Arduum res gestas scribere

Kaupalliset tiedotteet lokakuusta lähtien ovat pitäneet huolta siitä, ettei kenellekään ole jäänyt epäselvyyttä. Joulu on tulossa!

- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä. On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.  - Mitä sinä tarkoitat? kysyi äiti ja pisti nenänsä näkyviin. 
- En oikein tiedä, sanoi Muumipeikko. Mutta mitään ei ole järjestetty ja jotain on hukassa ja kaikki juoksevat ympäri kuin hullut. Ehkä on taas tulva.
Hän pudisteli varovasti Niiskuneitiä ja kuiskasi:
- Älä pelästy, mutta on tapahtunut kauheita.
- Rauhoittukaa, muumipappa sanoi. Ennen kaikkea rauhoittukaa.”
(Tove Jansson, Kuusi, kokoelmassa Näkymäton lapsi ja muita kertomuksia, suom. Laila Järvinen, WSOY 2001, 156).

Huomio! Kaikki varokaa!

[Hemuli] istuutui kynttilän viereen ja alkoi laskea. - Isä, äiti, Kampsu, se mutisi. Kaikki serkut … vanhin siili … pienet eivät tarvitse mitään. Enkä minä saanut mitään Nipsulta viime vuonna. Miska ja homssu, täti … minä tulen tästä kaikesta hulluksi.
- Mikä se on? Niiskuneiti kysyi peloissaan. Onko heille tapahtunut jotakin?
- Lahjoja, puuskahti hemuli. Joka vuosi aina vain enemmän ja enemmän lahjoja!
Hän veti vapisevin käsin ristin luettelonsa yli ja lähti harhailemaan edelleen.
- Odota! huudahti Muumipeikko. Selitä … Ja kintaasi.
Mutta hemuli katosi pimeyteen, hän kuten kaikki muutkin, joilla oli kiire ja jotka olivat suunniltaan siitä, että joulu tuli.
(Tove Jansson, Kuusi, kokoelmassa Näkymäton lapsi ja muita kertomuksia, suom. Laila Järvinen, WSOY 2001, 163).

Joulu on täällä minä hetkenä hyvänsä!

- Nyt minä olen hiukan uninen, sanoi Muumipeikon äiti. Enkä minä jaksa enää ajatella, mitä tämä kaikki oikein merkitsee. Mutta hyvin se näyttää sujuvan.
- Missään tapauksessa minä en enää pelkää joulua, sanoi Muumipeikko. Hemuli ja Kampsu ja täti ovat varmaankin käsittäneet koko jutun jollakin tavoin väärin.
(Tove Jansson, Kuusi, kokoelmassa Näkymäton lapsi ja muita kertomuksia, suom. Laila Järvinen, WSOY 2001, 167).

Joulusta voi selviytyä. Rauhoittukaa, ennen kaikkea rauhoittukaa.

Tieto-Finlandia annettiin Erkki Tuomiojalle kirjasta Häivähdys punaista. Kirja on varmasti ansiokas, mutta silti nousee monenlaisia kysymyksiä. Suomessa julkaistaan muitakin ansiokkaita tietokirjoja, ja palkintoraati totesi myös, miten vaikeaa oli valita palkintoehdokkaita monien hyvien tietokirjojen joukosta. Menikö palkinto Tuomiojalle siksi, että hän on tunnettu henkilö? Palkinnnon myönsi Raimo Väyrynen (Sdp) ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (Sdp). Väyrynen on parhaillaan hakemassa eduskuntaan perustetun ulkopoliittisen instituutin johtoon. Mutta tämähän on varmaan vain sattumaa.

Sattumia on monenlaisia. Vuosia sitten Väinö Tannerin Säätiö jakoi tutkimusapurahoja, joita tutkijat saattoivat hakea. Mutta ei jaa enää. Nykyään demarijohtoinen säätiö antaa vain isoja tunnustuspalkintoja jälkikäteen. Viime vuonna tunnustuspalkinnon sai Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, Teija Tiilikainen. Hänen tutkimuksensa ovat varmasti ansiokkaita, mutta jälleen nousee monenmoisia kysymyksiä. Löytyykö Tiilikaisen sisältä pieni demari? Tiilikainen tunnetaan siitä, että hän lausuu Sdp:n kulloistakin EU-politiikkaa myötäileviä lausuntoja. Mutta tämähän on varmaan vain sattumaa.

Mikä helpotus, selvisin autokoulun teoriakokeesta! Ensimmäinen etappi on saavutettu.

Olen autokoulussa. Ja miten muuten humanisti asettuisi aiheeseen kuin lukemalla runoja.

Arja Tiaisen uusimman kokoelman Tää tojota ei lähe liikkeelle runot käyvät omakohtaisiksi, kun itse sähläilee autolla ajamisen oudossa maailmassa. Esimerkiksi runo ”Kuinka auto lähtee liikkeelle” tiivistää aloittelijan tunnelmat:

Avataan auton ovi. Säädetään istuin, peilit
niin että niistä näkee sen mitä pitää nähdä.
Sitten tietysti: turvavyö. Nyt ihmetellään.
Ai näin, seisontajarru päällä ja vaihde vapaalla. Vaihde?
Kytkin pohjaan. Siis mikä? Tarvittaessa kaasua. Koska?
Virta-avain oikealle. Kuulet moottorin käynnistyvän.
Käsi irti avaimesta, kaasupoljin orjuudesta.
Valot, pyyhkimet, lämmitys. Kurkotellaan ja katsotaan,
kuka on edessä, takana, sivulla. Vaihde ykköselle.
Hiljaa hissutellen tästä kirkon vierestä.
Vilkku sinne minne aiot kääntyä, vaihde kakkoselle,
ja kaasua. Havaitse ja näe. Luoja varjelkoon sinua.

(Arja Tiainen, Tää tojota ei lähe liikkeelle, WSOY 2006, 7)

Arja Tiainen kertoi syksyllä Helsingin Sanomissa, että hän on yrittänyt saada ajokorttia kahden vuosikymmenen ajan. Runojen minällä ja runoilijalla on siis jotakin tekemistä keskenään, vaikka ei tämä oikeastaan ole olennaista. Vaikka kokoelman irrottelut ovat hauskoja, varsinkin autokoululaiselle, en ollut aivan vakuuttunut enkä vaikuttunut. (Olen lukenut Arja Tiaiselta parempaakin!)

Ajokoe aikanaan. En kuitenkaan haluaisi olla silloin näissä tunnelmissa:

Onko kukaan heittäytynyt
Hakuninmaalla pitkäkseen
hylätyn ajokokeen jälkeen,
repinyt farkkunsa, ulvonut ääneen?

(Arja Tiainen, Tää tojota ei lähe liikkeelle, WSOY 2006, 7)

Teoriakoe on ensi keskiviikkona. Ehkä siirryn lukemaan Hotakaisen Klassikkoa.