Viime aikoina olen ollut uppoutuneena kristillisen kirjoittajan Lactantiuksen (n. 260 – n. 325 j.a.a) teksteihin. Teoksessa Institutiones divinae (Jumalalliset opetukset) on mielenkiintoinen kohta, jossa Lactantius hyökkää vanhaa roomalaista uskontoa vastaan. Erityisesti hänellä on mielessään Ciceron (106 – 43 e.a.a) De natura deorum (Jumalien olemuksesta), jonka kanssa hän kiistelee uskonnosta.
Lactantiusta lukiessa tulee välillä mieleen, onko oikeastaan mikään muuttunut. Mutatis mutandis Lactantiuksen sanat sopivat myös nykyajan keskusteluihin uskonnollisista perinteistä. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut ja lukenut perustelun, jossa asiaintila oikeutetaan esi-isien perinteillä.
”Nämä ovat uskonnollisia tapoja, joiden suojelemista ja vaalimista roomalaiset jatkavat itsepintaisesti, koska ne on peritty esi-isiltä. He eivät pohdi sitä, millaisia nämä tavat ovat. Sen sijaan he uskovat niiden olevan tosia ja koeteltuja sen takia, että ne ovat siirtyneet heille entisaikojen ihmisiltä. Niin suuri on muinaisuuden arvovalta, että se saa heidät pitämään ikivanhojen perinteiden tutkimista rikoksena.” (Lactantius, Institutiones divinae 2.6.7)
”Jos uskot, miksi siis vaadit järkeä, joka voi saada aikaan sen, että et enää usko. Jos katsot, että on etsittävä järkeä, niin et usko: sillä etsit järkeä, jotta seuraisit sitä, kun olet sen löytänyt. Kas, järki opettaa sinulle, että jumalien uskonnolliset instituutiot eivät ole tosia. Mitä teet? Kumpaa seuraat mieluummin: esi-isiäsi vai järkeä? Kukaan muu ei edes neuvonut sinulle järkeä, vaan keksit ja toit sen esiin itse, kun perin pohjin tutkit kaikki uskonnolliset tavat.” (Lactantius, Institutiones divinae 2.6.9-10).
Lactantius ja muita antiikin kristillisiä kirjoittajia konferenssissa Jews, Christians and Pagans in Antiquity – Critique and Apologetic
