Väitös myöhäisantiikin amuleteista

Antiikin väitökset kesäkuussa jatkuvat. Heta Björklund väittelee Helsingin yliopistossa perjantaina 9.6.2017 myöhäisantiikkisista ja bysanttilaisista amuleteista, jotka liittyivät kohtuun ja sen hyvinvointiin, raskaana olevien ja synnyttävien naisten, sekä raskauden ja lasten suojelemiseen. Amuleteilla haluttiin suojautua lapsia tuhoavia demoneita vastaan. Väitöskirja Protecting Against Child-Killing Demons: Uterus Amulets in the Late Antique and Byzantine Magical World ja sen tiivistelmä ovat luettavissa täällä.

Vastaväittäjänä on professori Daniel Ogden (University of Exeter) ja kustoksena on professori Mika Kajava. Daniel Ogden on maineikas antiikin magian tutkija. Hän on julkaissut maagisen jännittäviä ja hienoja teoksia kuten  Magic, witchcraft, and ghosts in the Greek and Roman worlds: A sourcebook (2002), Night’s black agents: Witches, wizards and the dead in the ancient world (2008) ja Drakōn: Dragon myth and serpent cult in the Greek and Roman worlds (2013).

Onnea väitökseen!

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Väitös antiikin kielikontakteista

Ensi lauantaina 3.6.2017 on tiedossa väitös kielellisistä kohtaamisista antiikin maailmassa. Sonja Dahlgrenin väitöskirja Outcome of long-term language contact : Transfer of Egyptian phonological features onto Greek in Graeco-Roman Egypt käsittelee egyptin kielen ja kreikan kielen välistä kielikontaktista roomalaisaikaisessa Egyptissä. Hän on tutkinut papyrusaineistosta egyptinkielisten kirjurioppilaiden kielenkäyttöä. Suomenkielisessä tiivistelmässään Dahlgren toteaa:

Projektin aikana aloin aavistella, että Egyptissä on saattanut olla oma kreikan varieteettinsa, jossa olisi ollut siirtovaikutusta erityisesti egyptin fonologiselta tasolta; mahdollista egyptinkreikan varieteettia voisi verrata esimerkiksi intianenglantiin.

Vastaväittäjänä on Prof. Brian Joseph, The Ohio State University, ja kustoksena on kreikan kielen professori Mika Kajava. Väitöskirja on luettavissa täällä.

Onnea väitökseen!

 

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Villi Suomen historia

Monet ovat varmasti lukeneet uutisia italialaisesta insinööristä Felice Vincistä, jonka mukaan Iliaan ja Odysseian tapahtumat sijoittuvatkin pohjoiseen: siten Troijan sota olisi käyty Toijassa, Suomessa, ja Odysseus harhaili Norjan rannikolla. Tästä ja vastaavista levottomista teorioista kertoo Inkeri Koskinen kirjassaan Villi Suomen historia. Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin.

Tunnetuimpia villejä teorioita Suomen menneisyydestä ovat Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870-1946) ja Ior Bockin viritykset. Wettenhovi-Aspa väitti, että suomen kieli on vanhin maailman kielistä ja itse asiassa alkukieli, jota ihmiskunta puhui ennen Baabelin kielten sekoitusta. Aspa ja häneltä vaikutteita saaneet ite-historioitsijat ja ite-kielitieteilijät etsivät Suomelle ja suomen kielelle suurta menneisyyttä. Ior Bock (1942-2010) tunnetaan tarinoista, joissa kalevalaiset myytit Lemminkäisestä ja Väinämöisestä punoutuvat yhteen Atlantiksen, Ragnarökin ja Novgorodin kanssa. Bock ihailijoineen ryhtyi kaivamaan Sipoossa Lemminkäisen temppeliä.

Nykyisen Suomen alueella eläneiden ihmisten varhaisvaiheista on hyvin vähän kirjallista aineistoa ennen 1100-lukua. Tätä on monista, usein poliittisista, syistä haluttu paikkailla sepittämällä suurta suomalaista menneisyyttä. Inkeri Koskinen taustoittaa 1800- ja 1900-lukujen näennäistieteellisiä kirjoituksia kertomalla ns. gööttiläisestä (eli goottilaisesta) historiankirjoituksesta. Ruotsalaiset oppineet kehittelivät Ruotsin suurvallalle loistokasta menneisyyttä. Vastaavasti Johannes Messenius (1579-1636) sepitti suomalaisille omat kuninkaat, joihin aika ajoin edelleen vedotaan nettipalstoilla. Näennäistieteellisissä teorioissa kalevalaiset suomalaiset ovat seikkailleet paitsi entisinä troijalaisina ja atlantislaisina, myös Israelin kadonneena heimona. Tyypillistä on yhdistää aineksia eri tarustoista kuin konsanaan Marvel-sarjakuvien universumissa, jossa aasgardilainen Thor taistelee Captain American ja muiden supersankareiden rinnalla.

Näennäistieteelliselle hömpälle on hauska naureskella, mutta Inkeri Koskisen Villissä Suomen historiassa on myös vakava vire mukana. Koskinen on tieteenfilosofi, joka näennäistieteellisten teorioiden kautta pohtii kriteereitä, jotka tekevät tutkimuksesta vakavasti otettavaa tiedettä. Samalla voi pohtia tieteen historiaa, jossa monet aikaisemmat teoriat haastetaan ja lopulta hylätään. Koskinen mainitsee historiantutkimuksesta tuttuja nimiä, kuten Jalmari Jaakkolan (1885-1964), joka yhdessä kansanrunoudentutkija Kaarle Krohnin (1863-1933) kanssa rakensi vasta itsenäistyneelle Suomelle loistokasta menneisyyttä ja pitkää kuningashistoriaa. Monet muistavat Matti Klingen Muinaisuutemme merivallat (1983), jossa Klinge esitti, että kansanrunot Pohjolasta, Kalevalasta, Sammosta ja Väinämöisestä kertoivat muinaisesta valtataistelusta Itämerellä ja suomalais-virolaisesta merivallasta. Kansanrunoudentutkija Väinö Kaukonen ampui teorian alas: Klinge ei ollut huomioinut sitä, että Kalevalan ja Pohjolan kansat olivat Lönnrotin tarinallinen kehitelmä.

Koskisen Villi Suomen historia on viisas, hauska ja erittäin hyvin jäsennelty ja kirjoitettu. Ainoa harmi on kirjan kansi, joka on sekava ja hassu. Älkää antako sen häiritä, sisältö on fantastinen.

Klinge, Muinaisuutemme merivallat, 1983.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Villi Suomen historia

Latin and the Republic of Letters

Next week there will be a symposium ”Latin and the Republic of Letters” at the Helsinki Collegium for Advanced Studies (HCAS). The papers presented will discuss the education of Latin in all times through from oral tradition to digital humanities.

The symposium is organised by Alexandra Grigorieva (HCAS). As an alumna of HCAS, I am one of the co-organisers.

I will speak about late antique debates on the education and tradition:

Whose poetry, whose paideia, whose tradition? – Late Antique Debates on the Greco-Roman Cultural Heritage

Abstract: As is well-known, many Christian writers of the 4th and 5th centuries were trapped in a troubled and ambivalent relationship with the Greco-Roman literature (often referred to as profane, classical, or pagan). Continuous apologies and confessions were part of this relationship. The most famous case is Jerome who in his angst-wrought dream was accused at a heavenly tribunal for being Ciceronianus, instead of being Christianus.

In my paper, I will discuss the late antique debates on paideia, education and especially Greek and Latin literature. I will reconsider late antique Christian attitudes to Greek and Roman literature (especially to Vergil and Homer) and Greco-Roman tradition in general. My focus will be on the famous School Edict of Emperor Julian and the responses to it of Christian writers such as Basil of Caesarea and Gregory of Nazianzus. Furthermore, I will look at the attitudes to the Latin literature and education in the writings of Paulinus of Nola and Augustine.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Latin and the Republic of Letters

Haudattu jättiläinen

Konferenssit, esitelmät ja erilaiset määräpäivät ovat saaneet aikaan ylivirittyneisyyttä. Välillä on ollut vaikea rauhoittua. Pääsiäislomalla kuitenkin pystyin uppoutumaan Kazuo Ishiguron Haudattuun jättiläiseen (Tammi 2015, suomentanut Helene Bützow) ja unohtamaan tekemättömät työt.

Haudattu jättiläinen ei ole aivan helppo luettava.  Se käynnistyy hitaanpuoleisesti – vai onko minusta vain tullut ajan hengen mukaisesti kärsimätön? Vanha pariskunta lähtee etsimään kauan sitten kadonnutta poikaansa. Siinä Beatrice ja Axl sitten paarustavat sivukaupalla kuningas Arthurin myyttisessä Britanniassa. Vähitellen kuitenkin Ishiguron luoma outo maailma vetää mukaansa. Matkallaan vanhukset kohtaavat kelttejä ja sakseja, jotka kyräilevät toisilleen, vaikka näennäisesti vallitsee Arthurin luoma rauhan aika; on keijuja, lohikäärmeitä ja jättiläisiä. Yksi pyöreän pöydän ritarikin tavataan.

Haudatun jättiläisen teemana on unohdus ja muistaminen. Beatrice ja Axl eivät muista pojastaan juuri mitään, ja muutenkin ihmisiä ja yhteisöjä vaivaa unohduksen sumuverho. Mistä unohtaminen kumpuaa? Jotta en spoilaa, en paljasta tässä enempää. Joidenkin mielestä unohdus on rauhan tae, kun entiset viholliset eivät muista kärsimiään vääryyksiä ja koston kierre voi katketa:

Mutta sekin saattaa riittää siihen, että vanhat haavat paranevat lopullisesti, ja keskuudessamme vallitsee ikuinen rauha. … Antakaa tämän maan levätä unohduksessa.

Sen sijaan toiset pitävät unohtamista vain petoksena:

Miten vanhat haavat voivat parantua jos ne ovat täynnä toukkia? Tai miten rauha voi kestää, jos se perustuu teurastukseen ja taikurin temppuihin? Huomaan teidän toivovan hartaasti, että vanhat kauhut murenisivat tomuksi. Mutta ne odottavat löytäjäänsä maaperässä kuin vaalenneet luut. (s. 342).

Haudatun jättiläisen tarina voisi sijoittua minne tahansa, mutta on kuitenkin lumoavaa, että se tapahtuu kuningas Arthurin myyttisessä maailmassa.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Haudattu jättiläinen

Käyttövehkeet

Viime viikon lukupiirissä keskustelimme Soili Pohjalaisen esikoisromaanista Käyttövehkeitä (Atena 2016). Yleishuomiomme olivat positiivisia. Olimme erityisen vaikuttuneita teoksen luontevasta ja uskottavasta kielestä. Kaiken aikaa oli vahva toden tuntu.

Käyttövehkeet on kasvukertomus tytöstä, Saanasta, joka varttuu isänsä autokaupan takahuoneessa. Tarina lähtee liikkeelle isän kuolemasta, ja hautajais- ja perintöjärjestelyjen lomassa takaumien kautta luodaan kuva perheestä, ei niin onnellisesta. Isä on paikkakunnan menestyvin yrittäjä, mutta alkoholismi tulee heti esille. Kuva isästä on kuitenkin moniulotteinen, ja isän ja tyttären suhdetta kuvataan lämmöllä.

Tässä on myös sukupolviromaani. Pohjalainen kuvaa lapsuutta ja nuoruutta 1980-90-lukujen taitteessa.

Käyttövehkeiden elämä rakentuu autojen ympärille. Niinpä isän hautajaisissa Saanan ja isän firman autonasentajan Repan välillä käydään seuraava keskustelu (s. 140-141):

– Noniin, se sanoo ja ottaa minua hartioista kiinni.

– Amerikan herkku, sanon.

Repalla menee hetki, ennen kuin se saa napattua kommentistani kiinni. Sitten sen silmissä välähtää ja se nyökkää tietävän oloisena.

– Puntosta halkes viime talvena pissapojan säiliö, Repa kuiskaa minulle.

Se sanoisi kusipojan, jos ei oltaisi kirkon reviirillä. Moni varmaan luulee, että Repa kuiskii lohdun sanoja korvaani.

– Sä et oo enää oma ittes, kuiskaan takaisin.

Repa tajuaa heti.

– Joo, mutta sitten meni kato kannen tiiviste, pakoputki oli aivan ruosteessa ja sitte- Repa keskeyttää, kun isän aikuinen kummipoika kävelee liian läheltä ohi. – Kytkimen painelaakeri, se pihisee.

– Viimenen niitti, sanon ja teen kysymysmerkin silmilläni.

Repa nyökkää kuin ottaisi osaa.

– Mutta ei toi Rysleri mun oo. Mulla on Corolla nykysin. Se vaan on pinkki, ni viittiny sillä ajella. Kirkkomaalle.

Ymmärrän. Serkun perhe tekee jonon Repan taakse. Repa vilkaisee olkansa yli, ottaa käteni työn kovettamien kämmeniensä suojaan. Se ei tiedä mitä sanoa.

– Edulliset varaosat, kuiskaan sen puvun takin kaulukseen.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Käyttövehkeet

Forced Movement in Late Antiquity

Konferenssimatkat jatkuvat. Tällä viikolla osallistun Lontoossa Saksan historiallisessa instituutissa konferensiin ”Forced Movement in Late Antiquity”. Sen järjestää Julia Hillnerin projekti ”The Migration of Faith: Clerical Exile in Late Antiquity”. Projektilla on muuten hieno kotisivu ja blogi täällä.

Konferenssin otsikon ’forced movement’ viittaa kaikenlaiseen pakotettuun liikkumiseen. Tämä voi tarkoittaa karkotuksia, sotavankeutta, orjuutta, sodan, nälänhädän ja muiden ahdinkojen aiheuttamaa pakolaisuutta sekä erikokoisten ryhmien pakkosiirtoja. Kaikkea tätä antiikissa tapahtui ja kaikesta tästä on ohjelmassa esitelmiä. Odotan innolla!

Oma esitelmäni käsittelee yhtä 300-luvun sotavankia, tyttöä nimeltä Bissula, joka tunnetaan roomalaisen runoilijan Ausoniuksen runosikermästä Bissula.

Abstract: Ausonius and Bissula – War booty and the Roman Gaze

Among the poems composed during his stay in Augusta Treverorum, Ausonius also wrote a small set of poems to his alumna Bissula. She was probably taken as captive during Valentinian I’s expedition in the Rhine region against the Alemanni in 368. Ausonius mentions Bissula as a spoil of war and of Suebian origin. Ausonius’ set of poems praise her as delicium, blanditiae, ludus, amor, voluptas (Aus. Biss. 4.1). Who was Bissula and what was her role in Ausonius’ household? Was she a foster child or a concubine? Interpretations on Bissula vary. Judith Evans Grubbs gives her as an example of a foster child in a late Roman family. Hagith Sivan understands her as the successor to Ausonius’ wife after Ausonius had widowed. In a number of literary historical analyses of Ausonius, the Bissula poems are interpreted as playful erotic pieces with intertextual references to earlier Latin literature.

I will approach the figure of Bissula from the perspective of forced movement, in this case, captivity of war. My aim is to set her destiny into the wider context of frontier wars and frontier life in the fourth century. I will compare the thin layer of evidence we get from Ausonius’ poems to other pieces of information on women and children as war booty in Late Antiquity.

The perspective to Bissula, the booty of war, is inescapably Ausonius’, the learned Roman aristocrat. Therefore, I will here discuss the colonial gaze in Late Antiquity. In his delight of the Suebian girl, Ausonius depicts her as better than Roman ones – with exotic colouring of Occidentalism. I will also analyse the poem from the viewpoint of Romanization: Bissula becomes ambigua, by her origin and looks Rheno genita, by her language – and, it is implied, the adopted culture – Latin.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Forced Movement in Late Antiquity

Rooman jännittävin vuosisata?

Shifting Frontiers XII -konferenssi Yalen yliopistossa viime viikolla oli omistettu 400-luvulle. Ei mikään ihme, vuosisata on yksi Rooman historian kiehtovimpia ajanjaksoja.

Kaikkiaan 57 esitelmässä pohdittin 400-lukua monesta eri näkökulmasta. Perinteisempi poliittinen historia valtataisteluineen oli vain yksi osa konferenssia. Sessioita oli ilmastohistoriasta, maahanmuutosta, sosiaalisista oloista, oikeuskäytännöistä, uskonnoista, kirjallisuudesta ja kielistä. Aika hyvin tuli myöhäisantiikin elämän kirjo katettua.

Vuosisataa arvioidaan kaiken aikaa tutkimuksessa uudelleen. Tätähän tutkimus on, aikaisempia käsityksiä punnitaan uudestaan, uusia hypoteeseja esitetään, niitä testataan ja arvioidaan.

Edward Watts analysoi Synesios Kyreneläisen kirjeitä filosofi Hypatialle ja osoitti, kuinka antiikin kirjekokoelmia järjestettiin ja muokattiin vahvistamaan kirjoittajansa julkista ja kirjallista kuvaa. Veronika Egetemeyr puhui barbaarikäsityksistä Sidonius Apollinariksen kirjeissä. Muutenkin Sidonius Apollinaris seikkaili useassa esitelmässä.

Useissa esitelmissä käsiteltiin Länsi-Rooman alueille syntyneiden frankkien, vandaalien ja goottien yhteisöjä. Philipp von Rummel haastoi perinteisen käsityksen roomalaisten ja goottien kulttuurisista eroista, esimerkiksi vaatetuksessa, koruissa ja muussa esineistössä.

Kyle Harper (skypen välityksellä) ja Cam Grey pohtivat ilmasto-olojen vaikutusta 400-luvun elämään. Lucy Grig kertoi, kuinka tutkia yhteisöä, taloutta ja kulttuuria ja muutoksia tietyllä alueella (ns. micro-regional approach). Myöhäisantiikin äitien ja lasten oikeudellista suhdetta analysoi Chrysavgi Athanasiou.

Esitelmässään askeeteista Beatrice Caseau kertoi, kuinka yhtäältä kierteleviä munkkeja paheksuttiin ja piispat pyrkivät hillitsemään heidän usein uskonkiihkoista mellakointiaan, toisaalta munkit koulittiin siivoiksi perustamalla suuria luostareita ja luomalla tarkat luostarisäännöt.

Shane Björnlie ja Jason Moralee toivat esitelmissään esiin, miten kuvaa Rooman historiasta muokattiin ja miten vuosien 410 ja 455 Rooman hävitykset muistettiin myöhempinä aikoina.

Myöhäisantiikin yhteiskunnan muutoksia pohtinut John Weisweiler pohti Rooman senaattorieliitin asemaa. Kaavakuvassa hän osoittaa, kuinka senaattorin mahdollisuudet urakehityksessä kaventuivat mitä ylemmäs virkamieshierarkiassa hän kapusi. Vai esittääkö tämä yhteiskunnallinen pyramidi kenties nykyisiä akateemisia uranäkymiä?

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Rooman jännittävin vuosisata?

Shifting Frontiers

Myöhäisantiikin tutkijoiden kokoontuminen Shifting Frontiers in Late Antiquity järjestetään 12. kerran, tällä viikolla Yalen yliopistossa. Teemana on 400-luku. Siinä onkin liikkumavaraa moneen suuntaan, ja esitelmiä on arkeologiasta, sotahistoriasta, sosiaalihistoriasta, uskonnoista, politiikasta, taloudesta ja oikeushistoriasta. Luvassa on pohdintoja mm. orjuudesta, etnisistä ryhmistä, kristillistymisestä ja valtakunnan länsiosan pirstoutumisesta.

Omassa esitelmässä käsittelen uskonnollisten käytäntöjen muuttumista ja erityisesti sitä, miten perinteisille uhrausrituaaleille mahtoi käydä 400-luvulla. Abstrakti tässä:

Shifting Sacrifices? Fifth-century Developments in Ritual Life

In La fin du sacrifice (2005), Guy Stroumsa analyses the transformation of religious ideas and practices in ancient religious systems. One of the great changes was the end of public animal sacrifices and the development of other practices. Stroumsa has explained the end of sacrifice as stemming from the shifts after the destruction of the Temple in Jerusalem in 70 CE. According to Stroumsa, following the Jewish abandonment of sacrifices eventually had an impact on a gradually decreasing significance of sacrifice in polytheistic and Christian communities as well.

Whatever the reasons for the end of public sacrifices were, my presentation will focus on the developments of ritual life in the fifth century. Even though public sacrifices in the cities seem to have ended by the early fifth century, private sacrificial rituals are attested to have continued, particularly in the countryside, as late as the ninth century – regardless prohibitions both in imperial legislation and church conciliar canons.

My starting point is the description rituals performed in honour of Saint Felix by Paulinus of Nola Felix in carmen 20 (in 407). Were the rituals described by Paulinus sacrifices or ritual slaughters? The Christianization of animal sacrifice has been under some scholarly dispute: it is debated whether the ritual slaughter in honour of Christian saints is to be regarded as animal sacrifice. Dennis Trout (JECS 3, 1995) interprets these rituals as a continuation of local sacrifices modified into a creative compromise while Cristiano Grottanelli (‘Tuer des animaux pour la fête de Saint Felix’, in La cuisine et l’autel, 2005) regards them as slaughters conducted into proper Christian behaviour by Christian leaders.

In my presentation, I will analyse several Christian variants of sacrifices, ritual slaughters, or whatever term we want to use, in Western and Eastern Mediterranean area. As we can deduct from the prohibitions and reinterpretations, the theme of sacrifice was significantly present in the late antique religious world. My material includes fourth-century bishops, imperial legislation, and ecclesiastical canons.

Kim Bowes (JECS 15, 2007) criticizes the earlier scholarship for postulating over-functionalistic interpretation of the Christianization of countryside: in these interpretations, ‘pagan’ practices were neatly replaced by Christian rituals because the functions in rural communities led clerics and bishops to make compromises with their congregations. While attempting to avoid the trap of over-functionalist interpretations, I will ask what expectations local populations had. Local population probably invested the rituals with different meanings than the ecclesiastical elite. This can be seen in the case of Paulinus and his Nolan congregation: rituals fulfilled certain rural communal life needs and it also fulfilled the expectations of Paulinus, the church leader. Therefore, I suggest to shift the perspective from the complaining, condescending or compromising church leaders towards the analysis of rural communities themselves. I will explore fifth-century rituals as creative applications of local populations.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Shifting Frontiers

Rooman viimeiset päivät Villa Lanten ystävissä

Ensi torstaina esitelmöin Rooman viimeisistä päivistä Villa Lanten ystävien tilaisuudessa.

Aion kertoa myöhäisantiikin Rooman uskonnoista ja etnisistä ryhmistä. Erityisesti puhun kahdesta mielenkiintoisesta historian hahmosta: Julianuksesta, joka oli kristityistä kaikkein kristityin, ja Stilichosta, joka roomalaisista kaikkein roomalaisin.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Rooman viimeiset päivät Villa Lanten ystävissä