Ovidius ja #metoo Roomassa 2018

Mars ja Venus, seinämaalaus Pompejista

Kauan sitten, siitä on jo vuosia, päädyin keskusteluun erään kuusivuotiaan kanssa Dafnen myytistä. Apollo-jumala oli ihastunut joenjumala Peneioksen nuoreen tyttäreen Dafneen. Dafne puolestaan tunsi vain vastenmielisyyttä Apolloa kohtaan ja pakeni. (Myytin mukaan näiden täysin vastakkaisten tunteiden takana olivat rakkauden jumalan Eroksen nuolet). Apollon takaa-ajama Dafne rukoili isäänsä, jotta tämä pelastasi tyttärensä, ja isä muuttikin Dafnen laakeripuuksi. Tämän takia Apollo mielellään pitää laakeriseppelettä otsallaan. Tietenkin kuusivuotias halusi tietää enemmän ja jatkoi kyselemistään. Ja kun yritin kertoa lapselle siistittyä versiota myytistä, tajusin aina vain selvemmin, miten julmasta tarinasta oli kyse. Nuorelle naiselle ainoa vaihtoehto olla rauhassa oli muuttua puuksi. Tämän hetken terminologialla kyse oli #metoo -tarinasta.

Tämä oli yksi ajatus, joka nousi käydessäni toissa viikolla Roomassa näyttelyssä ”Ovidius, rakkauksia, myyttejä ja muita tarinoita” (”Ovidio, amori, miti e altre storie”). Näyttely on koottu juhlistamaan roomalaisen runoilija Ovidiuksen (43 eaa -17/18 jaa) teosten 2000 vuotta. Siihen on koottu todella hätkähdyttävä määrä seinämaalauksia, veistoksia, mosaiikkeja ja vaasimaalauksia antiikista ja lisäksi käsikirjoituksia, varhaisia painettuja kirjoja, maalauksia ja veistoksia uuden ajan alusta.

Vestan papittaria, reliefi 1. vuosisadalta jaa.

Osa teoksista taustoitti Ovidiuksen ajan Roomaa, osa kuvitti myyttejä, joita Ovidius kuvaa runoteoksessaan Metamorphoses (Muodonmuutoksia, suom. Alpo Rönty, Wsoy 1997). Tuo tyrmäävä valikoima teoksia sai minut aivan valtoihinsa. Kiihkon vallassa sitten valokuvasin niitä (ja ehkä muutama kuva jopa onnistui).

Ikaros, vaasimaalaus 300-luvulta eaa, Apulia

Siinä kaiken innon keskellä minua kuitenkin häiritsi se, että lopulta upean näyttelyn tapa käsitellä myyttejä on melkoisen konservatiivinen. Myyttien väkivaltaiset naisen ryöstöt ja raiskaukset ovat miespuolisten jumalien ’capriccie e inganni amorosi’ (’amorous whims and deceits’). Esimerkiksi Persefonen eli Proserpinan ryöstö on yksi julmimmista tarinoista, ei mikään galantti rakkauskertomus. Ei Persefonelta kysytty mitään. Hades tuli ja vei Persefoneen mukanaan, ja Persefonen äiti jäi tytärtään etsimään.

Persefonen ryöstö, sarkofagi 120-luvulta jaa.

Olisin kaivannut napakkaa myyttien ja antiikin maailman taustoittamista, samoin sen pohtimista, mitä Ovidius ja myytit hänen kertominaan merkitsevät nykyihmiselle. Mitä antiikin myytit ja niiden uudelleenkertominen vuosisatojen ajan kertovat kulttuuristamme? Antiikki ei ollut ylevää eivätkä sen myytit romanttisia. Mitä merkitsee se, että koko länsimainen koulutettu eliitti 2000 vuoden ajan luki Ovidiuksen kertomia myyttejä? Antiikin historia ei ole vain antiikkia, vaan esimerkiksi myös 1700-luvun ja 1800-luvun ja vielä nykyajan perintöä, myös ikävä #metoo on antiikin perintöä. Antiikin myyttien valtava vaikutushistoria ulottuu uuden ajan alun ja 1700-1800-lukujen kautta nykypäiviimme. Siksi kriittinen antiikin myyttien ja runouden tarkastelu, päivitys Ovidius 2.000, olisi tarpeen.

Ovidiuksen triumfi, Nicolas Poussinin maalaus, n.v. 1625

 

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Elämyksiä roomalaisessa talossa

Rooman kirjeenvaihtaja jatkaa Trajanuksen teemalla. Palazzo Valentini on Roomassa aivan Trajanuksen forumin ja hänen pylväänsä vieressä. Palazzo Valentinin alta on kaivettu 300-luvulla jaa ajoitettu roomalainen kaupunkitalo (domus).

Museoon on tehty komea multimediaesitys, jossa raunioina oleva talo elää eloon. On hieno elämys nähdä, miten nykytekniikalla voidaan kuvittaa roomalaisen talon arkielämä, kylpylähuoneineen, lattian alla olevine lämmityksineen ja asuinhuoneineen. Museossa ei saanut eikä voinut kuvata, joten minulla ei ole valokuvia esitellä, mutta kannattaa käydä museon sivuilla ihmettelemässä.

Luonnollisesti multimediaesityksen rekonstruktio roomalaistalosta on kompromissi. Se on todella näyttävä. Elämyksiä saa kadun ja lasten ääniä myöten. Yksityiskohtia voi toki arvostella. Esimerkiksi johtava Pompejin seinämaalausten tuntija totesi, ettei meille ole säilynyt mitään sen kaltaisia seiniä kuin multimediaesityksessä esitetään. Sen sijaan voimme käydä katsomassa aitoja roomalaisia seinämaalauksia esimerkiksi Palazzo Massimon museossa:

Mutta hieno Palazzo Valentinin roomalaistalo kuitenkin on ja erityisen kiinnostava, koska se on 300-luvulta. On mahdollista, että talo tuhoutui v. 538 maanjäristyksessä.

Museossa oli vielä loppuhuipentumana kaivauksissa löytynyt valtava pylväs, joka ehkä kuului Trajanuksen temppeliin Trajanuksen forumilla. Loppuyllätyksenä pääsi vielä Trajanuksen forumin alle vilkaisemaan (ja kuvaamaan) Trajanuksen pylvään jalustaa:

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Trajanuksen kauppahallit

Ensimmäinen viikkoni Roomassa alkaa olla lopuillaan. Ensimmäisten nostalgian ja pökerryksen tunteiden sekoituksen jälkeen alkaa olo tasoittua. Rooman vierailuuni liittyy sitä tavallista pakertamista kirjastoissa, mutta minun täytyy myös päivittää museotietämystäni.

Ensimmäinen museokohde olivat keisari Trajanuksen (98-117) kauppahallit eli Mercati di Traiano. Valtavan kauppahallikompleksin yhteydessä oli aikanaan myös Trajanuksen forum. Trajanuksen kauppahallit ovat vaikuttava kokonaisuus useassa tasossa, suurine auloineen ja pienempine putiikkeineen. Koska viivähdin museossa aika pitkään, ehti aurinko laskea. Pimeässä kauppahallit olivat entistä vaikuttavampi.

Mercati di Traiano -museon yhteydessä on myös Museo dei Fori imperiali, joka esittelee keisariforumien historiaa ja kaivauksissa löytynyttä aineistoa.

Keisariforumeita olivat Caesarin, Augustuksen, Nervan ja Trajanuksen forumit seklä Templum Pacis (Vespasianuksen rakennuttama Rauhan temppelin alue). Kuten tunnettua, osa keisariforumeista on nähtävillä, osa on jäänyt Mussolinin rakennuttavan Via dei fori imperialin alle.

Museossa oli myös vaihtuva näyttely Trajanuksen vaikutuksesta, mahtipontisella otsikolla Construire l’Impero, creare l’Europa (Valtakunnan rakentaminen, Euroopan luominen). Otsikosta voi olla monta mieltä, mutta sen on tietysti tarkoitus vedota yleiseen eurooppalaiseen henkeen. Trajanus sotaretkillään Daakiassa toki rakensi imperiumia, paljolti daakialaisilla orjilla ja sotasaaliilla. Näyttely oli joka tapauksessa mielenkiintoinen ja monelta osin pedagogisesti onnistunut. Mukana oli koululaisille suunnattuja infotauluja ja pienoismalleja.

Pienoismalli roomalaisesta triumfista

Triumfikulkueen sotavangit

 

 

 

 

 

 

 

Ehkä olisi voinut vähän rohkeammin voinut avata yleisölle sitä, millainen propagandakoneisto Rooman keisareilla oli. Hyvänä esimerkkinä tästä oli Augustuksen monumentaalisesta patsaasta löytyneet fragmentit, kuten jättimäinen etusormi.

Augustuksen jättipatsaan mitat

Augustuksen etusormi

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Trajanuksen kauppahallit

Vihan pitkät jäljet Kulttuuriykkösessä

Vihan pitkät jäljet -hankkeen tutkijat keskustelevat Ylen Kulttuuriykkösessä. Mukana puhumassa hankkeen koordinaattori Karoliina Sjö, 1970-luvun median saamelaiskuvaa tutkiva Niina Siivikko ja minä (antiikista tietysti) sekä Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen.

Kuunneltavissa Yle Areenassa, täällä.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihan pitkät jäljet Kulttuuriykkösessä

Merimatkat ja paluumatkat

Ensi viikonloppuna järjestetään 25. myöhäisantiikin seminaari Tvärminnessä (Finnish symposium on Late Antiquity), teema ”Seafaring, Mobility and the Mediterranean in Late Antiquity”. Olisi hauskaa olla mukana, koska tämä olisi pitkään aikaan ensimmäinen kerta ilman järjestelytehtäviä. Se jää tänä vuonna väliin, koska juuri samana viikonloppuna suuntaan Pariisiin kollokvioon ”Rutilius Namatianus, aristocrate païen en voyage et poète”.

Jostakin syystä lähestulkoon kaikki, joille olen innoissani selittänyt kansainvälisestä Rutilius Namatianukselle omistetusta kokoontumisesta, ovat hörähtäneet tai hymyilleet huvittuneesti. Useimmille Rutilius Namatianuksesta nousee mielikuvia jonkin perhoslajin tieteellisestä nimestä tai Harry Potter -kirjojen sivuhenkilöstä. Myönnettäköön, ettei Rutilius Namatianus ole antiikin latinalaisen runouden maineikkaimpia nimiä. Mutta hän kirjoitti (osittain säilyneen) runoelman Re reditu suo eli ’Paluumatka’ vuoden 417 paikkeilla. Rutilius on gallialaissyntyinen senaattori, joka on toiminut korkeana virkamiehenä Roomassa. Nyt hän palaa kotiseudulleen ja kuvaa matkantekoa pitkin Italian rannikkoa. Gootit ovat hävittäneet Italian ja Gallian maaseutua, ja näitä tuhoja Rutilius kuvaa. Mutta tämän lisäksi hän kehottaa lukijoitaan jälleenrakennukseen ja vakuuttaa, että tehdään Roomasta jälleen mahtava.

Abstract

“Rutilius Namatianus and his Barbarians: Desperate escapism or confident universalism?”

The starting point of my paper are Rutilius Namatianus’ verses v. 1.63 (Fecisti patriam diversis gentibus unam; “From many different peoples you have made one fatherland”) and v. 1.139 (Illud te reparat, quod cetera regna resolvit; “You are restored by ills that ruin other realms”). Rutilius follows the many conventions of Roman universalism in the preceding Latin literature. He is keen to emphasize the Roman might and assure his readers of that the barbarian Goths will eventually bow their necks to the Romans – at the same time as he complains about ravaged fields on his route. I will discuss Rutilius’ portrayal of ‘barbarians’ as well as his image of the Roman patria.

 

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Merimatkat ja paluumatkat

Shamaanin uudet vaatteet

Lukupiirissä luimme Juha Hurmeen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaneen kirjan Niemi. Minulle jäi lukukokemuksesta hieman ristiriitainen olo. Kirjahan on sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, ja Hurme tuo hauskasti ja voimakkaasti esiin omia henkilökohtaisia tuntemuksia Suomenniemen historiasta. Yksi kirjan monista ansioista on jo sen nimi Niemi: Hurme ei kutsu nykyisin Suomeksi kutsutun alueen asukkaitta suomalaisiksi, koska ’Suomi’ ja ’suomalaiset’ nykyisin ymmärrettyinä käsitteinä ilmaantuvat vasta kirjan kuvaamien aikojen jälkeen. Parhaimmillaan Hurme on kirjoittaessaan kansanrunoudesta ja musiikista.

Sitten niihin ristiriitaisiin tunnelmiin. Taidan olla aika ilonpilaaja, kun Finlandia-palkinnosta ja ylistävistä kritiikeistä huolimatta ihmettelen, mitä Niemen iloittelevan ja irrottelevan kerronnan jälkeen jää käteen. Kun riisuu rehevän puhekielen ja voimasanat, on ainakin Suomenniemen menneisyyteen jonkin verran perehtyneen näkökulmasta jäljellä sieltä täältä kaavittua yleistietoa, jota on maustettu mehevillä lohkaisuilla. Monet kohdat ovat aika kliseisiä. Esimerkiksi Augustinusta koskevat huomiot on kopsattu Bertrand Russellin filosofian historiasta. (Vaikka minulla onkin Augustinuksen kanssa vuosia kestänyt viha-rakkaus -suhde, ansaitsee hän mielestäni silti reilumman kohtelun kuin jonkin vanhentuneesta yleisesityksestä poimitun heiton – jos häntä nyt Suomenniemen historiassa yleensä pitää käsitellä).

Haluan nähdä Niemen viehätyksen kulttuurin porttiteorian valossa. Porttiteoriasta olen kirjoittanut aikaisemmin ja arvellut, että kevyempi kama, esimerkiksi viihde, voi houkutella rankempien tuotteiden pariin, esimerkiksi historiaan ja kirjallisuuteen. Mutta mietin myös, miksi en saman tien lukisi mieluummin historiantutkijoiden kirjoittamia teoksia Suomenniemen menneisyydestä. Esimerkiksi Anu Lahtinen ja Mirkka Lappalainen ovat kirjoittaneet sujuvasti, elävästi ja asiantuntevasti – Pohjolan prinsessoista, Flemingien valtataisteluista, noitavainoista, kuninkaista ja kansasta 1500-1600-luvuilla.

Liittyykö narinani nyt jonkinlaiseen historiantutkijoiden oman reviirin puolustamiseen? Saattaa ehkä alitajuisesti näin ollakin. Koska Juha Hurme on kulttuuripiirien ihailema nykyajan shamaani, kaikki hänen kirjoittamansa aiheuttaa kummaa hypetystä. Herättäisikö kenenkään muun omakohtaisilla lohkaisuilla siivitetty pitkitetty historia-essee näin suurta huomiota? Ja miksi kirjan piti saada juuri kaunokirjallisuuden palkinto?

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Shamaanin uudet vaatteet

Vihan pitkät jäljet kirjana ja pelinä

Elokuussa kirjoitin pelistä, jota Vihan pitkät jäljet -Argumenta-hankkeessa valmisteltiin. Peli julkistettiin Tutkijoiden yössä Turun yliopistolla ja myös Turun kirjamessuilla toissa viikolla. Peliä voi nyt kokeilla myös täällä.

Turun kirjamessuilla olin mukana paneelissa, jossa julkistettiin myös hankkeessa koottu kirja. Siihen on toimitettu artikkeleiksi hankkeen seminaareissa pidettyjä esitelmiä. Kirjassa kohtaavat historia ja tämä päivä. Oikeushammaslääkäri Helena Ranta pohtii, onko anteeksiantaminen mahdollista, ja historioitsija Satu Lidman kirjoittaa raiskausoikeudenkäynneistä menneisyydessä. Kansainvälisen oikeuden professori Elina Pirjatanniemi valottaa tilanteita, joissa uskonnonvapaus ristiriitaan muiden perus- ja ihmisoikeuksien kanssa. Kulttuurihistorioitsija Reima Välimäki avaa keskiaikaisten polemiikkien perintöä ja antaa muutaman keskiajan tutkijan ohjeen nykykeskusteluunkin. Tässä yksi, jota itse aion noudattaa: ”Kunnioita asiantuntijuutta, omaasi ja muiden. Jos vetoat tutkimukseen, tee se huolellisesti ja lue ensimmäistä populaaria tiedeuutista pidemmälle.” Loput ohjeet voi lukea kirjasta, täällä.

Kirjassa on mukana myös esitelmääni perustuva artikkeli ”Kärsimyksen kirkkain kruunu – marttyyrius myöhäisantiikin uskonnollisissa ja poliittisissa kiistoissa” . Luettavissa myös projektin sivuilla

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihan pitkät jäljet kirjana ja pelinä

Arkeologian iloa

Vielä yksi raportti konferenssimatkalta, jonka yhteydessä pääsimme tutustumaan uusiin arkeologisiin kaivauksiin Salar-nimisen kaupungin alueella, lähellä Granadaa. Alueella on kaivettu esiin roomalaisen huvilan rauniot.

Salarin villa Romana on ajoitettu pääosin 100-200-luvuille, mutta merkkejä asumisesta on vielä 300-500-luvuilta. Se on ollut todella ylellinen rakennuskokonaisuus, sillä jäljellä on rakenteita nymphaeumista eli näyttävästä lähteiden ja vesialtaiden kokonaisuudesta ja jäänteitä upeista mosaiikeista, kuten tästä merenjumalattaresta tai nereidistä:

Kaivaukset jatkuvat edelleen. Juuri viime kesänä kaivettiin esiin uusia rakenteita ja mosaiikkeja, kuten laaja metsästyskohtaus, josta tässä osa:

Varsinaisen kaivausalueen lisäksi pääsimme tutustumaan Salarin kaupungissa museoon tai keskukseen, jossa esiteltiin roomalaisten huviloiden historiaa erinomaisen pedagogiseen tyyliin. Museossa oli mm. roomalaisen huvilan pienoismalli, josta saattoi irrottaa katon ja kurkistaa huoneisiin.

Lisäksi rekonstruoidun huvilan pienoismallin alla oli malli kaivetuista jäänteistä, joita saattoi verrata rekonstruktioon.

Oivallinen opetusväline lapsille. En voinut olla huokailematta: olisinpa lapsena saanut leikkiä tällaisella nukkekodilla!

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Arkeologian iloa

Historiankirjoitusta ja inkvisitiota Granadassa

Casa Horno de Oro, Granada

Granadan yliopistossa järjestetään konferenssi myöhäisantiikin historiankirjoituksesta ”Escribir historia en la Hispania tardoantigua – Writing History in Late Antique Iberia. Historiographical praxis in Hispania from the 4th to the 7th century”. Oma esitelmäni on kristitystä historiankirjoittajasta Orosiuksesta 300-400 -lukujen  vaihteessa ja hänen tavastaan käyttää ’barbaareja’ argumentoinnissaan (”Orosius, Barbarians, and the Christian success story”).

Ennen konferenssin alkua on ollut aikaa käydä läpi Granadan museoita. Granadassa on tietysti Alhambra, kaikkien linnoitusten ja palatsien äiti. Olen käynyt siellä aikaisemmin, joten päätin etten edes yritä tunkea mukaan turistitungokseen. Muissa kohteissa on ollut rauhallisempaa. Yksin matkustamisessa on se etu, että voi halutessaan koluta niin monta museota ja monumenttia kuin haluaa ja jaksaa. Ei tarvitse neuvotella muiden kanssa, onko erityistä kiinnostusta vierailla arkeologisessa museossa, inkvisitio-näyttelyssä, muutamassa arabiaikaisessa palatsissa, kylpylässä tai kauppapaikassa, parissa katolisessa kirkossa ja luostarissa ja andalusialaisessa etnografisessa museossa.

Arabialaisen kylpylän jäänteet, Granada

Inkvisitio-näyttely (Museo de los Olvidados) ei ole herkkämielisille. Näyttelyyn on kerätty kattava kokoelma kidutus- ja teilausvälineitä. Menemättä yksityiskohtiin voi todeta, että ihmisen kiduttamiseen on kaikkina aikoina löytynyt runsaasti mielikuvitusta. Siinä mielessä giljotiini on ollut armollinen mestausväline. Se ei ole Ranskan suuren vallankumouksen keksintöä, vaan tunnetaan jo aikaisemmilta vuosisadoilta. Joseph-Ignace Guillotin vaati, että kaikkien mestattavien tuli tasaveroisesti saada mahdollisimman nopea ja kivuton kuolema – aikaisemmin nopea mestaus oli ylhäisön etuoikeus, muut joutuivat käymään läpi tuskallisemmat tavat.

Inkvisitio-näyttelyssä kerrotaan, kuinka Isabella Kastilialainen ja Ferdinand Aragonialainen yhdistivät voimansa avioliitolla ja valloittivat arabien hallitseman Al-Andalusin alueen. Valloituksen jälkeen alkoivat juutalaisten ja arabien pakkokäännytykset ja karkotukset ja omaisuuden takavarikointi. Erityisesti Ferdinand oli kiinnostunut hoitamaan raha-asiansa kuntoon. Juutalaisten ja muslimien lisäksi espanjalainen inkvisitio vainosi myös muita katolisesta kristinuskosta poikkeavia ryhmiä ja muutenkin poikkeavia ihmisiä.

Tilastoja inkvisition uhreista, Museo de los Olvidados

Museo de los Olvidados -rakennus kuului aikanaan juutalaiselle suvulle, ja siksi museossa on myös pysyvä sefardijuutalaisten elämän näyttely. Juutalaisia lähti Espanjasta suuret määrät mm. Lontooseen, Amsterdamiin ja silloin Turkin valtakunnan alueelle. Yksi lähteneiden jälkeläinen oli kirjailija Elias Canetti, joka syntyi Rustshukissa, Bulgariassa ja puhui ensimmäisenä kielenään ladinoa. (Hän sittemmin asui Englannissa, Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa ja kirjoitti saksaksi; olen lukemassa hänen muistelmaromaaniensa sarjaa, mutta tästä joskus myöhemmin lisää).

Isabella Kastilialainen myöhemmässä kattokoristeessa, Museo de los tiros.

Museo de los Olvidadosin jälkeen voikin sitten mennä tutustumaan Granadan tuomiokirkkoon ja miettiä, mistä katoliset kuninkaalliset (los reyes católicos) saivat varat massiiviseen rakentamiseen.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Historiankirjoitusta ja inkvisitiota Granadassa

Konfliktia, kauppaa ja garumia Málagassa

Olin juuri konferenssimatkalla Málagan yliopistossa. Konferenssi oli neljän espanjalaisen tutkimusprojektin ja yhteistyökumppanien kokoontuminen teemalla Religious Rivalry and Disputes in Late Antiquity. Neljän tutkimusprojektien johtajat muuten ovat kaikki naisia. Itse pidin esitelmän myöhäisantiikin piispojen ja pipamiesten erimielisyyksistä – siitä, mikä on oikeanlaista uskonnonharjoitusta, otsikolla ”Bishops and Local People in Debate and Rivalry in Late Antiquity”.

Täytyy myöntää, että suomalaisen iskelmämusiikin takia minulla on ollut pientä epäluuloa Málagan kaupunkia kohtaan. Näistä ennakkoluuloista pääsee eroon tutustuessaan Málagan hienoon arkkitehtuuriin ja menneisyyteen, esimerkiksi yläkuvassa olevaan roomalaisaikaiseen teatteriin (taustalla näkyy arabiaikainen alcazaba eli linnoitus) ja Málagan historialliseen museoon. Museossa on muiden osastojen ohella hyvä arkeologinen osasto, jossa edetään esihistoriasta foinikialaisten ja karthagolaisten kauden myötä roomalaisten, visigoottien ja arabien aikoihin.

Malagan museo

Jo foinikialainen kaupunki Malaka oli tärkeä kauppasatama. Roomalaisaikaan kaupunki tunnettiin erityisesti garumin eli mausteisen kalaliemen tuotannosta. Málagan yliopiston rakennuksesta, jossa konferenssimme pidettiin, on kaivettu altaita, joissa garumia valmistettiin:

Museossa oli niiden tavanomaisten veistosten, hautakivien ja sarkofagien esillä satamakaupungin kauppaan ja arjen elämiseen liittyvää aineistoa, kuten myllynkiviä, kalastustyökaluja ja tämä väline punnitsemiseen:

Vanhaa epigraafikkoa ilahduttavat nämä jostakin suuresta julkisesta piirtokirjoituksesta irronneet kirjaimet ja välimerkit:

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Konfliktia, kauppaa ja garumia Málagassa