Arduum res gestas scribere

Eilen työpäivästä tuli pitkä, mutta olihan se Rooma-sarjan ensimmäinen osa katsottava. Neloskanava on markkinoinut sarjaa aivan naurettavuuksiin saakka näyttävästi. Esimerkiksi taiteiden yönä kaduilla ratsasti roomalaisia sotilaita selässään neloskanavan logo.

Sarjaan on koottu monista aikaisemmista antiikkiaiheisista kirjoista, elokuvista ja sarjoista kyllästymiseen asti tuttuja kliseitä: julmat roomalaiset, korruptoituneet senaattorit, turmiolliset yläluokkaiset naiset, juonittelu jne. Seksi, juonittelut ja väkivalta ovat ne elementit, joiden varaan sarja rakentuu. Näistä katsojien oletetaan olevan kiinnostuneita (ja niin kai se onkin?).

Samat kliseiset rappiokuvat ovat tietysti tuttuja roomalaisten omasta historiankirjoituksesta, ennen kaikkea Sallustiukselta, Tacitukselta ja Suetoniukselta, joiden kuvauksia yläluokan ja keisarien turmeltuneisuudesta kannattaa tarkastella kirjoittajien oman poliittisen agendan huomioonottaen.

Jokaisella meistä on tietysti mielikuvansa siitä, millaisia Rooman tasavallan lopun merkkihenkilöt olivat. Minua ärsytti se, että Brutus oli kuvattu melkoiseksi typerykseksi.  

Ainakin sarjan ensimmäinen jakso on tehty huolellisesti ja taitavasti. Antiikintutkijaa tietysti viehättävät monet huolella tehdyt yksityiskohdat. Erityisen viehättävä on sarjan intro, jossa sai bongata kaikenlaista kivaa ja tuttua: seinäraapustuksia, maalauksia, mosaiikkeja ja jopa kalentereita. Kaupunkikuvaukset (kadut ja torit) olivat uskottavan eläväisiä, sopivan rähjäisiä ja likaisia. Niissä oli tavoitettu jotakin aavistusta antiikin elämän moninaisuudesta, väreistä, mauista ja hajuista.  Ilolla huomasin, että hääasun kuvauksessa oltiin oikeilla jäljillä: oranssi morsiamen hunnun ja kenkien värinä tunnetaan roomalaisesta kirjallisuudesta. Mutta miksi sarjassa vilahtaneet veistokset olivat valkoisia? 

Samoin ihmetytti taurobolium, johon Octavius-Octavianus-Augustuksen äiti Atia osallistui. Taurobolium tiettävästi yleistyi vasta myöhemmin, keisarikaudella. Emme oikeastaan tiedä paljon tauroboliumin rituaalista, ja itse asiassa merkittävin kirjallinen kuvaus tauroboliumista on vasta 300-luvulta j.a.a kristityltä runoilijalta Prudentiukselta (Peristephanon 10.1006-1050). Onpa jopa jokin aika sitten esitetty, että Prudentius tuskin tiesi paljon mitään koko rituaalista (N.B. McLynn, ‘The Fourth-century Taurobolium’, Phoenix 50 (1996), 312-30).

Huomenna televisiossa alkava Rooma-sarja on saanut toimittajat liikkeelle. Hufvudstadsbladet julkaisi tänään jutun aloittamastani tutkimushankkeesta ja -ryhmästä. (Otsikon viittaus rasismin tutkimiseen on ehkä hieman harhaanjohtava mutta varmasti kiinnostusta herättävä. Emme varsinaisesti ryhdy tutkimaan roomalaisten rasismia vaan roomalaisten käsityksiä ja suhtautumista vieraisiin kansoihin ja toisin uskoviin. Tutkija tosin muotoilee asioita spesifimmin, toimittaja laveammalla pensselillä). Samoin YLE:n kulttuuriuutiset teki pikahaastattelun puhelimessa. Huh!

Kirjaamo haastoi minut Blogistanissa leviävään kirjakyselyyn.

Minä puolestani haastan Keskiajan vastaamaan kirjakyselyyn.

1. Kirja joka muutti elämäsi?

Näitä voisi mainita monta. Joskus teini-iässä minuun teki suuren vaikutuksen Erich Frommin Olla vai omistaa. Ammattikirjallisuudesta voisin mainita ainakin kaksi: Robert Markusin The End of Ancient Christianity ja Averil Cameronin Christianity and the Rhetoric of Empire.

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?

Tässä kohtaa on tunnustettava kirjoja, jotka eivät ole länsimaisen korkeakirjallisuuden kaanoniin kuuluvia arvokkaita klassikkoja. Olen lukenut L.M. Alcottin Pikku naisia (ja sen jatko-osat) ja L.M. Montgomeryn Anna ystävämme (ja sen jatko-osat) moneen kertaan. Pikku naisissa on kohtia, jotka osaan lähestulkoon ulkoa. Tähän listaan voi lisätä myös Tove Janssonin Muumi-kirjoja ja Astrid Lindgrenin kirjoja, koska luen niitä uudestaan ja uudestaan ääneen tyttärelle.  

3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Luultavasti Volter Kilven Alastalon salissa tai Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Koen ne jonkinlaiseksi velvollisuudeksi (ks. yllä huomio länsimaisen kirjallisuuden kaanonin arvokkaista klassikoista), ja autiolla saarella olisi aikaa lukea ne.

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.

Boccaccion Decamerone. Tästä tulee mainiolle tuulelle, maailmassa on paljon hauskanpitoakin.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?

Erityisesti mieleen on jäänyt Joni Skiftesvikin Tuulenpesä.

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?

M. Kahlos, Suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus - Uskontojen kohtaaminen antiikin Roomassa. Ja toivottavasti hyvin pian!

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?

Index librorum prohibitorum - Kiellettyjen kirjojen luettelo. 

8. Kirja jota parhaillaan luet?

Liian monia kirjoja - pitäisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan! Esimerkiksi Vilja-Tuulia Huotarisen Sakset kädessä ei saa juosta. 

9. Kirja jonka aiot lukea?

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin.      

Seikkailin viime viikonloppuna pohjoismaisessa patristiikan konferenssissa Lundin yliopistossa. Mikä ihmeen patristiikka? Patristiikka ei ole psykoanalyysin alalaji, vaan tutkimusala, joka selvittelee varhaisten kristillisten kirjoittajien (joita myös kirkkoisiksi kutsutaan) aikaa ja ajatusmaailmoja. Patristiikkaa voisi aivan hyvin kutsua varhaisen kristinuskon tutkimukseksi. Silloin ei tarvitsisi enää nurista hyljeksitystä matristiikasta .

Olin eksoottisesti ainoa suomenkielinen. Olin hyvin urhea: pidin esitelmän ruotsiksi, ainakin yritin puhua keskustella reippaasti ruotsiksi ja vielä sankarillisemmin kuuntelin esitelmiä ja keskusteluja ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Koville otti, mutta viimeisenä päivänä homma alkoi jo sujua.
 

Esitelmäni ”Debatten om filantropi: Kristen självuppfattning och polyteistiska reaktioner på 300-talet” suomenkielinen versio löytyy täältä. Samma på svenska voi lukea myöhemmin aikakauskirjasta Patristica Nordica.  
 

Konferenssin kohokohta oli retki Ruotsin Stonehengeksi kutsuttuun paikkaan Ales stenar. Monumentin historiasta, rakentajista ja tarkoituksesta ei voi oikein sanoa mitään varmaa, mutta siitä on esitetty monenlaista spekulaatiota. Paikan tunnelma – kivet, tasanko ja meri – on häkellyttävä. Numen adest.

Oman näkemyksensä on esittänyt runoilija Anders Österling. Hänen runonsa Ales stenar voi lukea täältä.

 

Sjunde nordiska patristikermöte – konferenssin ohjelma

Tytär aloitti tänään elämänsä ensimmäisen koulupäivän. Ja heti sotkeuduimme uskonnonopetuksen ihmeellisiin kiemuroihin, kun tyttö ei osallistu ”normaaliin” uskonnonopetukseen. 2000-luvun Helsingissä elämänkatsomustiedon opetus ei järjestynyt muuten kuin luokkaa vaihtamalla.

Ymmärrän miten hankalaa koulun on järjestää asiaa kaikkia tyydyttävällä tavalla. Koulut ovat todella helisemässä uskonnonopetuksen kanssa. Helsingissä on järjestettävä monen eri uskontokunnan opetusta, ja siinähän riittää monenmoista käytännön pulmaa. Ikään kuin ei kouluilla olisi tarpeeksi huolta ja resurssiongelmia muutenkin. Pienemmillä paikkakunnilla, jossa olo on homogeenisempaa (lue: kulttuurisesti harvapiirteisempää), tämä ei ole niin suuri ongelma kuin pääkaupunkiseudulla. 

Tästä pääsemmekin lempiaiheeseeni.

Miksi uskonnonopetuksen kuuluu yhteiskunnan tehtäviin? Erilaisten uskontokuntien (siis myös evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon) mukaisen uskonnonopetuksen pitäisi olla uskontokuntien oma huolenaihe. Yhteiskunnan ja koulujen tehtävänä on antaa uskontoihin sitoutumatonta opetusta erilaisista uskonnoista, elämänkatsomuksista ja uskonnollista ja kulttuurisista traditioista – kaikille samaa elämänkatsomustietoa – riippumatta siitä, mihin ja miten ihmiset uskovat tai ovat uskomatta. Uskonnonopetus ei kuulu sivistysvaltion kouluihin.  

Mitä olen kesälomalla oppinut?

Olen oppinut mm.

• että kanukkaa ei kannata istuttaa keskelle nurmikenttää auringonpaahteeseen, vaan varjoon;
• että pikkutalvio tarvitsee rehevää maata, EI suinkaan köyhää maata jossain koivun juurella;
• että minttua ei kannata levittää ihan joka paikkaan, koska se leviää rikkaruohoksi asti.

Kaikesta tästä olisi tietysti voinut ottaa selvää etukäteen, vaikkapa täältä.

Kesäloman jälkeen siirryn suosiolla takaisin kirjoitushommiin.