Aloin aivan sattumalta lukea Carl-Johan Vallgrenin Herra Bachmannin esitettä (suom. Tarja Teva, Tammi 2004, ruotsinkielinen alkuteos För herr Bachmanns broschyr, 1998). Se on melkoisen erikoinen vuodatus. Kirjan kirjoittajaminä on ulkomailla asuva ruotsalainen kirjailija, joka ei ole vuosiin enää pystynyt kirjoittamaan. Eräs herra Bachmann on pyytänyt häntä esittelemään ruotsalaista kulttuuria esitettä varten. Vastauskirjeessään herra Bachmann-paralle kirjailija vyöryttää kaiken vihansa koko ruotsalaista kulttuuria ja kansaa kohtaan.
Herra Bachmannin esitteen hyökkäykset ovat tietysti groteskeja ja liioiteltuja oksennuksia, mutta välillä osuu. Hyviä esimerkkejä ovat kuvaus siitä, miten keskustelut Euroopan unioniin liittymisestä huipentuivat kiistaan purutupakasta ja kuvaus Palmen murhan kaoottisista poliisitutkimuksista. Samoin jotkut vuodatukset tuntuvat pätevän myös Suomeen: alkoholikäyttäytymisen surkeus, kaupunkisuunnittelun (lue: vanhan tuhoamisen) idioottimaisuus ja julkkiskulttuurin moukkamaisuus. Ruotsalaisten tietty omahyväisyys ja ”suuruudenhulluus” saa osansa: ruotsalaiset kun kuvittelevat, että kaikki Hyväntoivonniemestä Grönlannin pohjoiskärkeen tietävät heidän postiministerinsä, ampumahiihdon mestarinsa ja popyhtyeensä. Tämäkin kuulostaa suomalaisesta tutulta.
Suurin osa kirjaa on monotonista vuodatusta, etten välillä jaksanut lukea kuin muutamia sivuja kerrallaan. Tuo yksitoikkoisuus on tehokeino, joka tuo esiin kirjoittajaminän vainoharhaisen tuskan ja katkeruuden. Hän vihaa kaikkein eniten kirjallisuuskriitikoita ja sen jälkeen toimittajia, jotka (hänen itsensä mukaan) ovat tuhonneet hänet ja vainoavat häntä edelleen. Kaikki ruotsalaiset ovat salaliitossa häntä vastaan, ja vähitellen hän alkaa epäillä, että salajuonessa mukana vihollisen puolella ovat jopa hänen oma vaimonsa ja herra Bachmann.
