Arduum res gestas scribere

Kyllä lähtee! Ajokoe meni läpi - ja tämä oli vasta viides kerta

Edellisistä kerroista raportoiminen olisi aika pitkäveteistä, joten säästän rakkaita lukijoita näiltä koettelemuksilta. Nyt kun on saanut ajoluvan, täytyy uskaltautua tuonne liikenteeseen aivan omin päin. Autoja, pyöräilijöitä, busseja, jalankulkijoita, rekkoja, ratikoita - aikamoista sotkua ja viidakkoa Helsingissä. Minulle tosin riittää, että joskus pääsen Helsingistä ulos ja sitten takaisin. Aion entiseen tapaani turvautua julkiseen ja kävelyyn. Se vähentää Helsingin kirottua liikennesumppua. On ainakin yksi auto Helsingin arjessa vähemmän.

P.S. Ihmettelin aiemmin, kuinka Raimo Väyrynen myönsi Tieto-Finlandian Erkki Tuomiojalle. Tänään uutisoitiin, että Raimo Väyrynen valittiin odotetusti Ulkopoliittisen instituutin johtajaksi. Niinpä niin. Ihmetyttää vaan edelleen tämä touhu.

Tänään menetin poliittisen neitsyyteni ja osallistuin vaalityöhön. Uskaltauduin lähtemään tutkijan norsunluutornistani kaduille elävien ihmisten pariin ja jakamaan Minervan vaaliesitteitä.

Sää oli Helsingin-hyytävä, mutta tunnelma sen sijaan lämmin. Oli hauska seurata, miten ihmiset reagoivat, kun tyrkytin esitteitä. Jotkut olivat heti uteliaita. Toiset katsoivat ensin epäluuloisesti, mutta esitteen nähdessään ojensivat kätensä. Nekin, jotka eivät halunneet mainosta, sanoivat yleensä kohteliaasti ei kiitos. Eläköön urbaani sivistys!

Lahjaksi saadun kahvinkeittimen lasikannu meni mäsäksi. Ja eikun tietenkin etsimään kaupoista tilalle uutta lasikannua. Eihän kukaan halua ostaa uutta keitintä vanhan hyvän tilalle. Mutta eipä löytynyt, ei edes Stockmannilta jossa on kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Sieltä sain tiedon, että tätä kahvinkeitintä myy joku kauppa Tampereella jossain Sahankulmankadulla. Varakannuja ei kuitenkaan ole saatavana.

Uuvuin ja nyt tekee mieli mäkättää Matti Näsää mukaillen, että kuka vastaa, hallitus, valtiovalta, seurakunnat, kunnat … Kuka vastaa siitä, että ihmiset voivat kohtuullisella vaivalla saada varaosia vanhoihin vempeleihinsä eikä aina tarvitse olla ostamassa uutta!

Tänään ostimme uuden kahvinkeittimen, jonka kannu on metallia.

Yleensä museossa ei saa koskea mihinkään. Non toccare. Pas toucher. Bitte nicht rühren. Mutta hihhei! Kansallismuseossa on nykyään Vintti, työpaja, jossa lapset ja aikuisetkin pääsevät hiplaamaan tavaroita ja kokeilemaan miten ne toimivat.

Kävimme Likan kanssa kokeilemassa, miten käytetään jauhinkiviä (raskasta) ja kirnutaan (jos tekisi pitempään olisi aika raskasta). Saimme rakentaa leikkitiilistä taloa ja hirsimökinkin olisi saanut tehdä, mutta se oli ehditty jo koota. Äänestyskopissa sai käydä äänestämässä tunnetuinta suomalaista. Tämän vastapainoksi sai istua keisarillisella valtaistuimella ja olla hetken maailmanvaltiaana.

Sai istua hevoskärryissä (hevonen tosin ei ollut oikea) ja maitolaiturilla sekä eläytyä vanhan ajan kouluun, jossa oli kahden istuttavat pulpetit. Likan mielestä parasta oli mekaaninen kirjoituskone, jolla pääsi naputtelemaan. Mustenauha ja tela ja ihmeellisiä säätöjä. Ryhdyin muistelemaan, että tällaisella minä lapsena kirjoitin juttujani ja vielä yliopistossa ensimmäiset esseeni. Olen siis muinainen.

Olin tänään pitämässä luentoa Ikäihmisten yliopistossa. Puhuin kulttuurien kohtaamisesta roomalaisessa maailmassa eli pääsin puhumaan roomalaisista ja gallialaisista, vieraista uskonnoista, kristityistä ja pakanoista, barbaareista ja kaikkein barbaarisimmasta väestä, hunneista! Pakanat ja barbaarit kuuluvat tietenkin lainausmerkkeihin

Oli hauskaa päästä kertomaan aiheesta suomeksi, vaihteeksi, ja esitellä tutkimusryhmän pohdintoja. Toivottavasti kuulijoilla oli yhtä antoisaa kuin minulla.

Rooman loppu - Euroopan alku Ikäihmisten yliopistossa

Kävin eilen katsomassa Muiden elämän (Das Leben der Anderen). P. ja M-L. olivat ylistäneet sitä, ja totta tosiaan, eivät kyllä turhaan. Haluaisin kirjoittaa Muiden elämästä jotakin, mutta en osaa sanoa mitään mikä tekisi sille kunnolla oikeutta. Siis ei muuta kuin, että hemmetin hyvä elokuva!