausien aikana alalla on luvassa lisää väitöksiä.

Cremutius Cordus on pitkään kiehtonut minua. Cordus oli roomalainen historiankirjoittaja, jonka teokset eivät ole säilyneet. Tacitus (Annales 4.34-35, suomennettu nimellä Keisarillisen Rooman historia) kertoo, että keisari Tiberiuksen aikana Cordusta syytettiin ”uudenlaisesta ja siihen asti tuntemattomasta rikoksesta”. Cordus oli nimittäin kirjoittanut historian, jossa hänen tulkittiin ylistäneen Marcus Iunius Brutusta ja Gaius Cassiusta, Julius Caesarin murhaajia.  Cordus päätti päivänsä syömälakolla ja hänen kirjansa määrättiin poltettaviksi.

Cremutius Corduksen tapaus ei ollut ainoa laatuaan antiikin Roomassa. Kirjarovioita tunnetaan ennen ja jälkeen Corduksen ja myös kristittyjen keisareiden kaudelta. Eivätkä kirjaroviot ole ennenkuulumattomia nykyäänkään. Turun kirjamessuille tulee vierailulle venäläinen kirjailija Viktor Jerofejev, jonka kirjat ovat olleet vallanpitäjien silmätikkuina Breznevin Neuvostoliitossa ja Putinin Venäjällä. Putinin suojelua nauttinut Yhdessäkulkijat-niminen järjestö on polttanut hänen kirjojaan teoksiaan rovioilla Moskovassa.

Lähihistoria se nostattaa tunteita. Jukka Seppisen uusin kirja Mies joka sanoi KGB:lle ei on saanut melkoisen ryöpytyksen. Hesarin jutussa kerrotaan, miten Seppinen ei sympatioitaan ja antipatioitaan peittele. Samoin mainitaan, miten Juhani Suomi haukkuu Seppisen lyttyyn ja penää historiantutkimukselta kuluttajansuojaa.

Lähihistorian tutkimus saa minut välillä kummeksumaan. Roomalaisen antiikin tutkijana on tässä tietysti helppo arvostella, kun omat tutkimusaiheet ovat ajallisesti aikamoisen paljon kauempana. Sekä Seppinen että Suomi ovat entisiä ulkoministeriön virkamiehiä (Seppinen myös Suomen entinen alainen) ja siis uraansa myöten mukana tutkimissaan asioissa. Miten puolueetonta tutkimusta he tekevät asioista ja ilmiöistä, joissa he olivat itse tekijöinä mukana? Herää myös kysymys, miten Hesarin arvostelun kirjoittanut Veli-Pekka Leppänen on kuvioissa mukana?

Kreikkalaisessa historiankirjoituksessa arvostettiin autopsiaa (”olin itse mukana ja näin kaiken”). Suomalaisen lähihistorian tutkimukselta odottaisin kuitenkin edes puoluettomuuden varjoa.