Arduum res gestas scribere

Miten voi olla mahdollista, että vaikka olen TUHAT KERTAA tarkistanut tekstini, sieltä pomppaa TUHANSIA uusia pikkuvirheitä. Tyyliin: toisaalla komeilee Neptunus ja toisaalla pomppaa englantilainen muoto Neptune (joka valitettavasti täytyy laittaa, koska britit tyhmästi vääntävät kaiken). Tai Salvianus ja Salvian iloisesti vuorottelevat (samoin Theodoretos ja Theodoret), vaikka olevinaan kävin nekin kaikki läpi. Aivan kuin nuo kaikki tekisivät minulle kiusaa. Enhän voi kuitenkaan korjailla näitä iän kaiken! Alan selvästikin olla loman tarpeessa.

Brittien (kuin myös italialaisten ja ranskalaisten) tapa vääntää kelvolliset latinan- ja kreikankieliset nimet on ärsyttävä. Miksi Livius ei voi olla Livius, vaan viäntyy muotoon Livy tai Livio tai Live? Tai Vergiliuksesta tulee Vergil, Vergilio tai jopa Virgil tai Virgilio. Naurettavaa!

Suomalainen tapa lausua latinaa ja kreikkaa on tietysti ylivertainen ja ainoa oikea (sanoo suomalainen ). Brittien tapa lausua joitakin nimiä on merkillinen. Muinoin kuuntelin englanniksi pidettyä opetusta myöhäisantiikin naisista. Luennolla toistui salaperäinen nainen nimeltä Haipeisha. Vasta kun opettaja mainitsi, että kristityt munkit lynkkasivat Haipeishan, minulle valkeni. Kyseessä oli (uus)platonilainen filosofi Hypatia.    

Nyt ei ole kyse Da Vinci -koodista, vaan Wagnerin Parsifalista, jota olin katsomassa Kansallisoopperassa pari viikkoa sitten. Parsifalin esitys väliaikoineen kesti viisi ja puoli tuntia (ensimmäisellä väliajalla tankkasin kannullisen kahvia; toisella väliajalla tarvittiin jo tuikeampaa terästystä).

Wagnerin musiikki kyllä rokkaa. Kun aikoinaan tutustuin Wagnerin musiikkiin paremmin, alkoi joku Mozart kuulostaa aivan liian kepeältä. Mutta Wagnerin libreton suhteen tuli kiusaantunut olo. Oopperan miehet tuskailevat lihallisissa himoissaan. Uskon puhtaus on vaarassa. Naiset ovat viettelijättäriä, jotka tuhoavat miesten elämän. Oopperan lopussa monia Graalin ritareita viekoitellut Gundry laitetaan Maria Magdalenan tapaan järjestykseen.

Kiusaantunutta oloani lievitti Kansallisoopperan mainio lavastus ja yleensä koko toteutus, joka ironisoi Parsifalin miesten fallosentristä maailmaa. Tai näin minä ainakin näyttämöllepanon tulkitsin . Esimerkiksi Graalin malja tuodaan veljeskunnan nähtäväksi piikkinä törröttävän laitteen päällä. Gundry on laitettu sananmukaisesti matelemaan näyttämön lattialla.

Historioitsijana minua tietysti kiinnostaa Parsifalin ikivanha tarina ja myytin monenlaiset tulkinnat. Voimme löytää Wagnerin oopperassa syviä merkityksiä elämän tien kulkemisesta, rikkomuksesta ja sovituksesta, lähimmäisenrakkaudesta, veljeydestä (ei niinkään sisaruudesta?) jne. Mutta hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, puhtaan ja saastaisen erottelu käy kyllä tunkkaiseksi. Näiden ikuisten vastakkainasettelujen purkamista tai edes kyseenalaistamista en kyllä löytänyt Parsifalista (vaikka yritin).

Tämän vuodatuksen vastapainoksi toisenlaisia tulkintoja Parsifalista

Richard Wagner -Kulttuuriyhdistys